keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kevättalven pieniä iloja ~ Simple Things, Small Joys

Varhaiskevättalven pieniä, iloisia yllätyksiä: vuoden ensimmäiset, osittain vielä avautumassa olevat pajunkissat. Valo saa ihmeitä aikaan, vaikka  pakkanen vielä paukkuu. :)

                               

                                                                                   
Mietiskelin tänään, onko korublogin nimikkeellä kulkevaan blogiin sopivaa laittaa myös muita aiheita sivuavia postauksia. Alussa käytinkin sivua pelkästään tekemieni korujen esittelyyn, mutta sitten alkoi lipsua. Teen koruja suhteellisen harvakseltaan, mutta tykkään kovasti päivitellä blogiani. Ehkä minun pitäisi luoda eri aihealueille omat blogit, mutta se tuntuu hankalalta ratkaisulta. Ja voihan ajatella, että jutunpätkät ja kuvat, jotka eivät suoranaisesti liity koruntekoon, kertovat kuitenkin niistä asioista, jotka inspiroivat minua myös koruntekijänä. 

Kotona odottivat nämä pienet ilot : laskiaispullakahvit ja lentopostia korukivitoimittajalta. Tässä vaiheessa en edes muistanut, mitä kuori piti sisällään. Yllätys olikin mieluinen. Tulen varmasti esittelemään kuoren sisällön  täällä ... jossakin muodossa :)

Mukavaa, että blogi oli saanut uusia lukijoita. Kiitos mielenkiinnostanne.. ja tervetuloa :)


Today I enjoyed the little things world tends to offer us... I had a long walk in fresh air. Winter continues, but increasing light activates nature to wake up. Willows will be in bloom soon. Spring is coming :)

an airmail was waiting for me at home.. It contained just one semi precious stone I orderer for some time ago...  Sometimes very little things can make us happy ;)


10 kommenttia:

  1. olen nyt ehkä vähän puolueellinen vastaamaan, mutta minusta on ihan ok laajentaa blogin aihealuetta. itsekin aloitin blogin pidon ajatuksena pitää ainoastaan korublogia.. nyt kuitenkin aiheet ovat rönsynneet kaikille käsityöaloille, sellaisillekin joista en edes ollut kiinnostunut vielä blogia aloittaessani. turha siis rajoittaa itseään vaan siksi, että blogin nimenä on joku tietty :)

    VastaaPoista
  2. Minusta on kiva välillä lukea korublogin kirjoittajilta muutakin kuin korupäivityksiä. Se antaa koruille "kasvot". :) Ja kauniita kuvia on aina iloa katsella!

    VastaaPoista
  3. Juu samaa mieltä kuin ed. olevat :). Ja itsellänikin on korublogi, mihin jo alussa lisäsin myös ottamiani kuvia. Nyt siellä löytyy myös videoita :).
    Tykkään monipuolisuudesta!
    Sun blogi on ihana :).

    VastaaPoista
  4. Anna... Kuparikukka... Jaana... Kiitoksia kommenteista!

    Tämä hieman helpotti tuota pähkäilyä..Jatketaan siis samaan malliin :) <3

    VastaaPoista
  5. Tätä oli oikein kiva lukea, olen ihan samaa mieltä kuin aikaisemmat kommentoijat.

    VastaaPoista
  6. Jatkat ihan oman makusi mukaan! Kiva täällä on käydä kurkkimassa ( jäin kokonaan ilman laskiaispullaa :( )

    VastaaPoista
  7. Olen samoilla linjoilla edellisten kanssa eli jatka samaan malliin vaan! :) Kiva katsella ottamiasi kauniita kuvia myös muista kuin koruaiheista. Tosin tuommoisten herkkupullien esittely on epäreilua... (nimimerkillä pullahammasta kolottaa)
    :D

    VastaaPoista
  8. kun osaat ottaa noin herkkiä kuvia, niin käytä ihmeessä, ja eiköhän nuo ibspiroi yhä uusiin ideoihin.

    ihastuttavia koruja on paljon, turkoosit helmet , ah, hyvin kauniit.

    oli kiva kun jätit kommin löysin luoksesi. käy toistekkin.

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.