torstai 26. huhtikuuta 2012

Lumme -hopeakoru kaulalle ~ Silver necklace

Hopeakorut, kaulakorut, lime.

Sisareni kertoili talven pahimpien pakkasten seutuihin haaveilevansa pitkän pitkästä hopeakorusta kevääksi. Eikä haittaisi, jos korun sävy olisi hieman tavanomaista räväkämpi. Ajateltiin siinä materiaaleja miettiessämme,  että ollaankohan tässä vähän etuajassa..



Toiveissa oli löytää koruun läpikuultavia, limeen vivahtavia korukiviä.  Hakuahan toiveen toteuttaminen hiukan vaati, mutta nämä liukuvärjätyt kvartsihelmet löytyivät vihdoin kauppanimen 'sitriinikvartsi' alta. Epäilin saavani kotiin kvartsin sijaan lasihelmiä, mutta onnekseni huomasin joissakin helmissä kvartsille tyypillistä vaaleata samentumaa.. Joskus helmissä näkyvät virheet ovat siis ilonaihe ;)




Onnellinen sattuma oli, että tein helmitilauksen tammikuussa. Kvartsit nimittäin seilailivat/lentelivät maailmalla kolmen kuukauden ajan ennenkuin löysivät tiensä oikeaan osoitteeseen. Yläkuva on otettu ennen työn lopullista siistimistä, kuten huomata saattaa...



 Helmien liukuvärjäys tekee niihin jännittävän efektin.. helmissä häilyy oranssinen vivahde... mutta toisesta kulmasta katsoen sama kohta hohtelee värittömänä. 




 Työ alkoi valmistuessaan ja pöydälle levittyessään muistuttaa lummelammikon pintaa, joten koru sai nimen 'Lumme'.



Kvartsien lisäksi korussa on myös vuorikristallia ja muutama hopeahelmi. Pituudeltaan koru on noin 160-senttinen, joten sitä voi pitää kaulalla jopa kolminkertaisena. Ketju ja kieputukset ovat sterling-hopeaa.

~~~~~~~~~~

'Lumme' (Waterlily), a custom-made necklace. I was asked to make a long silver necklace with lime colored, transparent semi precious stones.  Gradient hue quartz, rock crystal and sterling silver.







perjantai 20. huhtikuuta 2012

Yksi pieni elefantti... ~ One Little Elephant Went Out To Play...

 Hopeakorut, nahkakorut.

 Viikko vierähti tosi nopeasti! Kevät houkuttaa ja koukuttaa nyt ulos, vaikka vähän vilpoisaa onkin.
 Sain minä tällä viikolla valmiiksi yhden simppelin korunkin. Sterling-hopeaa ja nahkanauhaa:




En ole koskaan  aikaisemmin tehnyt nahkanauhakorua ranteeseen, joten piti tämäkin testata. Mukavalta tämä ranteessa tuntuu. 


Viime keväänä tekemäni kukka-/pilvilinkit löysivät paikkansa tässä korussa. En juottanut linkkejä silloin kiinni, sen jälkeenkin puuha jäi, mutta tässä se ei haittaa.  'Linkkiteemaa' olisi kiva kehitellä eteenpäin.. 
Tämä koru jää omaan ranteeseen.


 Toivottelen mukavaa perjantai-iltaa!

~~~~~~~~

Simple bracelet  with sterling silver and leather cord.  The name of the bracelet comes from this little jingle:

One little elephant went out to play,
Upon a spider’s web one day.
He had such enormous fun,
That he called for another little elephant....



torstai 12. huhtikuuta 2012

Hopeisia rannekoruja vuosien varrelta

Silver bracelets from years 2010 -2012

Nämä korut ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta löytäneet omistajan.


'Metsän siimeksessä'
Fluoriittia ja sterling -hopeaa

Fluorite and sterling silver.












Vuorikristallia ja sterling -hopeaa

Rock crystal and sterling silver














Humoreski
vuorikristalli, karneoli, lasi. sterling-hopea, Hill Tribe-hopea, Karen Hill-hopea.

Rock crystal, carnelian, sterling - Hill Tribe - and Karen Hill silvers.












 Vuorikristalli, sterling -hopea.

Rock crystal and sterling silver














Equinox
Ajopuu, lasi, vuorikristalli, akaatti, sterling -hopea

Driftwood, glass, rock crystal, agate, sterling silver












Fluoriitti, sterling -hopea.

Fluorite, sterling silver













Sitriini, sterling -hopea

Citrine, sterling silver













'Meren yllä pilvet'
Akvamariini, makeanveden helmet, kordieriitti, topaasi, sterling -hopea

Aquamarine, freshwater pearls, cordierite, topaz, sterling silver










'Yrttejä ja ruusuja'
Vuorikristalli, ruusukvartsi, jade, kirsikkakvartsi, prehniitti, Swarovskin kristalli, lasi, sterling-hopea.


Rock crystal, rose quartz, jade, cherry quartz, prehnite, Swarovski crystal, glass, sterling silver









'Kardemummaa, neilikkaa...'
Kirsikkakvartsi, jade, jaspis, sterling -hopea

Cherry quartz, jade, jaspis,













'Aika on suhteellista'
Fossiilikoralli, sterling -hopea

Fossil coral, sterling silver











 'Viridian'
Lasi, kristallit, sterling-hopea                       

Glass, crystals, sterling silver











'Lintu Sininen'
Akvamariini, vuorikristalli, safiiri, kuukivi, sterling -hopea, Hill Tribe -hopea 

Aquamarine, rock crystal, sapphire, 
moon stone, sterling silver, Hill Tribe silver








'Hopeista lehtisadetta'
Makeanveden helmet, safiiri, sterling -hopea

Freshwater pearls, sapphire, sterling silver











 
'Seitsemän delfiiniä'
Vuorikristalli, safiiri, smaragdi, topaasi, turkoosi, kuukivi, sterling -hopea

Rock crystal, sapphire, emerald, topaz, turquoise, moon stone, sterling silver












Kalsedoni, makeanveden helmet, akvamariini, sterling -hopea

Chalcedony, freshwater pearls, aquamarine, sterling silver












'Tuike'
Ametriini, ametisti, sterling -hopea, Hill Tribe- hopea

Ametrine, amethyst, sterling silver, Hill Tribe silver











Vanhoja aarteita ~ Old Treasures

'Löysin' pääsiäisen aikoihin helmikoristani kauniita, suorakaiteen muotoisia akaatteja. Aloin kieputella niitä koruksi tietämättä etukäteen, mitä syntyy.. Kieputteluhetken lopputulos on vanhahtava, hiukan eriskummallinen yhdistelmä kiemuraa, meripihkan sävyisiä lasihelmiä ja akaatteja.



  Nyt syntyi rannekoru, mutta suunnitelmissa on tehdä kaulakoru tällä samalla koristeellisella tyylillä. Olkoon tämä nyt kenraali sille...
Tähän hommaan jää helposti koukkuun. Kieputellessa huomaa monia pikku juttuja, joita ei ainakaan meikäläinen opi muutoin kuin tekemisen kautta. Esimerkiksi tuosta yläkuvasta näkee, missä kulmassa lankaa ei kannata katkaista ;)



Päällystetty Vintaj-kuparilanka on kertakaikkiaan ihanaa, nyt kun sitä oppii pikku hiljaa käsittelemään.
Akaatit nimeäisin kuvavertailujen perusteella 'Tiibetin taivas'-akaateiksi... Tässä korussa ne näyttävät vähän kuin matkalaatikoilta tai vanhoilta, meren pohjasta nostetuilta kirstuilta, joista saattaa löytyä - niin, mitähän sitä toivoisi löytävänsä...



Tuo akaattien nimeäminen on muuten jännä juttu: kivestä löytyy varmaankin satoja eri muotoja, joista monelle on annettu myös erillinen (kauppa)nimike. Tästäkin aiheesta voisi tehdä oman postauksensa, aihe on sen verran mielenkiintoinen..



~~~~~~~~~~

I just started to wrap vintaj copper wire around and let the stones and beads decide the form of the jewellery. And this a bit bizarre, old stylish bracelet came out. I'm very fond of the amber hues of these agate and glass beads. I'm quite sure that those beautiful square cut agates are called 'Tibetan sky'. The shape of agates reminded me of old treasure chests buried in deep ocean sand...



Hopeisia kaulakoruja viime vuosilta

Silver necklaces from years 2010 -2012
Nämä korut ovat paria poikkeusta lukuunottamatta jo löytäneet omistajan.



Villipitsiakaatti, makeanveden helmet, swarovskin kristallit, sterling-hopea ( tässä korussa medaljongin kehys on tod. näk. hopeoitu).

Freshwater pearls, swarovski crystals, sterling silver (and a silver plated bezel)


'Saharan kuninkaallinen'
Royal sahara jaspis, kahvijaspis, aurinkokivi, vuorikristalli, sterling-hopea.

Royal sahara jasper, coffee jasper, sunstone, rock crystal, sterling silver












 'Intuitioita'
Jaspis, akvamariini, vuorikristalli, Swarovskin kristalli, sterling-hopea

Jasper, aquamarine, rock crystal, Swarovski crystal, sterling silver











'Hetkiä kevätpäivänä'
Mushroom jaspis, erilaiset jaspikset, ruusukvartsi, kirsikkakvartsi, akvamariini,sterling-hopea. 

Mushroom jasper, jaspers, rose quartz, cherry quartz, aquamarine, sterling silver


'Sydämen asioita'
Swaroskin kristalli, sterling-hopea. 

Swarovski crystal, sterling silver



'Floating'
Kalsedoni, akvamariini, vuorikristalli, sterling-hopea.

Chalcedony, aquamarine, rock crystal, sterling silver











'Kaksi kuuta'
Sterling -hopea















                           'Jokin tästä pyrähti'
                           safiiri, turmaliini, sterling-hopea,
                           Hill Tribe-hopea
                       
                            Sapphire, tourmaline, sterling silver, 
                                     Hill Tribe silver
















'Vuoripurolla'
Hopeinen korusetti
Vuorikristalli, sterling-hopea.

Rock crystal, sterling silver













'Bubbles'
Vuorikristalli, kvartsi, sterling-hopea

Rock crystal, quartz, sterling silver

















sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Metsä kaikuu ~ Echoes Of the Forest

Kaulakorut, korukivet, metsäkorut, ajopuu.
Tein itselleni metsäisen kaulakorun erilaisista korukivistä, nahkanauhasta ja vintaj-kuparista.




Tässä metsässä puut saavat kasvaa rauhassa: nuoret ja vanhat, suorat ja kippuraiset riti rinnan. Lahopuita ja kelojakin löytyy,  koloja linnuille ja muille metsän asukeille. Käävät koristavat vanhojen puiden kylkiä...  Tuossa nakuttaa palokärki haavan kylkeä kuin vimmattu.. Kaiku täyttää metsän.



Korun riipus on kambaba-jaspista. Ketjuosiossa erilaisia jaspiksia, akaatteja, sodaliittia ja ajopuuta. Mukana myös pieni vintaj-lukko.  Mustan nahkanauhan annoin kiemurrella ketjuosuuden läpi suht. vapaasti. 'Sekatekniikkakorujen' vaikein osuus on saada koru laskeutumaan mahdollisimman luonnollisesti ja sulavasti kaulalle. Tämän korun tein kolmeen kertaan ennen kuin tasapaino alkoi löytyä. Ekoissa versioissa varsinkin tuo riipuskiven asettuminen oli hakusessa. Toisaalta halusin, että rosoisuus näkyy.
Tämäntyylisten korujen tekeminen on niin mukavaa, että jatkoa seuraa.
Kuvasin korun nyt ihan perusvalkoisella taustalla. Muukinlainen tausta tässä toimisi, mutta koru erottuu vaaleasta taustasta tällä kertaa ehkä parhaiten.






~~~~~~~~~~~~

This neclace is inspired the spirit of a natural forest. In healthy forest young and older trees can grow side by side. There is lot of rotten wood on the forest floor. Deadwoods offer birds and other animals holes to nest and live..  Black woodpecker is knocking an old aspen. The echoes of knocking fill the air..
 The necklace is made of Kambaba and other kinds of jasper, agate, sodalite, driftwood, vintaj copper wire and  leather cord.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Korukiviarvonnan tulokset


Korukiviarvonta on suoritettu ja voittajat ovat:

1. Sinisen kalsedoni: Virve

2. Sammalakaatti:  mimon mami

3. Crinoidifossiili: IhanHelmee

Onnittelut voittajille! Lähettäisittekö minulle sähköpostia (korun.aika@gmail.com) osoitetietojen kera, niin saan lähettää kivikaunoiset luoksenne.  Kivet pääsevät perille jo pääsiäiseksi, jos saan osoitteet hyvissä ajoin.

~~~~~~~~

En ole männä viikolla ehtinyt postailemaan, saati vierailemaan  blogeissanne, ainakaan sillä intensiteetillä, jolla olisin halunut...  Ensi viikolla polkaisen tämän taas käyntiin :)



This is an announcing post for those who participated in my give away.
Back to normal posting next week.