sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Ateljee Kaisa Tirkkonen -verkkokauppa on avautunut!

Käsintehtyjen erikoiskorujen verkkokauppa löytyy osoitteesta:

www.ateljeekaisatirkkonen.fi 

 

Korun aika -blogi on ollut tauolla nelisen vuotta, mutta korujen tekeminen ei suihkaan siihen loppunut, vaan kävi ihan päinvastoin. Korujen tekeminen on jatkunut kaikessa hiljaisuudessa. Muuttunut elämäntilanteeni salli toteuttaa tänä keväänä sen, mistä olin haaveillut jo vuosia. Into kokeiluihin ja uuden oppimiseen puskevat pientä yrittäjää eteenpäin.

Ateljeen koruvalikoima on aluksi hyvin pieni ja koostuu tällä hetkellä vain korvakoruista. Valikoima laajenee ajan myötä.


ILOISTA JA AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE BLOGISSA JA ATELJEEN SIVUILLA PIIPAHTAVILLE!




maanantai 22. lokakuuta 2018

Soutache-korvakorut

Pitkästä aikaa tartuin ihaniin soutache-nauhoihin ja tein nämä barokkityyliset korvakorut.


Korujen sävyiksi valikoitui keskuskapussien vaalea kulta ja tumma sini. Mukana pronssinsävyiset, metalliset taustakoristeet sekä lasihelmiä. Koukut ovat ruostumatonta terästä. Korujen pituus on (taustakoristeineen) noin 50mm. 


Toivotan ihanaa uutta viikkoa!



tiistai 2. lokakuuta 2018

Korukivet: Valtamerijaspis - Ocean jasper

Jatkan korukiviä esittelevää sarjaani tuomalla blogiin valtamerijaspiksen, joka on yksi lempikivistäni. Olenkin hankkinut niitä pieneen korukivikokoelmaani useita kappaleita - aina kun olen löytänyt jonkin erityisen mielenkiintoisen, kauniin ja budjettiini sopivan yksilön, olen toivonut saavani sen omakseni... Tähän juttuun otin mukaan kolme kiveä, joista yksi on päätynyt koruun. Kuvassa näkyvästä korusta voi lukea lisää täältä: klik


Valtamerijaspis on nimensä mukaisesti jaspiskiveä, pääosin  silikaatista koostuvaa kvartsin muunnosta. Suosittua korukiveä voi löytää monissa, rautaoksidin sävyttämissä väreissä. Nimensä jaspiskivi on saanut latinasta ja kreikasta ja tarkoittaa suomennettuna 'pilkullista kiveä'. Kiven kovuus on mohsin asteikolla 7, mikä tekee siitä kestävän korukiven.

Valtamerijaspikselle tyypillisiä kuviointeja ovat etenkin eräänlaiset laajenevat rengaskuviot, jotka tulevat esiin kiveä hiottaessa. Ensimmäisessä yksittäiskuvassa (alla) näkyy hiomaton valtamerijaspis, jossa nuo renkaat eivät näy, mutta jossa on kuitenkin ihan omanlaistaan viehätystä:


Valtamerijaspis on jaspiksen harvinainen muoto. Kiviterapian mukaan kivi hoitaa kantajansa kehoa ja mieltä alati liikkeessä olevan valtameren tavoin. Sen sanotaan vähentävän stressiä, rentouttavan ja luovan ympärilleen ilon ilmapiiriä.
Henkilökohtaisesti  ihailen vain kivien kauneutta...

Tämä alla näkyvä kaunotar on toinen yksilö melkein identtisestä parista. Ajatuksena on muuntaa nämä noin 20 mm pituiset kivet arvoisikseen korvakoruiksi...

Korukivet-sarjaani pääset selailemaan tästä linkistä: Klik


Toivottelen ihanaa lokakuun alkua!

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Jardinière

Työpöydällä on tekeillä monenlaisia korvakoruja samaan aikaan... Jotta blogiin tulisi hieman elämää, otin nämä Swarovskin kristalleista ja lasihelmistä tekemäni korut kuvattavaksi. 


Ruusunpunaiset korvakorut muuttuivat kuvissa lilahtaviksi.  Valaistusolosuhteissa oli taatusti jotakin normaalista poikkeavaa, sillä väritasapainoilu oli tänään erityisen vaikeaa, varsinkin valkoisella taustalla. Suunnitteilla 'valoboksin' hankkiminen...


Korvakoruilla on mittaa noin neljä senttiä. Mukana Swarovskin ja Preciosan kristallia ja tavallisia lasihelmiä ruusunpunan ja hennon vihreän sävyissä.... Metalliosat taas ah niin kätevää, kaikissa olosuhteissa muuttumatonta ruostumatonta terästä. Näistä tuli aika juhlavat <3

Korujen nimi tulee ranskasta ja tarkoittaa suomeksi puutarhuria.


Mukavia syyskuun päiviä toivotellen!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Ruusukarkkia!

Nämä leikkimieliset korvakorut syntyivät akaateista, soutachenauhasta ja satiiniruusuista.

Muistatteko vielä ne punavalkoiset raitakarkit, joita myytiin ennen aikaan markkinoilla ja tivoleissa?
Nuo ihanaiset karamellit mielessäni ryhdyin tekemään näitä koruja - liekö makeanhimo iskenyt <3

Punaiset, helmikätköistä löytämäni satiiniruusut tuntuivat sopivan teemaan kuin tikku nekun nokkaan.
Mukana helmiäispintaisia siemenhelmiä ja lasihelmiä. Metalliosat ovat ruostumatonta terästä.


Makoisaa viikonjatkoa! 🍭


tiistai 22. toukokuuta 2018

Lasimosaiikkia ja kesävaloa

Keveät, mandalatyyliset lasihelmikorvakorut heijastavat lävitseen valoa - hieman lasimaalausten tyylisesti.

Läpimitaltaan 45 millisten korujen koukut ovat ruostumatonta terästä. Mukana myös hopeoitua korumetallia ja tietenkin paljon paljon erilaisia lasihelmiä.

Muutamasta koruparista jäivät kuvaukseen nämä kahdet sinisävyiset...


Ihanaa toukokuun loppua toivotellen! 


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tulppaaneja...

Pitkä Tulppaani-riipuskoru. Posliinia, karneolia ja ruostumatonta terästä.

Löysin tässä taannoin erään ranskalaisen posliinihelmitaiturin, joka tekee tuotteensa käsityönä, hyvin rajoitetuissa erissä. Yksi Ranskan Grenoblesta minulle saapuneista kaunokaisista pääsi pitkän, 90 senttisen riipuskorun sydämeksi.

Pullea, läpimitaltaan 2,8 cm tulppaanihelmi sai kaverikseen karneolia. Arkikäyttöön sopivan, väri-iloa hehkuvan korun metalliosat ovat ruostumatonta terästä. Koru ei ole vapaa.


Toivotan kaikille blogissa piipahtaville iloista ystävänpäivää! 





tiistai 16. tammikuuta 2018

Talvisia tarinoita - lunta odotellessa

Vuoden ensimmäisessä päivityksessä pääosan saa tämä ihana siniharmaa linnunsilmäjaspis, jolle ompelin hopeanvärisen helmikehyksen. Mukana Miyukin siemenhelmiä sileänä ja etsattuna. Pitkään hopeoituun ketjuun ripustettu Jääkuningatar-riipus sai koristeekseen helmistä ompelemani lumihiutaleen sekä kruunumaisen riipuspidikkeen. Jäätä hehkuvat korvakorut syntyivät Swarovskin crystal silver patina -kristalleista ja huurrehelmistä. Korut jäävät omaan käyttöön...



Huomasin, että minun olisi ehkä aika hankkia uusi korukaula, vanha repeilee jo liitoksistaan:



Korun tausta on huoliteltu pehmeällä, koruihin suunnitellulla mikrokuitumateriaalilla, Ultra Suedella:


Korvakoruissa käytin ensimmäistä kertaa ruostumatonta terästä, johon tykästyinkin aika tavalla. ruostumatonta terästä käytetään yleisesti lävistetyissä koruissa, eli se on hyvin allergiaystävällinen materiaali. Hekin, jotka saavat allergiaoireita esimerkiksi sterling-hopeasta, voivat käyttää ruostumattomasta  teräksestä valmistettuja koruja. Lisäksi tykästyin RT:n sävyyn, joka muistuttaa kevyesti patinoitua hopeaa!

torstai 7. joulukuuta 2017

Smaragdinvihreät korvakorut

Sain kuvattua nämä juhlavat korvakorut ennen kuin lähetin ne matkaan viime viikolla, kiitos ihanien valoisten päivien...

Korujen materiaalina käytin  Swarovskin kristallia kahdessa eri sävyssä, ketjutettuja strasseja sekä Miyukin helmiä. Koruissa on tappikiinnitys, taustojen viimeistelynä Ultra Suede - kangas.



maanantai 24. heinäkuuta 2017

Korun ajan kesäkuulumisia

Huomasin etten ole päivittänyt korublogiani kuukausiin. Korunteko ei kuitenkaan ole katkolla, vaan oikeastaan on käynyt ihan päinvastoin. Olen kokeillut kaikenlaista ja valmiita korujakin on syntynyt, mutta kameran eteen ne eivät (vielä) ole päässeet.


Tapaamisiin syksyllä!