torstai 29. marraskuuta 2012

Joulukaupunki valmistautuu jo juhlaan

The official Christmas City in Finland is preparing for holidays


Kävelin tänään lumisateessa kaupungilla ja piipahdin hetkeksi vanhoihin kortteleihin.
Täällä ootellaan jo joulua!
 Pikkuiset puodit pursuavat joulutavaraa ja perinteinen tuomiokirkon kuusi on valoja vaille valmis..


Tämä kuusi sen sijaan kätkeytyy korttelin suojiin...
 Hämärän hyssyssä ottamistani kuvista tuli - hämäriä, kuinkas muuten. Lisäsin kuvaan pikkuisen pilkettä, kun innostuin tutkimaan kuvankäsittelyohjelmien mahdollisuuksia.


Marraskuu meni ohi vauhdilla. 
Parin päivän päästä kaikuu Hoosianna.
- Joulun aika tuntuu tänä vuonna jostain syystä erityisen odotetulta.



maanantai 26. marraskuuta 2012

Metsän viisaus

Wisdom Of The Forest

Hopeakorut, rannekorut, luontokorut.



Metsä on äärettömän viisas. Kun kesä vaihtuu syksyyn ja edelleen talveen, metsä hyväksyy vallitsevat olosuhteet. Se tietää, että on levon aika. Toisin kuin meillä ihmisillä, jotka osin olosuhteiden pakostakin yritämme pysyä kesäterässä vuoden ympäri, sillä ei ole vuoden pimeimpinä kuukausina kiire minnekään. Metsä tietää, että talven hiljaisuus päättyy aina - kevään saapumiseen.
Metsältä voisi oppia tämänkin:  Olemaan armollisempi itseään kohtaan ja levätä kun on levon tarpeessa. Vaikkapa sen ihan pienen, päivittäisen hetken.



Tuosta ajatuksesta syntyi tämä hopeinen rannekoru. Korun muoto noudattaa metsän loppumatonta vuodenkiertoa. Kasvun aikaa seuraa talvi ja lepo ja toisinpäin: lepovaiheen jälkeen energia ja monet elintärkeät yhdisteet palautuvat juurista puiden käyttöön ja uusi kasvu alkaa. Kaikella tuntuu olevan oma aikansa.



Korun kasvun aikaa kuvastavalle runsaammalle puolelle kieputtelin metsän eri sävyjä toistavia, luonnolliseen muotoon hiottuja sammalakaatteja ja hopeisia 'neulasia'. Lepokauden puoli koostuu kirkkaista vuorikristalleista. 



Korun muut osat ovat sterling-hopeaa, kevyesti patinoituna. Pituudeltaan koru on 19,7 cm (kiinni ollessa hivenen lyhyempi).  Mittasuhteista  kerron taas sen verran, että nuo vuorikristallit ovat kooltaan 1,2 -1,4 cm.
Koru ei ole enää vapaa

~~~~~~~~~~~~

This bracelet is inspired the idea of how enormous wise forests are: When winter and darkness come, trees adapt and dash to rest. They know that spring will come - eventually.
  At the same time we, who consider ourselves intelligent human beings, seem to refuse to slow down. We think that 'the show must go on' with the same intensity troughout the seasons.  I think that we should take a good lesson from nature and admit that we also need a bit more rest in wintertime. After all, we are a part of nature.

'Wisdom of the forest' bracelet is made of moss agate, rock crystal and sterling silver.

torstai 22. marraskuuta 2012

Koru nuorelle naiselle

Necklace for a young woman

Hopeakorut, riipus, taidelasi.



Tämä riipuskoru lähti lahjaksi yksinkertaisesta tyylistä pitävälle nuorelle naiselle. Toivotaan, ettei lahjan saaja eksy kuvien luo ennen kuin koru on perillä :)



Korun keskiöön pääsi amerikkalaisen taitajan valmistama, hienohopeakoristeinen taidelasihelmi. 
Mukavan pehmeä ketju, riipuspidike ja lanka ovat sterling-hopeaa, helmihatut Hill Tribe-hopeaa.
Helmen tekijän nimen olen harmikseni jo unohtanut. Tahtoisin saada näitä kaunottaria lisää.  Samanlaisia en saisi, hänen suuremmat helmensä kun ovat parin kolmen kappaleen 'uniikkipainoksia'. Yksilöllisyys tuo näihin helmiin vielä oman lisäviehätyksensä.
Täytyy joku ilta sukeltaa kuittien sekaan ja toivoa, että nimi löytyisi...



~~~~~~~~~~~~

Simply necklace with art glass bead, sterling silver and Hill Tribe silver.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Treffit korvanlehdillä

Korut, korvakorut.

Earrings

Korutarvikeinventaarioni eteni eilen hopeaosiin. Löysin monia juttuja, jotka pitäisi koruiksi saattaa, muun muassa kauniita korvakorupidikkeitä. Niistä kahdet halusivat heti treffeille granaattien ja kirkkaiden akvamariinien kanssa.




Sterling-hopeisissa pidikkeissä on kristallikoristelut. Myös kieputtelut, korupiikit ja helmihatut ovat sterling -hopeaa. 'Air' -akvamariinikorut ovat  pituudeltaan noin 3 cm, 'Tuikku' -granaattikorujen pituus on noin 2 cm. Mitta on laskettu koukun yläreunasta korupiikin loppuun. Akvamariinikorut ovat koukulliset, granaattikorut tappimallia. Korut eivät ole enää vapaina.



~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Earrings with sterling silver, crystals, aquamarine and garnet. 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ollako vai eikö olla

Ruby or not ruby.



Löysin nämä brioletit tällä viikolla 'aarrehelmieni' rasiasta. Olen säilytellyt näitä  18 mm kokoisia kiviä hyvinkin yli vuoden tietämättä, minkälaiseen koruun ne tahtoisivat. Tänään päätin, että otan härkää sarvista ja yritän saattaa ainakin toisen kiven korun muotoon. Eihän tämmöisiä kiviä voi ikuisesti pimennossa pitää. 



Kivien myyjän mukaan kyseessä on rubiini, opaakki sellainen. Minä, joka yleensä epäilen kaikkea, aloin tietenkin taas miettiä: rubiinia vai ei, kas siinäpä pulma ;). Kivet eivät ole  huippulaatua, mutta minun mielestäni silti tosi kauniit.
Sävyltään brioletit ovat 'kyyhkysen veren punaisia', hiukan violettiin vivahtavia. Rubiinille tyypillisiä inkluusioitakin löytyy. Pinta on rasvakiiltoinen, eikä kivi jättänyt lasittamattoman keramiikan pintaan minkäänväristä juovaa.

Kivien maailma on arvoituksellinen  - ja hyvin mielenkiintoinen :)


Toivotan teille ihanaa viikonloppua! 
Have a lovely weekend!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

I bought these lovely briolets over a year ago and ever since been wondering what to make out of them.
According to seller the briolets are ruby... Stones are very beautiful and I look forward to use them in jewelry making - after a long period of thinking.


torstai 15. marraskuuta 2012

Korumateriaalitestauksia - Hartsivärit

Jewelry material testing - Resin colors



Ja taas testaillaan. Tällä kertaa innostuin kokeilemaan puuterimaisia hartsi- eli resiinivärejä. Myrkytön, luonnollinen materiaali viehätti tietenkin kovasti. Mukavalta tuntui myös se, että muutamaa valmista väriä sekoittamalla väripaletista saa miltei loputtoman. Puuterimainen jauhe sulaa alhaisessa, 150 celciusasteen lämpötilassa ja kiinnittyy haluttuun pintaan napakan tuntuisesti.  Menetelmää kutsutaan myös (mielestäni hiukan harhaanjohtavasti) matalassa lämpötilassa emaloinniksi.

Tein pari kolme riipusta, jotka 'altistin erinäisille kokeille' ;)



Testiriipukset tein suurehkoille akaattiläpysköille, joille minulla ei ollut enää käyttöä.
Yksi riipuksista pääsi tämän päivityksen mannekiiniksi. 

 Heittelin sulaneen resiinin päälle kaikenlaista, mitä korutarvikelaatikosta satuin löytämään. Ensin oli aikomus tehdä tästä paisley-kuvioinen suloisuus, mutta... ;)  Puuteria  lisäilin vielä useita kerroksia, aina välillä kuumentaen. 3 lämpökynttilää kannen kera tuntui antavan riittävästi lämpöä puuterin sulamiseen. 



Jäähtynyt hartsi kesti hyvin metallisella, terävällä puikolla tekemäni raaputustestin. Seuraavaksi nakkailin riipusta suht korkealta sekä lattialle että teräksiseen pesualtaaseen (sori,  naapurit <3). Tämän 'manööverin' aikana  irtosi yksi pieni koristeosanen tuosta riipuksen edestä, kohdasta, jossa puuteria oli ohuehko kerros.
Tein myös lakkaustestin (kohteena oli muu kuin näissä kuvissa näkyvä riipus): Korulakka alkoi liuottaa värejä välittömästi. Testin tuloksena riipukseen syntyi jännittävä,  hurrikaania muistuttava kuvio.

Enpä tiedä, miten kovaa kulutusta tällä tavoin tehdyt riipukset/korunosat kestäisivät. Yksi mahdollisuus olisi sulkea resiinipinta lasikapussin alle. Se kyllä eliminoisi tehokkaasti mahdollisuuden leikkiä pintarakenteilla ja -muodoilla.
Katsotaan, jatkuvatko testaukset tällä saralla. Luulisin, että ainakin korvakoruissa tällä menetelmällä tehdyt uniikit, pienet riipukset tai helmet voisivat kestää tosi hyvin. Korvissa roikkuessaan ne olisivat turvassa suuremmilta kolahdusvaaroilta. Voi olla, että olen tässä pikkuisen ylivarovainenkin...

~~~~~~~~~~~~

 I performed a little experiment to see how well resin colors are suited for jewelry component making. 
 I used large agate slides as a bottom of the pendants and colored them with low temperature melting resin powders. I decorated my test pendant with small metal components. 

Material passed my scratching test. One of the little metal components broke away during  'dropping experiment'. I also noticed, that jewelry varnish reacted with resin, and colors started to smell under the varnish.

I think that  the best way to protect resin surface is to use glass cabochon, but it definitely would  flatten the surface of the piece. I think that resin colors would do well e.g. in earrings, without any surface protection.








sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Onnellista isänpäivää!

Father's Day



Isien juhlapäivä osuu loppusyksyn hämärtyviin, hiljaisiin päiviin.
   Luonto lepää.

Maisemassa on silti jotain pysyvää:

Vaikka kesän valo on poissa,
puut kurottautuvat uskollisesti kohti taivasta.







torstai 8. marraskuuta 2012

Maustekaravaanin matkassa

Korut, hopeakorut.
  
'Orient'


Alkuperäisenä ideana oli luoda rannekoru, jossa saattaisi aistia jo vähän joulun värejä ja tuoksuja. Mutta kuten niin monesti aiemminkin, koru päätti lähteä ihan omille teilleen: helmikoria tutkiskellessani mieleeni tulvi jostain Duke Ellingtonin  'Caravan' - ja sen kutsuahan ihminen ei voi vastustaa ;). Jälleen kerran koruntekijä meni sinne, minne intuitio johti. Tällä kertaa päädyttiin joulun tuoksujen alkulähteille, maustekauppiaiden matkaan jonnekin päin entisaikojen itää. 


Rannekorun helmet ovat jaspista, akvamariinia, turmaliinia, kyaniittia, berylliä ja balin hopeaa. Muut osat ovat sterling-hopeaa. Tuon balin hopean hopeapitoisuushan on sama kuin sterlingissä, eli 92,5%.
Korun ideaa mukaellen halusin koruun hienommin hiottujen helmien rinnalle muutaman hiukan rosoisemman yksilön.. 
 'Yön yli mietittyäni' patinoin hopean tänään. Poistelin suurimman osan prosessin aikana ilmestyneestä tummuudesta, joten lopputuloksena on suht kevyt patina.



Koru on pituudeltaan noin 20 cm, kiinni ollessa pikkuisen lyhyempi. Mittasuhteiden selventämiseksi kerron, että balin hopeahelmen ja pyöreiden beryllihelmien koko on 10 mm. Koru ei ole enää vapaa.


~~~~~~~~~~~~~

'Orient' bracelet with jasper, aquamarine, beryl, tourmaline, kyanite, bali silver and sterling silver.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ja koruarvonnan voittaja on...


Syksyn koruarvonta on päättynyt. Suoritin arvonnan tälläkin kertaa perinteisellä lippulappumenetelmällä. Voittaja on:

Henna73
Onneksi olkoon, Henna73! Lähettäisitkö minulle osoitteesi tuohon Korun ajan meiliin (korun.aika@gmail.com), niin koru lennähtää tuota pikaa luoksesi!

Sydämelliset kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! <3 





lauantai 3. marraskuuta 2012

Rauhallista pyhäinpäivää


All Saints' Day



Näihin päiviin osuu myös halloweenia ainakin itselleni läheisemmän tuntuinen kekri, jota vietettiin mikkelinpäivän 29.9. ja nykyisen pyhäinpäivän välisenä aikana. Toivotan siis myös iloista kekriä. Vielä ehtii laittaa sadonkorjuujuhlat pystyyn.

ps.  Ja vielä ehdit osallistua myös syksyn koruarvontaan.