torstai 16. elokuuta 2012

Elokuinen iltapäivä ~ Afternoon In August



 Ollaan jo puolivälissä elokuuta ja kesä tuntuu vain jatkuvan.
Ihan kuin se olisi herännytkin vasta nyt, kalenterisyksyn lähestyessä huimaavaa vauhtia.



Toivottavasti lämpöä riittää kukkuramitoin pitkälle syksyyn ...







keskiviikko 8. elokuuta 2012

Savitehtaan tyttö ~ The Ceramics Factory Girl

 Kaulakorut, tiilenpunainen, jaspisbreksia.

 Poltetun punaisen eri sävyjä, joukossa hiukan vihreää ja vaaleita häivähdyksiä... Muutaman ajan panttaamani jaspisbreksia on kuin se olisi kasattu vanhoista tiilen - ja keramiikanpalasista.  Riipus ei kaivannut seurakseen muuta kuin tiilenpunervaa akaattia. Korusta tuli reipassävyinen 'Savitehtaan tyttö'.



Korua tehdessäni mieleen muistui näky entisen Kupittaan Saven tontilta täällä Turussa, kun tehtaan perustuksia ja maaperää möyhennettiin uusien rakennusten tieltä. Traktorit nostivat maasta kasoittain särkyneitä tiiliä, keramiikan palasia, rautaromua. Kaikkea sitä, mitä kunnon savitehdas saattoi jälkeensä jättää. Näky oli minusta kovin mielenkiintoinen...  Kupittaan Savi lopetti toimintansa 60-luvun lopussa, mutta moni varmasti  muistaa/tietää ne iloiset 'Matti ja Maija'-veistokset, kauniit maljakot sekä muut käyttö- ja koriste-esineet, jotka nykyisin ovat suosittuja  keräilykohteita. Toiminnan alussa raaka-aineena  käytettiin punasavilietettä, jota tuotiin tehtaille aurajoesta, omaa raidetietä pitkin :).





Mieleen putkahti myös kuva tytöstä, keramiikan- ja tiilenkappaleista tehty koru kaulallaan... Mielikuvieni tyttö oli toimessa tehtaan 'koristeluosastolla',  loihtien astioihin kauneimpia asioita, mitä tiesi: kukkia, lintuja, ornamentteja, maisemiakin. Joskus valmistumassa oleva astia särkyi ja siitä tuli tietenkin nuhteita, mutta pieni murhe unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö sai maalattavakseen  uuden maljakon ja pintaan alkoi syntyä jälleen mitä mielikuvituksellisempia kuvioita...

Näistä mielikuvista syntyi tämä, jaspisbreksiasta ja akaatista koostuva kaulakoru.  Kieputukset ovat  emalipäällysteistä vintaj-kuparilankaa. Sekä lanka että korumetallinen salpalukko ovat nikkelittömiä. Riipuksen toisella laidalla on n. 1,5 mm  pituinen, luultavasti hiontavaiheessa tullut särö (kuvassa 2 vasemmalla). Riipuksen kauneuteen tuo pienoinen särö ei mielestäni vaikuta.  Koru on pituudeltaan noin 60 cm. Riipus on pituudeltaan noin 5,5 mm, akaattihelmet 8 millisiä.
Edit.: Koru ei ole enää vapaa.



Katselin tuossa tämän kesän korusatoa.. Kokonaista 2 korua on valmistunut! Toisaalta tuntuu, että pieni tauko on ollut ihan hyvästä. Uusia ideoita putkahtelee ja ne vanhatkin odottelevat toteuttamistaan... 
Toivottelen iloista viikonjatkoa, myös uusille lukijoille :)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Reddish necklace's name is inspired by the feelings I got when I saw this beautiful brecciated jasper pendant. It looks like it's made of old, broken bricks and pottery pieces. Brecciated jasper, agate, vintaj copper wire and jevelry metal.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Aurinkoenergiaa! ~ Solar Power




Olen viimeaikoina tutustunut ja ihastunut vihreisiin juomiin.. Siis niihin, jotka miksaillaan runsaista määristä erilaisia salaatteja ja joihin lisätään haluttaessa myös muuta tuoretta ja terveellistä.
Runsaasti lehtivihreää eli klorofyllejä sisältävät vihreät kasvikset ovat todellista voimaruokaa. Juomareseptejä tutkiskellessani löysin uudelleen myös vanhan tutun vehnänoraan, jonka olin tyystin unohtanut. Tämä pieni ja äärimmäisen tehokas energiapommi sisältää lehtivihreän ohella lukuisan määrän muita pigmenttejä, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä entsyymejä.
Juomiin on hyvä  käyttää luomusalaattia, sillä 'normaalilla tehoviljelyllä' kasvatettujen salaattien nitraattipitoisuus saattaa olla jopa monikymmenkertainen luomusalaatteihin verrattuna. 
Vehnänoraassa on paljon sulamatonta kuitua, joten mehu kannattaa tehdä joko lingolla tai siivilöidä se tehosekoituksen jälkeen. Löytämissäni ohjeissa vihermehujen pohjana käytetään yleensä vettä, mutta ihastuin kokeiluun, jossa tein mehun jääkaappikylmäksi jäähdyttämääni, erilaisilla kukilla maustettuun vihreään teehen. 

Itse teen juoman siten, että tehosekoittelen yleensä puoli puntillista venhänoraita n. 1,5-2 dl jäähdytettyä vihreää teetä, siivililöin ja lisään juomaan vajaan  puntillisen luomusalaattia ja vielä jotakin ekstraa, mitä sinä hetkenä sattuu käsillä olemaan.. Ja sitten sekoitellaan uudestaan. Banaani ja avokado tuovat juomaan mukavaa pehmeyttä, kurkku raikkautta, pähkinät ja siemenet energiaa, marjat pirteyttä.... En tykkää sekoitella juomaan ihan mitä tahansa vihanneksia enkä hedelmiä, sillä haluan, että juoma myös maistuu hyvältä.. Siksi jätän tomaatit, paprikat, mansikat, yms. tästä pois (kokeiltu on, joskus muinoin). Juoman voi halutessaan makeuttaakin...

 Ensi kerralla on 'korun aika'. Täytyy vain ryhtyä kuvauspuuhiin, jotain pientä kun on jo valmiina...

~~~~~~~~~~~~

I fell in love with green smoothies! Lots of Sun energy, chlorophylls, and other pigments, vitamins, minerals and enzymes.  I make my smoothies with  aromatised, properly cooled green tea, green grass juice and green vegetables. I flavour the basic smoothie with different kinds of fruits, berries and vegetables.

Ja vielä..

Nanti Laa oli muistanut minua blogitunnistuksella.. Käypä pistäytymässä Nantin mukavassa blogissa. Olen muistaakseni jo pariinkin kertaan vastannut tähän samaiseen tunnustukseen, joten tällä kertaa vain kiitän ja niiaan.  Sydämellinen kiitos, Nanti <3


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Syksyn 2012 värit ~ Colors Of Fall 2012



Vaikka eletään 'hehkuvinta' kesää, teki mieli jo vähän tutkiskella tulevan syksyn värikarttoja.
Tässä Pantonen ehdotus syksyksi. Kartalta löytyy niin lämpimänä hehkuvia kuin viileitäkin värejä. 
Jokaiselle jotakin. 



- Syysväreissä melkeinpä pakollinen violetti on nyt runollinen  'Rhapsody'. 
- Vuoden väri, tulinen 'Tangerine tango' jatkaa sujuvasti syksyllä. 
- Sininen on nyt puhdas 'Olympia Blue'
- Vaaleanpunainen jatkaa: luulen, että tuo vanhahtavan hempeä 'Rose Smoke' voisi toimia vaikkapa harmaan kanssa...
-Keltainen taittuu syksyllä sinapin suuntaan.
- Limen paluusta ilahduin kovasti. 'Bright  Chartreuse' toimii varmasti tehokkaana asustepiristäjänä syksyn synkeydessä :) 






tiistai 10. heinäkuuta 2012

Piilosilla ~ She Is Hiding Somewhere


Aurinko on piilotellut viimepäivät.
 Ehkä hän kyllästyi ja lähti muille maille mustikoille. Sujahti auringonkukkavanana taivaan halki.
-Toivottavasti hän palaa takaisin levänneenä ja entistä sädehtivämpänä ;)



Pilvisinä päivinä olen tutustunut kuvankäsittelyohjelmien ihmeelliseen maailmaan. 'Neiti Aurinko' on  ensimmäinen kuvakollaasini. Mukavaa puuhaa, aika meni siivillä :)

~~~~~~~~~~~~~~~~

The Sun is hiding. 
Maybe she left us and took a flight somewhere far away... 'I was bored with summer in Finland'- she replied. Hope she will return -and soon ;)
The picture above is my very first collage picture ever. 





perjantai 6. heinäkuuta 2012

Runon ja suven päivä


Alla oleva kaunis, Leinon vuonna 1898 kirjoittama  'Juhannus' löytyi alunperin hänen kokoelmastaan 'Sata ja yksi laulua'.
Sen myötä toivotan kaikille blogissani piipahtaville runorikasta Eino Leinon päivän iltaa! 








torstai 28. kesäkuuta 2012

Niitä pienimpiä ~ Little Ones

Tällä kertaa kameran muistiin tarttui näitä vähän pienempiä luojanluomia...



Jäärä ei ollutkaan yhtään jäärä. Metsätähdestä riittää mettä molemmille...



Mesihetken edetessä ei enää katsota, mihin astutaan...



Lopulta huhuillaan jo alakertaan... Lisää porukkaa juhliin?




Tytönkorennon kirkasta sineä näkee veden lähellä nyt paljon, tämä taitaa olla yleisimpiä korentojamme.. Tarkka lajinimi on hakusessa.
 


En ole kiinnittänyt huomiota mittarin siipien kauneuteen ennen kuin nyt, kun lähestyin sitä kameran kanssa. Tämänkään tarkkaa nimeä en tiedä..  Herkkikset nuo siipirimpsut :)




Villi ruoholaukka tuoksuu...Kallionjuurelta on napsittu maustetta uusiin perunoihin..



Takapihan kurjenmiekat ovat kukkineet jo yli viikon. Viimeisiä viedään...



Ensi viikolla takaisin Turkuun... 

Toivottelen mukavaa, kesäistä viikonloppua!

~~~~~~~~

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ulkoluodolla ~ Living On An Islet Far Away

Nahkakorut, ajopuu, kupari, luontokorut.

Lyhyessä kaulakorussa näkyy jo tutuksi muodostunut yhdistelmä: kiveä, puuta ja nahkaa. Tällä kertaa koru sai inspiraationsa karuista maisemista: aavoilta, puuttomilta ulkoluodoilta.



 Hankin korun hiukan erikoisenmuotoisen jaspisriipuksen maailmalta viime syksynä ja olen siitä lähtien katsellut sille sopivia kumppaneita. Kesän korvalla ne löytyivätkin -suomalaisesta helmipuodista :).  Kieputteluun käytin päällystettyä vintaj-kuparilankaa. 
Riipuskokoinaisuudesta ajattelin ensin kaksi- tai jopa kolmikivistä, mutta päädyin tässä korussa vielä tällaiseen 'kevyempään' vaihtoehtoon. Isompien riipuskokonaisuuksien suunnittelu jatkuu sitten seuraavissa töissä.




Ajopuiden kiinnitykseen käyttämäni nahkanauhan päät jätin huolettomasti vain roikkumaan etuosan sivulle. Ne saattavat kokea vielä jonkinlaisen muodonmuutoksen.
Tämä koru jää omiin kokoelmiini.

Turussa ehdin napsaista korusta vain kaulakuvan: 




~~~~~~~~~~~~~~

This necklace is inspired by the bleak landscape of the outermost islets.. Bare rocks, no trees around, only the wind, the sea and the birds.. Those who live there are survivors. Chinese painting jasper, picture jasper, driftwood, coated copper wire and leather cord.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Hyvää Juhannusta ~ Midsummer


On ollut olevinaan niin kiire, että muistan oman bloginikin vasta viikkojen perästä viime postauksesta, tänne metsän hiljaisuuteen siirryttyäni... Pari koruakin on syntynyt, mutta kuvat on vielä suurimmaksi osaksi ottamatta.. Niihin tuonnempana.




Tarkoitus oli tehdä  'Juhannuspostaus' kera tämänpäiväisen metsä-niittyvaeltelultani ottamieni otosten,  mutta kuvat eivät jostain syystä suostu siirtymään kamerasta koneelle.  Siispä ojennan teille pienen juhannuskimpun eilen pihapiiristä 'poimimistani' kukkasista ja toivotan hyvää, ikimuistoisen onnellista Juhannusta!






~~~~~~~~~~~~~~~

Long time no see :)

We are celebrating Midsummer.. Enjoying the beauty of nature. I took a  long walk around forests and fields today, taking many many pictures but I had difficulties in transferring them to computer.. I also have some jewelries to get photographed... They will be seen here as soon as possible..
<3  Let's enjoy the summer <3






sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Haaste: 11 kysymystä


Pieniä sanoja-blogin Aikatherine muisti minua haasteella.  Kiitos, Aikatherine!


Haasteen säännöt olivat seuraavat:
Vastaa saamiisi kysymyksiin omassa blogissasi, keksi uudet 11 kysymystä ja haasta 11 blogiystävää vastaamaan niihin ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä.
Tässäpä vastaukset Aikatherinen esittämiin kysymyksiin:


1. Mikä on vaikuttavin muistosi?

Tätä mietiskelin pitkään... Ehkäpä vaikuttavin muisto on näkymä Saana-tunturin laelta, jolle kiipesin nuorena tyttönä erittäin vaikean sydänoperaation jälkeen. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein tuon ennen minulle mahdottoman matkan.. Tuntui, kuin olisin kiivennyt maailman katolle. Tunturin laella pinosin pienen kivikasan muistoksi käynnistäni.


2. Mistä liikunnasta pidät eniten?

Pidän kuntoa yllä tekemällä pitkähköjä kävelylenkkejä, mahdollisuuksien mukaan joka päivä.  




3. Mikä päätös on ollut suurin elämäsi aikana?

  Olen päättänyt jo aikoja sitten, että voin itse määritellä, miten suhtaudun eteen tuleviin asioihin. Myönnettävä on, että tämä päätös on minulle jatkuva haaste :)


 4. Kuinka monta kirjaa luet keskimäärin vuodessa?

Lukemisvauhtini vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Keväällä ja kesällä luen vähemmän kuin pimeämpinä vuodenaikoina, jolloin menee ehkä kirja viikossa.


 5. Osallistutko aktiivisesti vapaa-ajan kerho- tai yhdistystoimintoihin?

Tässä kohtaa minun täytyy tunnustaa, etten ole kovin innokas yhdistysihminen. Toisinaan mietin, että pitäisi osallistua enemmän, olla aktiivisempi toimimaan hyvien asioiden puolesta  myös järjestäytyneenä.  


6. Pidätkö puutarhanhoidosta vai mieluiten vain sen katselusta? 

Minulla ei ole omaa puutarhaa (jos ei oteta lukuun parvekepuutarhailua, joka toki sekin on antoisaa).  Haaveissa on saada joskus se ikioma maapläntti kunnon puutarhaa varten <3
Ihailen puutarhoja ja puistoja melkeinpä päivittäin. Tämän postauksen kuvat ovat peräisin yhdeltä tällaiselta 'kukkienbongauskierrokselta'...



7. Rakastatko purjehdusta tai veneilyä / vai vuorikiipeilyä ja samoilua?

Olen veneillyt jonkun verran, mutta purjehtinut en ole koskaan. Mielikuvien perusteella voisin ajatella, että voisin rakastaa purjehdusta (todellisuus voisi olla sitten jotain muuta).  'Vuori'kiipeilyä ja samoilua olen harrastanut ja niitä rakastan. Varsinkin metsässä samoilu on minulle erittäin tärkeää, vaikka kaupungissa tätä nykyä asustankin.


8. Valmistatko itse ruokasi vai ostatko valmisruokia? 

Pidän kokkauksesta, joten valmistan  ruokani yleensä itse. Itse tehty ruoka on paitsi parempaa, myös edullisempaa kuin valmiina ostettu. Valmisruokaakin ostan, mikäli aikataulu ei anna myöten ruveta ruuanlaittoon. Valmisruuasta saa ihan hyviä, ravitsemuksellisesti täysipainoisia aterioita siitäkin, kun katsoo, mitä ostaa. 




9. Haluatko vaikuttaa sanoin ja teoin luonnonsuojeluun?

Ehdottomasti haluan. Olen pienestä lapsesta asti kokenut luonnon- ja ympäristönsuojelun tärkeäksi asiaksi. Uskon hokemaan, jonka mukaan pienistä puroista kasvaa vähitellen suuri joki.. Pienet ympäristöteot ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää olisi saada suurista linjauksista päättävät tahot ymmärtämään, että ympäristön ja luonnon suojaaminen ihmisen yhä kiihtyvämmäksi käyvältä ahneudelta on yksi heidän tärkeimmistä tehtävistään.


10.  Uskotko, että kirjoittamalla voit vaikuttaa parantavasti epäkohtiin?

Kirjoittaminen on sydäntäni lähellä. Uskon kynän voimaan. Nykyään niin suosittuun nimettömään foorumikirjoittelun (lue. heittelyn) en sen sijaan usko parantavan kuin kirjoittajan omaa oloa - sitäkin vain hetkellisesti. 
Kirjoittamalla esittämäni kannanoton tulee olla kaikin puolin kestävä, ajateltu. Siksi sillä on jollakin tapaa enemmän painoarvoa kuin puhutulla sanalla. Kirjoitettu sana jää elämään omaa elämäänsä vielä senkin jälkeen, kun se 'on sanottu'.  Uskon, että hyvin perustellulla, asiatietoihin perustuvalla ja korrektisti esitetyllä kirjallisella kannanotolla on vaikutusta.
  



11.  Rohkenetko puolustaa kiusattuja ja kirjoittaa ihmisten perusoikeuksista, eläinsuojelusta,
            rauhantyöstä, terveydenhoidon parantamisesta (varsinkin mielenterveyden hoidosta ),
 
lasten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä suojella ja puolustaa myös vanhusten oikeutta ?

Koen edellä mainittujen asioiden puolustamisen erittäin tärkeäksi. Erityisesti ihmisten (ja eläinten) perusoikeuksien tulisi mielestäni olla loukkaamattomia. Nousen hyvin äkäisesti sanalliselle barrikadille, mikäli näen jonkun kyseenalaistavan tasa-arvon periaatteet, heikompien perusoikeudet tai ihmisarvon.



Tällä kertaa päätin, että en laita 11 kysymystä-haastetta eteenpäin, koska se kiertää nyt laajalti täällä  blogistaniassa. Mikäli haluat vastata Aikatherinen esittämiin kysymyksiin ja ottaa haasteen vastaan, vaikkapa  eteenpäin vietäväksi, ole hyvä :)


Toivottelen mukavaa viikonalkua!


~~~~~~~~~~~~

This post is about a blog challenge given by Aikatherine who writes a very interesting blog called 'Pieniä sanoja' (Small Words):  Klick. You can use google translator with Aikatherine's blog.