perjantai 22. lokakuuta 2010

Faunin lokakuu, October of a Faun



Tummahkoista, metallinhohtoisista makeanveden helmistä ja muutamasta jämähelmestä tekemäni pieni kaulakoru on  miltei höyhenen keveä.  Makeanveden helmien lisäksi mukana on fluoriittia, kordieriittia, ametriinia ja hopeoitua korumetallia. Lukko on sterling -hopeinen. Korun väriskaalasta tuli vaihteeksi melko tumma. Kuvaaminen oli tavallistakin työläämpää, olisiko johtunut tuosta korun yleistummuudesta vaiko pimeästä iltapäivästä - taas kerran.


Korua tehdessäni satuin kuulemaan pitkästä aikaa Claude Debussyn ihanan  preludin 'Faunin iltapäivä'. Musiikki johdatti minut miettimään, mitä faunit mahtavat puuhailla näin syksyllä. Luulen, että ne pitävät sadetta suurten puiden siimeksessä,  huokailevat kylmissään sammaliin kääriytyneinä suippokorvat rullalla, syövät puista tippuneita ylikypsiä  hedelmiä ja.... haaveilevat keväästä ;)
Debussyn Faunin iltapäivä  Rudolph Nureyev'in tanssimana löytyy esimerkiksi  täältä



Tummahkojen värien jälkeen on mukava siirtyä valoisiin sävyihin suunnittelun alla olevan kaulakorun myötä.

Edit. Lisäsin hieman kirkkaampia kuvia eilisten illansuussa otettujen otosten lisäksi / tilalle.
Valoa riitti tänään.. ja kylmää myös. Turussa koettiin sekin syksyinen ihme, että rapakot pysyivät jäässä päivälläkin. Talvea ootellaan :)

Darkish  necklace with freshwater pearls, fluorite, cordierite, ametrine, silverplated metal and sterling silver.
I named this jewelry after Claude Debussy's composition 'Prelude to the Afternoon of a Faun'. I'm just wondering what the fauns do, when the fall comes ;)  Experience the Afternoon of a Faun with Rudolph Nureyev here

12 kommenttia:

  1. Upeita koruja! Aivan mahtavaa värien käyttöä, WAU

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Pioni :)
    Mukavaa kun pistäydyit :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis koru, sadunomainen tunnelma aivan kuin Debussyn herkässä sävellyksessäkin.

    VastaaPoista
  4. Sellainen hyväätekevän haikea tunnelma tässä korussa :-) Upeita vaimeita sävyjä...

    VastaaPoista
  5. Minä pidän myös korusi haikeasta ja salaperäisestä tunnelmasta. Mystikkaa jonka aistii ja odottaa jotain tapahtuvaksi.
    Minulle tuli korustasi mieleeni elokuva Interview With The Vampire.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Marjo :)

    Tästä korusta tuli yllättävän tumma minun tekemäkseni. Yleensä suosin kirkkaampia ja 'puhtaampia' värejä. Eli jonkinlainen kokeilu tämäkin...

    Kyllä, jotakin mystiikkaan viittaavaa itsekin tästä korusta löydän. Johtunee tuosta violetista yleisvaikutelmasta.

    VastaaPoista
  7. Järjettömän ihana! Tämä koru enteilee väreineen kaamosaikaa. Juhlava on hän, ja hänellä on upea lukko!

    Kiva muuten tää sun uusi blogipohja!

    VastaaPoista
  8. Olin ihan varma, että kommentoin jo tähän, mutta ei sitä näy...
    Tämä koru on todella kaunis, upea!!

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.