lauantai 18. joulukuuta 2010

Talventörröttäjät


Viedessäni tänään kauran- ja auringonkukansiemeniä lintujen ruokintapaikoille, seuraani pelmahti pari uskaliasta hömötiaista. Tiedän hömötiaisen olevan suhteellisen peloton lintunen, mutta näin läheistä tuttavuutta en ole heidän kanssaan päässyt ennen tekemään.. Juoksin hakemaan kameraa, toiveenani oli saada ikuistettua tuo herttainen uskalikko... Kun palasin, hömöt olivat (tietenkin) kadonneet..

Sain minä kuitenkin lintukuvan otettua: hämärässä napsaisin kuvan patiolle törrötttämään jääneistä kurjista, Joosuasta ja Kaalepista, jotka tuossa nököttäessään tuovat mieleeni lapsuudessa kuullun laulun aidalla palelevista vanhoista variksista ;).  Siinäpä odottelevat nyt kevättä, yhä paksunevan lumivaipan ympäröiminä....





  Hankin setin kaksipäisiä neulaviiloja. Nyt pääsen työstämään paremmin hankalammankin muotoisia pronssi- ja hopeajuttuja. Työvälinerepertuaarini kasvaa hitaasti, mutta varmasti :)

Ja nyt seuraa blogissani harvemmin nähty ruokareseptivinkki:
Testaan tänään mielenkiintoista Chilihillo-reseptiä, jonka löysin ihastuttavasta fanni ja kaneli -ruokablogista. Hillo on kuulema maukas seuralainen esimerkiksi kinkulle tai kalkkunalle. Kannattaa käydä tsekkaamassa tämä ja monet muut  ihanat reseptit!

7 kommenttia:

  1. Linnut on vaikeita kuvattavia, kun pyrähtävät hetkessä kauas. Hyvät lintukuvat sait kuitenkin :) Kävin tutkailemassa helmikorujasi, tosi kauniita ovat, varsinkin ruskea- ja punasävyt, ihania!

    VastaaPoista
  2. Selailin aikani kuluksi blogilistaa ja sitä kautta löysin tänne.
    Kuvasi ovat niin kauniita ja selkeitä.
    Koruista erityisesti ihastuin vuorikristallikoruihin, muutenkin niin kaunista värien ja muotojen käyttöä.

    VastaaPoista
  3. Tuo työväline-osasto innostaa minun mielikuvitusta alkavalle (toivottavasti) hopean käsittelylle.. itse olen tuhonnut hopealankaa vääntäessäni ja naputellessani ja tohottaessani ja miettiessäni että näinkö se hopea vääntyy ? ! hieman karvastelee tuo hopean kuluttaminen "opiskeluun" mutta kun ei kurssille pääse, on pakko opiskella itse ja lukien ! ;) Sinulla on hienoja koruja, kivet ja materiaalit on todella kauniita, mietittyjä ! :)

    VastaaPoista
  4. Vikki.. Kiitoksia kommentista, mukavaa, että löysit blogini :)

    Marjo..Kiitos :) Minuakin kauhistuttaa tuo hopean hinta siinä määrin, että päätin 'tyytyä' näin opetellessa muihin materiaaleihin, pääasiassa pronssiin, vaikka sekin toki on melko tyyristä ja arvostettava korumateriaali.
    Juotoskokeiluihin sitä ei tosin voine käytää, joten ne kokeilut on pakko suorittaa sitten hopean kanssa.. Pikkuhiljaa opiskellen tulee hyvä :)

    VastaaPoista
  5. Kuka olisi uskonut, että viiloista saa noin hienot kuvat! Kertakaikkista taidetta! Kun mulla isona on oma huone korujen tekoa varten, tilaan varmaan sulta herkullisia työkalujen kuvia tauluiksi seinille inspiraation lähteeksi. .-)

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.