keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Sydänsuven kynnyksellä

Midsummer roses

Rauhallinen ympäristö, ruusuntuoksua ja hyvä kirja -  niistä on ihanat kesäiset iltapäivät tehty. Onneksi näitä vihreitä keitaita löytyy kaupungistakin.


 Tällä viikolla mukanani on kulkenut muassa Carol Shieldsin romaani Ruohonvihreää. Kovin tekisi mieleni kertoilla tarinan herättämistä ajatuksista (pidin kirjasta, ehdottomasti), mutta en aio venyttää tämän blogin aihepiiriä enää kirjallisuuden puolelle. Sainkin ajatuksen avata jossakin vaiheessa kesää uusi blogi, jossa keskittyisin yhteen rakkaaseen harrastukseeni, kirjallisuuteen. Saisin samalla hyvän syyn harjoittaa pitkästä aikaa itsekin vähän 'sanataidetta'.

Ellen väärin arvaa, kuvissa näkyvä, lumoavan kaunis  pensasruusu on lajikenimeltään 'mökinruusu'. Sen sanotaan olevan yksi perinteisimmistä ruusulajikkeistamme.  Viisaammat oikaiskoot, jos tunnistus meni metsään  :)

Minä keskityn tänään siivoukseen ja pakkailuun, lähden huomenissa maaseudun rauhaan. Illan tullen ehtinen vielä pienelle blogikierrokselle.


Pieni korukauppa 'menee kiinni' kesän ajaksi ja avautuu taas elokuussa.
 Blogin päivitys sen sijaan jatkuu. 'Vapaita' koruja syntyy varmasti myös kesän aikana, mutta ne jäävät odottamaan rasioissaan elokuuta.


Keveätä  keskiviikkoa! 
Have a wonderful Wednesday!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Raparperin alla

In Mom's  Garden

Äidin kasvimaalla, raparperin alla,
sammakolla koti oli kultainen...
                                                                         

Tuo vanha lastenlaulu soi mielessäni, kun tämä pitkä, sterling -hopeinen puutarhakaulakoru alkoi valmistua...
Alkukesäiseltä kasvimaalta löytyy monia vihreän sävyjä ja ruusutkin alkavat olla nupullaan. Raparperit ovat valmiita ensimmäisiin leipomuksiin.




Sammakon kultainen koti syntyi tällä kertaa sterling -hopeaan kiedotusta sammalakaatista, aventuriinista, ruusukvartsista, vuorikristallista, prasioliitista ja Swarovskista. Taisipa joukkoon iloiseen sujahtaa yksi tumma makeanveden helmikin.   Koru on pituudeltaan noin metrin mittainen, joten sen voi pukea kaulalle myös kaksinkerroin.

Kuvat on nyt vähän tuollaisia 'äkkiä otettuja'. Koru lähti minulta jo, joten tää ei ole vapaa.




ps. Edellisessä  postauksessa näkyvän valkoisen kukan nimeä kyseltiin.. Kuvaa tänne laitellessani hain tietoa itsekin, mut en löytänyt nimeä kaunokaiselle.. Olisikohan kyseessä jokin leinikkilaji? Olisin iloinen, jos joku tietäjä kertoisi <3

~~~~~~~~~~

Early summer garden inspired me when I was making this long necklace. There are so many different hues of green in the garden now. And roses will bloom very soon.  Necklace is made of moss agate, aventurine, rose quartz, rock crystal, prasiolite, freshwater pearl, Swarovski crystal and sterling silver.



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Jo joutui armas aika ... ja tunnustuksia




Korustamo-blogin Eila muisti minua tällä tunnustuksella. Sydämellinen kiitos!

Tunnustuksen "ohje" kuuluu näin:

  Kirjoita postaukseen kiitos jollekin blogille tai bloggaajalle. Vaihtoehtoisesti voit kehua blogia, johon palaat kerta toisen jälkeen tai hehkuttaa meille muille blogia, joka on inspiroinut sinua. 

Suosittele. Mukaan saa laittaa pienet perustelut tai tarinan. Näin sinä ja minä saatamme myös löytää lukulistallemme jotain uutta ja ihanaa. Haastetta saa jakaa eteenpäin omassa blogissa ja haastekuvan saa napata halutessaan mukaan. 

Laitetaan hyvä kiertämään.



Koska juuri tämä tunnustus ei ole ehtinyt vielä kovin paljoa kiertää blogeissa, niin taidanpa tällä kertaa laittaa kehut eteenpäin.. Valkkasin tällä kertaa nämä 3 blogia, jotka erityisesti viime aikoina ovat ihastuttaneet ja joille haluaisin lisää uusia lukijoita... Olkaapa hyvät:

En vaan voi mittään sille, että Tiitsan luontokuvat ihastuttavat ja hämmästyttävät minua aina vaan. Tiitsan blogin avatessani luonto tulee lähelle. Saan tuoksutella metsää ja tuntea pehmoisen sammalen jalkojeni alla täällä kaupungissakin. Kiitos, Tiitsa  <3 

Sole luo häkellyttävän kauniita ja voimakkaita, aivan omanlaisiaan koruja. Luomistyön taustalla vaikuttaa vankka historiantietämys ja usein Solen blogissa pistäytyessäni saan kauneuskokemuksen lisäksi myös aimo annoksen tietoa muinaishistoriasta.

Kirsikan luona käyn ihastelemassa hänen uskomatonta ompelutaitoaan. Hän luo kauniita, uniikkeja
  vaatteita, jollaisia ei muualla tapaa. Näkee, että nämä vaatteet on tehty paitsi pettämättömällä tyylitajulla, myös sydämellä.

~~~~~~~~~~~~~~


Toivotan onnea tänään opinahjoistaan valmistuneille
 ja hyvää kesäkuun alkua kaikille blogissa pistäytyville! 

Have A Lovely June!

torstai 30. toukokuuta 2013

Sommartider...

Summertime

Lämpöä, aurinkoa, kukkia, perhosia, hyvää kesämieltä... Tänäänkin on niistä nautittu <3


Kesäinen, siniraitainen rannekoru syntyi akvamariinista, opaakista kyaniitista, sekä Swarovskin kristalleista. Kaiken tämän  kiedoin taas sterling- hopeaan. Jostain syystä en osaa käyttää rannekoruissa muuta metallia, vaikka sen käyttö olisikin ihan mahdollista... Ehkä seuraavalla kerralla.



Korun keskiössä siipeilee sterling-hopeinen perhonen. Toinen, Swarovskin kirkas pieni perho eksyi söpön, sterling-hopeisen kukkalukon viereen. Viistehiotut akvamariinilaatat ovat kooltaan noin 20x 16 mm.
Korun pituus sen kiinni ollessa: 18,3 cm. Koru ei ole enää vapaana. 





ps. Arvoin eilen lupaamani yllätysvoittajan synttäriarvontaan osallistuneiden joukosta... 
Arpaonni suosi Jaanaa Metallin Kosketus-blogista, onnittelut Sinulle! :)
 Koska Jaana on taitava koruntekijä ja tiedän hänen rakastavan kiviä, ajattelin valita hänelle kokoelmistani jonkin kauniin riipuskiven... Otan yhteyttä Sinuun pikapuoliin!
Seuraava blogiarvonta hypsähtää  käyntiin taas ensi vuonna, jos Luoja suo.

Ihanaa kesäillan jatkoa!
~~~~~~~~

'Summertime' bracelet with aquamarine, opaque kyanite, Swarovski crystals and sterling silver.



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Paljon onnea.....


Kiitokset teille kaikille synttäriarvontaan osallistuneille! 
Lippuja  tulikin askarreltavaksi aikamoinen määrä!
Arpakulho odotteli vielä viimeisiä osallistujia...


... ja H-hetken koittaessa kulhosta nousi tämä lippunen: 


Onneksi olkoon ANDI voitostasi! :)
Lähetätkö minulle osoitetietosi korun.aika@gmail.com -emailiin, niin voittokoru lähtee luoksesi.

~~~~~~~~~~~~~~

Katselin tuota vanhaa viilikulhoa... Se on niin täynnä noita arpalippusia, että mieleni tekisi arpoa vielä yksi yllätyspalkinto jollekulle teistä. Otan yhteyttä ylläripalkinnon voittajaan, kunhan keksin jonkun kivan pienen jutun pakettiin :)


torstai 23. toukokuuta 2013

Helmikki

Silver, pearls and one tiny rose

 Aina aika-ajoin iskee halu kietoa näitä upeita, luonnollisen hohtavia makeanveden helmiä hopeaan. Koruksi, joka sopii niin arki- kuin juhla-asujenkin kaveriksi...



 Kaunis, kristallikoristeinen lukko ja sen viereen sijoittuva pieni hopearuusu tuovat koruun pienen yksilöllisen silauksen.




'Helmikki'-koru on kiinni ollessaan noin 18 senttimetrin mittainen. Helmet ovat kooltaan noin 7 millisiä, sävyltään luonnollisen helmenvalkoisia. Lukon ulkomitta on 11 mm.  Korun kaikki metalliosat ovat sterling- hopeaa. Koru ei ole enää vapaa.

Huomenna kiedotaan perhosia hopeaan, sitten onkin aika vaihtaa materiaalia ja tunnelmaa...

Mukavaa loppuviikkoa!

~~~~~~

Bracelet with freshwater pearls and sterling silver.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kukkasia ranteeseen

 Flowers On The Wrist

Lasikukkasia, vuorikristallia, kvartsia, prasioliittia ja hopeaa.
 Tämän korun tein jo jonkin aikaa sitten äidilleni, mutta kuvaaminen jäi jostain syystä tekemättä. En kai ehtinyt..



Kesäisen lämmin helluntaipäivä kääntyi iltaan. Vielä tässä kait ehtisi sen hellunkin etsiä, jos kiirettä pitäisi ;) 




Löysin nuo ihanaiset lasikukkaset vuosi sitten eräältä amerikkalaiselta helmikauppiaalta. Taidan  hankkia häneltä näitä muutaman lisää...Kesäkoruissa täytyy olla aina vähän kukkaa ;)



 Toivottelen leppoisaa uutta viikkoa <3 

~~~~~~~

Bracelet with glass flowers, rock crystal, quartz, prasiolite and sterling silver.







keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Päivä rannalla

A Day At The Beach

Viikko hujahti. Hulinata ja reissaamista on riittänyt, Turun ja Kirkkonummen väliä on ajeltu autolla ja junalla useaan otteeseen. Kiitokset vielä mukavalle matkaseuralle :) 


Toissapäivänä pistäydyin Hangossa. Päivä oli ihana, puolipilvinen ja autereinen. Lämmin. 
Ravntola Neljän tuulen tupa on vielä näin toukokuussa auki vain viikonloppuisin, kannattaa ehdottomasti pistäytyä jos siellä päin liikutte. Nämä kuvat nappasin ravintolan vierestä avautuvilta kallioilta.
 Ihanainen kesäkaupunki näytti maanantaina vielä uinuvan syvää ruususen unta...




 Koska viikko on mennyt pitkälti muissa merkeissä, uusia koruja ei ole syntynyt. Pari tilauskorua olen luvannut tehdä, niistä toinen on onneksi jo valmiina.
Uskon, että tulevina päivinä jotakin koruiluun liittyvää ilmestyy taas tänne blogin puolellekin...




Mukavaa keskiviikkoa!

Synttäriarvontaan on tullut mukavasti osallistujia. Odotan innolla sitä hetkeä, kun arvontalipukkeiden  kirjoittelu alkaa.  <3

~~~~~~~~~~~~~~

I spend a lovely day in Hanko -the southern-most town of Finland.  These pictures were taken near by the centre of the town on beautiful, smooth gliffs of the cape of Hanko.




tiistai 7. toukokuuta 2013

Synttäriarvonta

Blogin 3-vuotissynttärit hujahtivatkin viime kuun lopussa ohi ihan huomaamatta.  Juhlistan päivää nyt jälkikäteen, arvonnan merkeissä.  Voiton valitsin tuolta korupuodin puolelta... 


Palkintona on tämä siro, sterling-hopeinen  'helmililja'-kaulakoru.
 Hopeista riipusta koristavat pienet, viistehiotut kyaniitti- ja lapis latsuli-kivihelmet. Sterling-hopeisen, rodinoidun kahvinpapuketjun pituus on 45 cm. Riipuksen pituus riipuspidike mukaan lukien on noin 3 cm.
Lisäjuttua korusta löytyy täältä: klik

Tällä kertaa arvonnassa pätevät nämä blogimaailmasta tutut säännöt:

1. Saat yhden arvan, kun kommentoit tätä postausta. 
 2. Saat toisen arvan, kun olet liittynyt blogin lukijaksi arvonnan viimeiseen päivään mennessä ja kommentoit tätä postausta.
 3. Saat vielä kolmannen arvan, kun linkität arvonnan omaan blogiisi. Voit käyttää linkityksessä tuossa alla olevaa pientä kuvaa.  Linkin osoite on: http://korunaika.blogspot.fi/2013/05/synttariarvonta.html


Suoritan arvonnan sunnuntaina 26.5.  noin klo 21.00 
(voittajan julkistus tapahtuu klo 22.00 mennessä)

Muistathan lisätä kommenttiisi tunnistettavan nimimerkin ja mainita, monellako arvalla olet mukana.
ps. poiketen tuolla alla olevasta ilmosta:  voit osallistua arvontaan myös siinä tapauksessa, että ymmärrät tämän tekstin ilman käännöstä ja asut EU-alueella.

Onnea arvontaan!


 ~~~~~~~~~~

This is my blog's birthday give away. This time only those, who live in Finland can participate.  I think next time the give away will extend so that at least all European Union citizens can participate...

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Uutta haastetta...

New Challenges 

Valitsin elämäni ensimmäiseksi järkkäriksi Canonin uutuuden, EOS 700D: n,  18-55 millisellä kittiputkella.  Se putki saakin nyt riittää, ainakin siihen saakka, kunnes järjestelmäkuvauksen peruasiat on hallussa. Sitten hankitaan jotain ulottuvampaa.  


Kun on tottunut räpsyttämään digipokkarilla monet vuodet, niin onhan tähän järjestelmäkameraan tottumista. Jo perusjuttujen opettelu vie varmasti pitkään. Nämä kuvat on otettu kameran perusasetuksilla, opaskirja käden ulottuvilla. Mutta haasteistahan minä tykkään.  Kaikki ne lukuisat kikat, joita kehittelin pokkarikuvauksen helpottamiseksi (sekin on oikeasti mahdollista), pitää nyt unohtaa...


Krookukset ovat tällä hetkellä pihan ainoita väripilkkuja täällä metsässä, villivihreää lukuun ottamatta. Ensi viikolla kukkavalikoima kuulema laajenee - orvokkeihin. Pian maasta nousevat muutkin kevään ja alkukesän kukkijat. 



 Maisemakuvaustakin harjoittelin, mutta siitä lisää joskus toiste. Mietin myös erillisen blogin avaamista niin, että jättäisin tämän blogin koruille ja ehkäpä joillekin koruntekoon liittyville inspiraatiokuville.

Toivottelen mukavaa sunnuntaita! :)

~~~~~~~~
 My new hobby is to get used to my brand new system camera (Canon EOS 700 D/ Rebel T5i, with 18 -55 mm lens kit). After many years of compact digital camera shooting it's quite challenging to learn how this system works...  These photos are taken with the new equipment.

Have a lovely Sunday!