Vietin eilisen iltapäivän ihastellen vanhoja koruja ja kivihelmiä alan keräilijöiden ylläpitämillä nettisivustoilla. Vanhimpien yksittäisten kivihelmien väitettiin ylittävän tuhannen vuoden iän. Korut ja kivihelmet olivat kauniita ja mielikuvitusta ruokkivia: minkälaisen tarinan koru kertoisi, jos puhua osaisi. Millainen henkilö tekijä on ollut, ketä hän on ajatellut kiviä työstäessään. Helmissä näkyy käden jälki, niiden kauneus on tuotu esiin hiomalla ja puukolla kaivertamalla. Yhden helminauhan tekemiseen on varmasti kulunut mittaamaton määrä työtunteja. Kivenä on käytetty akaatteja, karneolia, turkoosiakin. Vanhimmat helmet harmaita, muotoilemattomia, karkeita ja silti niin viehättäviä, edustivathan ne tekijälleen ja kantajalleen toisinaan jotakin elämää suurempaa. Ehkäpä yhteyttä henkimaailmaan, valtaa, voimaa ja kauneuttakin.
Hetki satoja vuosia vanhojen korujen parissa inspiroi minut jälleen hieman karkeampitekoisten kivihelmien luo. Sopivasti löytyikin muutama karneolimöykky ja niiden seuraksi hieman viimeistellympiä muotoja. Erilaisia akaatteja terrakotan ja mustan sävyissä, karneolia, tummaa turmaliinia, hopeaa ketjuina ja vanhana filigraanihelmenä, korumetallinen lukko.
Korujen kuvaustaustana käytin tällä kertaa kirjaa W. ja B. Forman: Kaukomaiden taidetta
Löysin päivänä muutamana myös viehättävän, suomalaista korutaidetta esittelevän blogin, jonka tavoistani poiketen haluan erikseen mainita ja löytyy täältä.
