maanantai 13. tammikuuta 2014

Kodin sydän

The Domestic Heart
 
Vuoden ensimmäinen koru syntyi muistellessani joulunaikaan viettämiäni onnellisia hetkiä elävän tulen äärellä, minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Miten nautinnollista onkaan käpertyä katselemaan takkatulen loimua tai vain nojata keittiön puuhellan kylkeen, kuunnella tulen hiljaista huminaa ja antaa ajatusten soljua omia teitään...


 Halusin muuntaa jotakin noiden hetkien lämmöstä korun muotoon.
Kodin sydän-korun kuningattareksi valikoitui itseoikeutetusti mieltä lämmittävä karneoli, jonka sanotaan antavan kantajalleen muun muassa elämänvoimaa ja rohkeutta.
Kodin sydän voi olla iloisesti räiskyvä takkatuli, toinen ihminen (tai rakas kotieläin, kuten tuolla alla  kommentoitiin, kiitos, Saila :)), tai vaikkapa ajatus, joka lämmittää ihmistä sielua ja ytimiä myöten!


Koru syntyi sterling-hopeasta ja karneolista, kontrastiksi mukaan pääsi kaksi  Swarovskin silver shadow -sävyistä kristallihelmeä, jotka sopivat tulisten karneolien kavereiksi mielestäni todella hyvin. 
Olin varannut koruun vain nuo pienemmät sileät karneoliovaalit, mutta löysin kätköistä vielä kaksi isoa viistehiottua, joiden luulin minulta jo syksyllä loppuneen. Isompien ja pienempien kivien sävy on onnekkaasti hyvin samanlainen. 


Koru on kiinni ollessaan 18,7 cm mittainen. Viistehiottujen karneolien pituus on 18mm, pienempien 12mm. Kaikki metalliosat ovat sterling-hopeaa. Koru ei ole enää vapaa.

Toivottelen oikein mukavaa, talvista viikonalkua kaikille pistäytyjille!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Domestic Heart -bracelet with sterling silver, carnelian and Swarovski crystal.

23 kommenttia:

  1. Hurmaava. Joillainlailla eleetön, mutta kuitenkin vahva ja lämmin.

    VastaaPoista
  2. Todella, siis todella kaunis ! Tuo karneoli on välillä niin sykähdyttävän kauniin punertava ja hehkuva että sitä mielellään tuijottelee :) Jälleen olet onnistunut luomaan koruun sitä oikeaa lämpöä ja ajatusta <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis koru!
    Kodin sydän voi myös olla rakas lemmikki <3 Esimerkiksi tänä aamuna, kun heräsin niin, että kummassakin kainalossa oli kissapoika. Eipä tehnyt mieli heti nousta.

    VastaaPoista
  4. Onkin lämmintä hehkua tulvillaan ja kauniit nuo swarot,tykkään:-)

    VastaaPoista
  5. Upea koru!
    Kiitos vielä enkelikyntteliköstä....kellot on soineet ahkerasi...:)

    VastaaPoista
  6. Kaunis koru ja ihana väri!
    Oikein Hyvää alkanutta uutta vuotta mahtava korutaiteilija!!!

    VastaaPoista
  7. Upea, tuo tumma punainen, ihana ♥

    VastaaPoista
  8. Ihanan syvä karneolin väri. Lämmittää talvista oloa :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat, olis taas ihan minun väritkin. Punainen on rakkauden väri ja minulle väreistä kaunein.
    Upea koru kerrassaan.

    VastaaPoista
  10. Upeaakin kauniimpi! Tunnistin tunteen, terkuin tuleen tuijottelija:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Niina :)

    Kiitos, Eija :)

    Kiitos, Katri :) Karneolista on tullut kuin salaa yksi minun mielikivistäni.

    Kiitos, Saila :) Oi, kissanpoikia! ei olis minullakaan kiire aamutoimiin, jos heräisin kissanpoikaset kainalossa!! Lämmittää jo pelkkä ajatus :) Totta, rakas eläin voi myös olla se kodin sydän, hyvä henki...



    Kiitos, Helinä :)

    Kiitos, Irmastiina :) Mukava, että enkelit ilahdutti <3

    Kiitos, Kirsikka... :)

    Kiitos, Seijastiina :)

    Kiitos, Miina :)

    Kiitos anja :) Punainen on vahva, ihana väri, yks minunkin suosikeistani!

    Kiitos Eila :) Tulehen on hyvä tuijotella ja antaa ajatusten liitää...

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
  12. Valtavan kaunis koru. Yksinkertainen, mutta silti jollain tapaa monimutkainen, vähän kuin elämä itse.
    Karneoli kuuluu suosikkeihini, se antaa lämpöä, voimaa, rohkeutta, itsevarmuutta, uskallusta toimia - näin ainakin minulla.

    VastaaPoista
  13. Kiitos, MiunMaun :) Karneolista on tullut yksi minun suosikeistani... Varsinkin näin talvisaikaan..:)

    VastaaPoista
  14. Hei! Sinulla on niin kauniita, jotenkin eteerisiä koruja, voi että :D! Jos löydät aikaa, käväise tutkailemassa KoruMoona -blogiani, jossa lähestulkooon vasta-alkaja esittelee korujaan :). Sinnekin saa liittyä lukijaksi ;D

    VastaaPoista
  15. Kiitoksia, Suvi N :) Piipahdan luonasi pian :)

    VastaaPoista
  16. Upea, lämmin koru, ja erityisesti tuo toiseksi alin kuva on todella kaunis.

    VastaaPoista
  17. Kauniissa korussasi on kaikki mitä kuvailit kauniine sanojesi kera<3
    Minä hiljennyn tässä katselemaan ja kuuntelemaan...ja lähetän sinulle kauniin kiitoksen lämpöisen ajatukseni kera<3

    VastaaPoista
  18. Häikäisevän kaunis, taas. Ja kodin sydän voi tosiaan olla mitä vaan noista mainitsemistasi. Kaunista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  19. Kerrassaan ihana vuoden aloitus sinulla. Sävyt on kohdillaan.

    VastaaPoista
  20. Kiitos, sole :)

    Kiitokset, Sirkka :)

    Kiitos, Hyvä Mieli... kodin sydän voi merkitä niin monia eri asioita... Jokaisella on omansa <3

    Kiitos, Mags :)

    kiitos, Katri :) Vuosi alkoi lämpimästi, vaikka ulkona pakasti :)

    <3 <3 <3

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.