sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Suunta kohti uutta

Stay The Course!

Sain suunnitella korun miehen ranteeseen. Toiveissa siinteli  hopea, vuorikristalli sekä viikinkien aurinkokivi. 


Viikinkien uskomattomien merenkulkutaitojen uskotaan kummunneen milteipä tarunhohtoisesta  aurinkokivestä, jonka avulla he onnistuivat pitämään kurssinsa vakaana pilviselläkin säällä, kymmeniä minuutteja auringonlaskun jälkeenkin.
Aurinkokivien taika navigaattoreina perustuu niiden kykyyn  muuttaa kirkkauttaan ja väriään auringon tulokulman mukaan. Tällaisia kiviä ovat muun muassa kordieriitti, kalsiitti ja turmaliini. Viikinkien tiedetään käyttäneen 'kompassinaan' kalsiittia, joka valittiin myös tämän korun 'suunnannäyttäjäksi'.

Ajatus oikean suunnan löytämisestä ja siitä kiinni pitämisestä säällä kuin säällä on hyvin inspiroiva. Viikinkien aurinkokivi muistuttaa minusta hienolla tavalla myös hieman  toisenlaisten  'aurinkokivien' tärkeydestä: Niistä asioista, jotka antavat voimaa ja intoa navigoida kohti uusia haasteita ja seikkailuita, olipa sää millainen tahansa. 

Hioin ohuen kalsiittilevyn käsin ja suljin sen hopeisiin kehyksiin.  Kivi sai asettua koruun riipuksenomaisesti. Tällä tavoin kivi on vapaasti liikuteltavissa, valmiina aurinkoheijastuskokeiluihin :) Itse bongasin ilta-auringossa pieniä sinertäviä, täplämäisiä heijastuksia, jotka liikkuivat kiven pinnalla kalsiittia käännellessäni.


Aurinkokiven lisäksi korussa on muutama muhkea vuorikristallikimpale ja sterling -hopeaa. Ihastuin tähän aurinkokivi-ideaan siinä määrin, että jossakin muodossa se tulee esiintymään koruissani tulevaisuudessakin, kiven pienestä haastavuudesta huolimatta.
 Koru ei ole vapaa.



Ja vielä... Ritan huoneesta tuli tunnustus. Sydämellinen kiitos!
Ritan sanoin:
'Jokaisella naisella tulisi olla Oma huone, Virginia Woolfia usein lainattu ajatus. Oma blogi voisi olla itselleni juuri tuo oma huone.'
Klikkaa itsesi visiitille Ritan luo!



Teen tämän tunnustuksen kanssa nyt niin, että jaan tämän kaikille lukulistaltani löytyville blogeille. Nappaa mukaasi! :)

ps. Onnistuin sössimään niin, että edellinen postaus katosi jonnekin bittiavaruuteen... Lähetänkin nyt tässä  kiitokset  kaikille ko. postausta kommentoineille!

~~~~~~~~~~

Bracelet with calcite sunstone, rock crystal and  sterling silver.
According to some theories the calcite sunstone was used as a marine navigation instrument by Vikings. The idea of keeping the course despite of cloudy weather is very inspiring.. Also in everyday life.



17 kommenttia:

  1. Mystinen aurinkokivi, monien tarujen aihe. Upeaa, että olet kehittänyt siitä korun, joka on jumalaisen kaunis, vai saako niin sanoa miehisestä korusta :)

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi miten makee!!
    Ja upeasti kuvattu <3

    VastaaPoista
  3. Hyvin mielenkiintoinen kivi. Tuollainen kivihän pitäisi olla jokaisen taskunpohjalla:)

    Kauniin korun siitä teitkin.

    VastaaPoista
  4. Upea koru miehelle. Miehekäs ja samalla uudenlainen:)

    VastaaPoista
  5. Mahtava! Ja ajatuksessa olen mukana:)

    VastaaPoista
  6. Herkkä koru miehelle, hienosti ideoitu!

    VastaaPoista
  7. Upea riipus kivineen, samoin kuin nuo jykevät renkaat. Ja hieno ajatus korun takana.

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtava rannekoru. Upeita elementtejä ja yksityisköhtia olematta mitenkään epämiehekäs.

    VastaaPoista
  9. ihastuksesta soikeana täällä korua tuijotan. siis aivan upea, miehekäs koru voi todella olla muutakin kuin musta :))

    VastaaPoista
  10. Upea koru ja onnekas on se mies, joka saa sen omakseen. Kiva, kun oli pala historiaakin mukana esittelyssä. Blogisi on ikään kuin jatkokertomus, jonka seuraavan osan julkaisua odotan aina mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen kivi ja upea koru, sopisi juuri minulle :)

    VastaaPoista
  12. Tulimme juuri meren ääreltä ja kertomuksesi sopii ajatuksiini taianomaisesti.
    Upeasti olet kirjoittanut tarinasi huikean upean luomuksen kanssa!

    Merituulen raikkautta säteilevää auringon valoisuutta Sinulle!:)

    VastaaPoista
  13. Kiitos, Tiitsa :) Kyllä minusta miehillekin tuo sana passaa...:)

    Kiitos, Korukopan Eija :)

    Kiitos, Sirpa :) Minulla on useinkin kiviä taskunpohjalla, niitä kävellessäni sinne keräilen.. Tällaista ei vielä :)

    Kiitos, Marita :)

    Kiitos, Eila :)

    Kiitos, Mags :)

    Kiitos, Irmastiina :)

    Kiitos, Jaana :) Ne kieputusharjoitukset olivat tässä ekaa kertaa hyötykäytössä :)

    Kiitos, sole :) pitkään etsiskelin sopivia renkaita... Olisi aika jo tarttua toimeen ja tehdä nämä tällaiset jututkin itse...

    Kiitos, Katri :)

    Kiitos, outiriina :) Mietin pitkään korun patinoimista, mutta koska hopea patinoituu itsekseenkin ajanoloon, päätin, että korun kantaja saa itse päättää, millainen koru tulee lopulta olemaan.

    Kiitos, Rita :)

    Kiitos, Riitukka :) Onpa mukava kuulla, että tykkäät seurata juttujain :) <3

    Kiitos, Sarppu :) Koru on kyllä sen oloinen, että sopisi hyvin sekä miehelle että naiselle, totta :)

    Kiitos, Sirkka :) Merituulen raikkautta..kuinka ihana ajatus! Kiitos <3

    <3


    VastaaPoista
  14. Hieno koru!

    Navigoinnin harrastajana kiinnostaa tietää toimiiko koru kuten alkuperäinen aurinkokivi?

    Tässä pari linkkiä joiden ohjeilla voi testata ;-)

    http://www.atoptics.co.uk/fz767.htm
    http://www.youtube.com/watch?v=CsJE_3wnDTE

    VastaaPoista
  15. Kiitokset viestistäsi ja linkeistä :)

    Nähtävästi tämäkin aurinkokivi toimii ihan samalla periaatteella kuin viikinkienkin käyttämät, onhan se samaa kivilaatua, eli kalsiittia. SAATTAA olla, että viikingit hioivat kivensä aivan tietyllä tavalla. Kokeilin tätä tietenkin hieman ennenkuin koru lähti uudelle omistajalleen.. Sain aikaan heijastuksia, sinistä hohdetta, joka tuli esiin vain tietyssä kulmassa. Hyvin mielenkiintoinen kivi!

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.