sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Cappuccino


Huomasinpa äskettäin, että suurin osa tekemistäni koruista on linkitettyjä, niitä hopeaan tai muuhun metalliin kiedottuja. Oli aika kokeilla vaihteeksi jotain ihan muuta...



 Päädyin pujotteluhommiin...  En kuitenkaan halunut tehdä 'Cappuccinosta' perinteistä vaijerikorua, vaan kokeilin tässä ainakin minulle ihan uutta systeemiä: Rakensin korun ohuen, valkokullatun käärmeketjun varaan. Ketju kulkee tuolla helmien sisällä kaksinkertaisena.




Koru syntyi savukvartsista, akaatista, puuhelmistä ja opaakeista lasihelmistä. Pienet pätkät hopeoitua ketjua muuntuivat 'välihelmiksi'. Käärmeketjun ansiosta koru on letkeän notkea: helmet tuntuvat ihanan irtonaisilta.  Näin tehdyssä korussa on melkein helmisilkkiin solmitun korun tuntu.


Tämä ensimmäinen käärmeketjuun tehty rannekoru menee lahjaksi. Mukaan lähtevät nuo yksinkertaiset korvakorut, joissa puuhelmet ja sterling-hopeaa.


Materiaalitestailuista putkahtikin mieleen puolisen vuotta sitten tekemäni ajopuukorukokeilu. Siitä, miten kokeilu onnistui, voisinkin kertoilla ensi kerralla. 

Nyt siirryn pienen tilaustyön pariin ja toivottelen teille lämpöisiä hetkiä sunnuntaipäivään! 

~~~~~~~~~~~~~~

Bracelet with smoky quartz, glass, wood, agate and silverplated metal.  Bracelet is stringed with white gold plated snake chain. Simple earrings are made of sterling silver and wood beads.

18 kommenttia:

  1. Kaunis rannekoru!
    Onnellinen varmasti lahjan saaja...:)

    VastaaPoista
  2. Olet niin taitava! Näiden korujesi kauniita kuvia on huimaa katsella ja miettiä, miten olet osannutkin.

    VastaaPoista
  3. Kauniit, tykästyin noihin korvakoruihinkin!

    VastaaPoista
  4. Hitsi kun hienoja koruja sulla. Todella! :)

    VastaaPoista
  5. No onpas veikeä ja idearikas ratkaisu ! Lopputulos on huikean kaunis <3 ...mistä ihmeestä ammennat ideasi, vähänkö olen kade :D

    VastaaPoista
  6. Valtavan hieno ja kaunis koru. Nyt jäu vaivaamaan se ohut käärmeketju..olisko siitä kuvaa ja mistä sitä olet saanut? Jos siis haluat jakaa salaisuuden:)

    VastaaPoista
  7. Täydellisen kaunis koru, kyllä taatusti tykkää lahjan saaja, innosta hihkuen taatusti ottaa lahjansa vastaan :) Kaunista jälleen :)

    VastaaPoista
  8. Lämmin koru jätti lämpimän mielentilan =) Kaunista, Eilan tapaan itsekin kiinnostuin tuosta ketjusta...

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis, tyylikäs ja seesteinen, pehmeä ja lämmin, tykkään:-)

    VastaaPoista
  10. Tässä korussa näkyy taitosi. Koru näyttää kalliilta. Ihanan juhlava ja hienostunut, kuitenkin myös arkikäyttöön sopiva.
    Todella kaunis koru.

    VastaaPoista
  11. Paljon hienoja ideoita samassa korussa, niinkuin nuo käärmeketjusykeröt. Edellinenkin koru on oikea kaunotar.

    VastaaPoista
  12. Varmasti hän, joka sen saa, ilahtuu. Koru on kaunis, kuin taideteos.

    VastaaPoista
  13. Valtavan hieno! Ja nuo kuvat ovat tosi upeita. Heti alkoi tehdä mieli kahvia!

    VastaaPoista
  14. Kaunista lämmintä ruskeaa!! Upeita ovat molemmat.

    VastaaPoista
  15. Kyll niin osus ja uppos tämä ihanuus <3

    VastaaPoista
  16. Irmastiina..., Saila..., Mags..., suntsa..., Mona..., Eila..., Katri..., Ninni..., Helinä..., Marita..., sole...,KAISU..., anja..., Akvamarin..., kuparikukka..., Sirpa..., Amalia..., kiitokset kaikille ihanista viesteistä!

    Tuon käärmeketjun hankin jo hyvän aikaa sitten, joten ihan tarkkaa ostopaikkaa en muista.. Varmasti löytyy maailmalta googlettamalla, hakusanoilla 'snake chain'. Muistaaksein ostin ketjun kaikkien koruntekijöiden keitaasta, eli Etsystä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.