maanantai 16. elokuuta 2010

Tails on fire



Purin eilen pitkän ja värikkään kaulanauhan ja sain taas innokkeen leikitellä vähän värien kanssa. Olen pitänyt aina vahvan oranssinkeltaisen ja violetin yhdistelmästä, vaikka en sitä koskaan missään käytäkään. Juuri nyt, syyskesällä, tämän vahvan väriparin voi tavata tienpientareilla ja rannoilla, missä  rantakukka ja rantakuisma kukkivat rinnakkain. Näkymä on aina yhtä säväyttävä :). Päätin kokeilla väriparin toimivuutta tämän päiväisessä  rannekorussa.

 Koru on  testailukappale muutoinkin kuin väriensä puolesta. Tein ensin pätkät shaggy-ketjua, johon lisäsin materiaalia korupiikeillä sen kummemmin miettimättä. Ketjuosien välissä on muutama linkitetty ametisti ja puristettu meripihkakimpale ja päädyissä papuketjua. Korupiikeissä ametistia, vuorikristallia ja kordieriittia, puristettua meripihkaa sekä Swarovskin kristalleja (fire opal). Metalliosat ovat kaikki hopeoitua korumetallia, mikä omalta osaltaan aina helpottaa tällaisten 'kokeilujen' tekoa, koska huolta hopean hukkaanmenosta ei ole. Testaus tuottaa ehkä myöhemmin jotakin, johon sitä hopeaakin voi käyttää. Tämäkin versio tosin asettuu ranteeseen jo ihan hyvin.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun jaksat tarinoida upeista korukokeiluistasi ja annat niille lisäksi kauniita nimiä. Käyn usein lukemassa blogiasi, mutta harvemmin tulee mitään kommentoitua. :)

    VastaaPoista
  2. Jei, upea kokeilu :-D Aivan mahtavan värinen!

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.