tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulukuun 4. ~ Akaatit

Joulukalenteri ~ Advent Calendar

December 4. ~ Agates




Akaattikivien 'perhe' on laaja. Rakenteeltaan akaatti on tuliperäistä, pienikiteistä kvartsia. Kivelle tyypilliset, monimuotoiset kuviot syntyvät, kun emokivi kiteytyy rytmisesti, yhdessä ontelon kaasukuplien kanssa. Akaatti kasvaa sisäänpäin. Tässä prosessissa kiven ontelo saattaa täyttyä myös muulla kiviaineksella: syntyy ns. 'geodi', joka voi sisältää esimerkiksi vuorikristallikiteitä, ametistia tai savukvartsia.


Akaatin sanotaan olevan hyvin voimakas, tunteellinen parantajakivi. Se antaa  kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta.  Kiven uskotaan auttavan myös muun muassa unettomuuteen ja ihosairauksiin. Minulle uusi tieto oli se, että muinoin akaattia käytettiin satoa lisäävänä taikaesineenä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten nuo taikamenot pelloilla suoritettiin...


Akaattien muodoissa, niiden väreissä ja kuvioissa näkyy runsaasti paikallista vaihtelua. Hyvinkin suppealta alueelta löydetyissä kivissä voi olla omaleimaisuutta, jollaista ei missään muualla tapaa. Siksipä akaatit nimetäänkin usein löytöpaikkojensa mukaan. 

Tämän postauksen akaatit ovat omia aarteitani, jotka toivon mukaan vielä joskus pääsevät koruihin. 1. ja 3. kuvassa 'Agua nueva-agate', jota olen viime aikoina katsellut jo vähän 'sillä silmällä'. Toisessa kuvassa jo kertaalleen blogissa käväissyt  'Fantasy blume agate'.

Käytin tämän päivityksen lähteinä muun muassa wikipediaa ja energiakeskus.com-sivustoa. 
Lisää kauniita akaatteja katseltavaksi  esimerkiksi täältä ja täältä

~~~~~~~~~~~~

Agates occur as small grain quartz nodules in volcanic rocks.  Agate forms layers  by crystallising towards the center of the nodule in a wavelike way. Agate may form ceodes, in which agate mass is partially replaced by rock crystal, smokey quartz or amethyst.  The patterns of the agates are often local specific, so in many cases they are named after the place they were found. 

Agate are said to be very powerful healing stone. It gives us gourage and confidence and helps in  sleeplessness and skin problems.

Agates seen in pictures are from my own collection. Picture 1. and 3.: Agua nueva agate. Picture 2.: Fantasy plume agate. See more lovely agates here and here.



maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukuun 3.

Joulukalenteri - Advent Calendar

December 3.


Aurinko paistelee täällä länsirannikolla talvitaivahan täydeltä 
ja pirteä pakkanen saa posket punastumaan hetkessä...
Hämärän tullen syttyvät lyhdyt ja kynttilät.

Toivotan teille iloista ja rauhallista maanantaita!


~~~~~~~~~~

It's freezing cold here in Western Finland today.  And the sun is shining. I love this kind of weather!
And when night comes, I will light the candles again...

I wish you a very happy monday!