tiistai 20. maaliskuuta 2012

Rakkautta on ... ~ Love Is...






Sain Liebster Blog-blogitunnustuksen ja samalla Rakkautta on- haasteen mielenkiintoisesta ja positiivisuutta säteilevästä Hyvää tänään - blogista. Sydämellinen kiitos, Henrica!  


*Lainaus*: Rakkautta on... -sarjassa on ajatuksena koota kaikkia pieniä rakkaudesta kertovia tekoja arkielämässä. Melkoisen imelää, mutta minusta on ajoittain ihanaa pysähtyä ajattelemaan, millä hyvinkin pienillä eleillä osoitamme rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan. Rakkaudenosoitukset voivat olla puolisoa, äitiä, isää, sisaruksia, lemmikkiä tai vaikka itseään kohtaan. Tärkeintä on vain tuntea saavansa ja antavansa rakkautta. Teot eivät kaipaa selittelyä, vain se on tärkeää, että sinä itse tunnet sydämessäsi jotain niiden pienten tai vähän suurempien eleiden, hetkien, tekojen, ajatusten kautta. Tarkoitus on myös nimetä joitakin blogeja haasteen jatkajiksi. Idea on lähtöisin täältä.



Rakkauden olemusta miettiessä mieleen nousi tällä kertaa ajatus odottamisesta ja ajan antamisesta läheiselleen /läheisilleen. Ajatukseen liittyy olennaisena osana se, että antaa toisen rauhassa ilmaista mielipiteensä, ajatuksensa, hullutkin ideansa, oivalluksensa. Kuuntelee ihan oikeasti, mitä toisella on sanottavaa. 
Kunnioittaen sitä viisautta, joka hänessä on.

Tehdä asioita, joista tietää toisen pitävän ja  tehdä hänen puolestaan niitä, joista hän ei niin pidä.

 Antaa hänen katsella päivän vaikka pilviä, jos niikseen tulee. Sanoa: 'huomennakin ehtii'.



Haluan jakaa Rakkautta on -haasteen seuraaville blogeille:


Koska tuo Liebster Blog -tunnustus on saavuttanut jo monet blogit ja itsekin sen jo jakanut, päätin jakaa vain tuon sydämellisen rakkautta on- haasteen. Toki edellä mainittujen blogien emännät saavat napata 'Liebsterinkin' mukaansa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

What is love... These little things popped up in my mind this morning: Love is giving time to someone, listening properly her/his thoughts, even the silliest ideas and opinions. Let her/him to 'waist time' watching floating clouds in the sky. Love is saying: 'we have all the time we need'.

5 kommenttia:

  1. Hyviä ja viisaita sanoja toisen huomiomisesta ja kunnioittamisesta :-)
    Oikein ihanaa ja aurinkoista päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita sanoja sinulta<3

    Aikaa ja rakkautta ja olla aidosti läsnä<3

    Onnea sinulle Kati!:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kati. Otan vastaan tämän kauniin ajatuksen. Tuskin tiedän mitään suurempaa ja kauniimpaa rakkautta kuin mitä kirjoitit, siinä on niin intensiivisesti kaikki sisällä, ihminen joka ottaa toisen vastaan sellaisena kuin on, antaa olla sellainen kuin on, nähden vain ihmisen omine ajatuksineen ja tunteineen. Tuo hyväksyminen saa lähes kyyneleet silmiini. Tässä lähipäivinä yritän löytää jotain uutta aiheesta. Ja onnea sinulle, olet todella sisäisestikin kaunis sen todistit tällä haasteella. Tosin korusikin kertovat hyvin paljon ajatustesi kirkkaudesta. Kiitos vielä kerran. Ja onnea myös sekä rakkautta muille bloggareille, olkoon kevät täynnä iloa ja rakkautta, silloin korutkin heijastavat sitä samaa.

    VastaaPoista
  4. Saila, kiitos :)

    Sirkka, kiitokset :)

    Aikatherina, kiitos :)<3 Jään innolla odottamaan tulevaa tekstiäsi aiheen tiimoilta!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa huomata, että Rakkautta on... -haasteeni menee jo näin pitkällä! Hienoja asioita olet kirjoittanut!

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

~~~~

Smaragdinvihreät korvakorut

Sain kuvattua nämä juhlavat korvakorut ennen kuin lähetin ne matkaan viime viikolla, kiitos ihanien valoisten päivien... Korujen ma...