Hopeat puntariin

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa korun sellaisella menetelmällä, jonka hallitsen. Linkitetyn korun suunnitteleminen tuntui todella ihanalta tehtävältä. Kurkistin helmilaatikkoon ja nakkasin muutaman helmen auringonvaloon odottamaan inspiraation hetkeä...




Suunnittelin tekeväni korun sterling-hopeaan. Mielen pohjalla häivähti ajatus jalometallilaissa olevista säädöksistä, jotka velvoittavat myyntiin tarkoitettujen, yli 10 g hopeaa sisältävien korujen leimausta omalla nimileimalla. Tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että olen tehnyt syntiä, mutta onneksi vain pari kertaa ..ja jo ennen, kuin tämä asia on tullut tietooni.

Istahdin kahvikupin ääreen tekemään karkeita laskutoimituksia.. Miten paljon voin käyttää tietyn vahvuista  hopealankaa myytäväksi tarkoitettuun koruun ilman leimaamista. Laskutoimituksen mukaan hopeaa voi kietoa koruun sen verran, että syntyy suht normaalinpituinen linkitetty kaulakoru.




Jätin nämä ihanuudet pöydälle odottelemaan, ja ryhdyin tutkimaan jälleen kerran Tukesin sivuja: pian ruutuun lävähti muistinpohjalla jo kytenyt tieto: nimileimaa ei myönnetä yksityishenkilölle. Nice.
Toiminimen perustaminen ei ainakaan tänään tunnu ajankohtaiselta, joten pitänee hankkia kunnollinen, säännökset täyttävä vaaka ja pistää hopeat puntariin...
 
Tänään aloittamani koru valmistunee huomenna..Hopeaakin tulee mukaan, varovasti annosteltuna.
Ja vielä: toivotan uudet lukijat sydämellisesti tervetulleiksi!

I have spend the day making a wrapped necklace and studying the requirements for the marking of articles of precious metals in Finland.

Hello, new readers! You are mostly welcome :)

Kommentit

  1. Näinhän tuo menee. Itselläni on sama juttu tuon hopean suhteen:) Ja millainen on hyvä vaaka ? Kun hankit, laita minullekin vinkkiä:)

    VastaaPoista
  2. Niin..Ihan alkoi harmittamaan moinen.. tuollaiset säännökset rajoittaa luovuutta ;)

    Tukesin sivuilla on kerrottu tarkkaan, millainen vaa'an täytyy olla.. Otan asiasta selvää ja laitan tiedon tänne. Kiitos kommentista :)

    VastaaPoista
  3. Aivan siliteltävän suloisia kiviä!

    Höh. Entäs 100-prosenttinen massa? Riittääkö leimaksi se, että painaa siihen nenän kuvan? :-)

    VastaaPoista
  4. Hih, Akvamarin! ;)

    Niin, täytyy myömtää, että itsekin tehnyt syntiä ennen tuota tietoa :/ Mutta onneksi korut ovat omassa YKSITYISESSÄ käytössä, enkä ole niistä luopumassa ;)

    Ainoat hopeat joita olen käyttänyt, ovat jatkoketju+lukko ja riipuksessa yleensä myös, eikä siinä pitäisi 10 g ylittyä...

    VastaaPoista
  5. Akvamarin ja Ninni, Kiitos:)

    Akvamarin :) Nii-i.. saattaa olla, että nenun kuva massassa on just asetusten mukainen leima ;)

    Ninni, nuo säännökset koskevatkin juur myytäviä koruja.. joten itselle ja lahjaksi tarkoitettuihin koruihin saa upottaa leimaamatonta hopeaa niin paljon kuin sielu sietää.. ( niin, kun oiskin joskus varaa semmoiseen ;) )

    VastaaPoista
  6. Kyllähän se hopean määrän arviointi aiheellista on... On joskus syntiä tehty, kyllä. Silti siihen sallittuun määrään mahtuu yllättävän monta hopeaosaa :-)
    Vielä, nykyisillä hopean hinnoilla kyllä muut materiaalit houkuttaa kokeiluihin!

    Ja kovasti haluan nähdä korusi ylläolevista helmistä :-D

    VastaaPoista
  7. Niin.. Minäkin laskin, että jos käyttää pelkkää hopealankaa ilman linkkirinkuloita, saa tuolla 10 grammalla tehtyä suht pitkän korun.. mutta sitten, kun siihen lisätään linkitykset, mahdolliset korupiikit, lukko.. niin ohho, jopa alkaa muut materiaalit houkuttaa.. Kiitos kommentistasi! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan värisiä, mieleisiä! Palaa nuoruusvuodet ja kevät fiilikset noista mieleen.

    VastaaPoista
  9. Onpa kauniin sävyisiä, jotain kaunista näistä tulloo ihan varmasti =)

    VastaaPoista
  10. Kiitokset kommenteistanne, Rita ja Amalia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.