Viime päivinä olen mietiskellyt muun muassa sitä, miten saisin siirretyksi tavallisen suomalaisen mäntymetsän kaikkine ihanine väreineen koruun siten, ettei lopputuloksesta tulisi raskasta tai muuten tukkoista. Värit, jotka luonnollisessa ympäristössään ovat keskenään täydellisessä harmoniassa, saattavat koruun tuotuna hyökätä toisiaan vastaan.
Menneellä viikolla olen miettinyt korusuunnitteluun liittyviä juttuja vähän yleisemmällä tasollakin. Sitä, kuinka rajallinen ilmaisumuoto korunteko loppujen lopuksi on. Pelkistyneimmilläänhän se on sitä, että liitetään eri materiaaleja toisiinsa joskus lyhyemmiksi, joskus vähän pidemmiksi jonoiksi. Joskus tuntuu, että kaikki ideat on jo käytetty moneen kertaan, eikä mitään uutta yksinkertaisesti VOI enää kehittää. Tarinoita riittäisi kerrottavaksi, mutta keinot ovat vähissä. Syynä on tietenkin osittain se, että en ole tutustunut vielä kuin ehkä murto-osaan niistä menetelmistä, joilla tarinat saisi koruksi muutettua. Toisaalta ilmaisun rajallisuus tuo koruiluun oman hienon vivahteensa. Luovuuden pitäisi herätä juuri silloin, kun käytössä olevien mahdollisuuksien määrä on minimissään.
Mutta entäs jos keikauttaisikin koko jutun päälaelleen... tärkeintä ei olisikaan lopputulos, eli se valmis, yksilöllinen koru, vaan mietiskelystä, suunnittelusta ja kauniiden materiaalien parissa vietetystä ajasta ammennettu ilo. Vielä hienompaa tietenkin olisi, jos tuosta prosessista syntyisi jotakin myös jaettavaksi, iloksi toisillekin.
Korun tekoa voisi näin harrastajankin näkökulmasta katsoen verrata vaikkapa zen-kalligrafiaan, jossa yhtä ainoaa, 'täydellistä' siveltimen jälkeä harjoitetaan joskus jopa koko ihmisikä. Ajatus tuntuu yhtä äkkiä jotenkin ihanalta ja vapauttavalta: voi olla, että ne sadat kaula- ja rannekorut, joita minäkin tämän harrastukseni aikana tulen tekemään, ovat harjoitusta.. harjoitusta vain.
Onkohan kukaan saanut koskaan aikaiseksi korua, josta sen tekijä ajattelee: 'tässä korussa on kaikki se, mitä olen aina halunut koruillani kertoa. Se on siinä'.
Tuohon viimeiseen lauseeseesi vastaten: Ehkä ei se koruntekijä itse tai ehkä se on täydellinen siihen näkökulmaan, mitä sillä hetkellä on hakenut :D Mutta: Mielestäni sen täydellisyyden korulle antaa sen käyttäjä tai joku jonka mielestä koru on kaikkea mitä voi toivoa ! Kerron esimerkin : Tein joskus rannekorun ja hiljakkoin korjasin sen. Ja sen käyttäjä kertoi, ettei voi olla ilman korua. Koru on siis yhtä käyttäjänsä kanssa. Minulle koru ei ollut tekohetkellä läheskään täydellinen, vaan ajattelin sen saajaa. Nyt kun ymmärrän korun tärkeyden ja arvon sen käyttäjälle, koru on siis täydellinen minunkin silmissäni, tänä päivänä.
VastaaPoistaEli jokainen tekemäsi ja tuottamasi koru voi olla täydellisempi kuin kauneinkaan tai kalleinkaan maailman koruista, silloin kun sen saajan mielestä koru on kauneinta tai täydellisintä mitä voi olla <3
eli pointti sinulle: Korusi ovat ainutlaatuisia ja täydellisiä, taiteilija on se joka haluaa kehittyä sinussa :D Ja se kaikki ON SIINÄ!
Upeaa filosofointia! Sinun korusi näyttävät täydellisiltä. Mutta olet erittäin oikeassa kirjoittaessasi, että se tekemisen prosessi, kaikki ajatukset, visiot, tunteet, itsensä voittaminen... siitä se nautinto tulee. Kaikkein tärkeimmät asiat tapahtuvat ihmisen päässä. Ja kun päässä jotain tapahtuu, tapahtuu myös kehitystä, oppimista, uuden löytämistä. Ihailen taitoasi yhdistellä värejä ja materiaaleja. Ihailen....
VastaaPoistaKiitos Marjo kommentistasi!
VastaaPoistaTuosta viimeisestä lauseesta vielä tarkennusta. Minä siinä pohdiskelin koruntekoprosessia ihan vaan sen tekijän näkökulmasta: Miten hän näkee ajatuksensa ilmenevän siinä tekemässään korussa. ja yhteen ainoaan koruun tuskin saa koskaan mahdutettua kaikkea sitä, mitä on ajatellut koruja tehdessään. Siinäkin mielessä tuo viimeinen lause on vähän hassu...
Jos korun tekee jollekulle toiselle, niin parhaassa tapauksessa tekijä toimii ikäänkuin 'tulkkina' niille asioille, jotka korun tuleva korun käyttäjä kokee tärkeiksi ja itselleen läheisiksi.
Olet täysin oikeassa siinä, että koru on täydellinen aina, kun joku antaa sille MERKITYKSEN, juuri niinkuin esimerkissäsi kerroit. Koru herää eloon sitä rakastavan käyttäjänsä yllä.
Lämmin kiitos kommentistasi, Anonyymi :)
VastaaPoistaViime matkalla eksyin kauppaan, jossa myytiin kaikkea korun tekijöille ja jäin hämmästelemään kaikkia ihanuuksia siellä. Tästä blogistasi sainkin idean, että olisihan ollut mahdollista ostaa omat osat ja teettää tilaustyönä niistä koru. Miksen sitä siellä keksinyt...
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Tarja :)
VastaaPoistaNykyään on kyllä mahdollista saada teetetyksi aivan uniikkeja, 'räätälöityjä' koruja, joiden suunnittelussa huomioidaan korun kantajan yksilölliset mieltymykset ja muut tärkeät seikat, jopa elämänfilosofiakin ..