Kevein askelin

Mitä tekee koruntekijä, joka näkee jossakin nätit, melkein täydelliset hopeakengät?
Se kiertää ja katselee pitkään ja päättää, että tuo on ihan liian ihana ohitettavaksi. Ihan niinkuin oikeillakin kenkäostoksilla usein käy :) Ja kävi niinkin, että kun sain hopeakengän kotiin, menin ja ostin vielä toisen samanlaisen ennenkuin loppuvat, siksi kaunis ja huolella tehty tämä kenkäkaunokainen on. Oli ilo tehdä tästä koru.


Tämä toinen 'Tuhkimokenkä' pääsi pitkään, noin 80 cm sterling-hopeiseen markiisiketjuun, jonka koristukseksi valitsin kengän sävyihin sopivia 6-millisiä pyöreitä Swarovskin kristallihelmiä. Korusta tuli keveä,  'kevättä tässä jo ootellaan'-tyyliin.


Hienosti työstetyn ja kevyesti patinoidun kengän pituus on noin 2 cm. Se on koristettu markasiitella ja sen pohjallinen silattu hyvin vaaleaan punaan vivahtavalla emaloinnilla. Riipuksessa on pieni rapulukko, jonka ansiosta kengän voi irrottaa ketjusta vaikkapa rannekorua koristamaan. Lukotonta, pään yli sujahtavaa ketjua voi käyttää sitten joko sellaisenaan ilman riipusta, tai muiden lukolla koruun kiinni 'nipsautettavien' riipusten kera. 
Korun kaikki metalliosat ovat sterling-hopeaa. Tekisi mieli jättää tämä itselle, mutta laitoin sen kuitenkin tuonne pienen korukaupan rasiaan. Koru ei ole enää vapaa.



Kommentit

  1. Naisellisen hurmaava :-) Oikein aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mags, yritin tuoda tässä korussa juuri tuota naisellisuutta framille :)

      Poista
  2. Kylläpä onkin kaunis kenkä! Niitäkin on nähty niin monen moisia, joillekin ehkä päätynyt kotiinkin asti niitä ei_niin_viimeisteltyjä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottapa turiset, MiunMaun :)
      Joskus on tullut tehtyä hiukan huolettomia kenkäostoksia täälläkin, tämä oli kuitenkin nappi :)

      Poista
  3. Oi ihanainen kenkä ja suloinen kokonaisuus

    VastaaPoista
  4. Oi, naisella ei ole koskaan liikaa kenkiä:)
    Kaunis ja ah, niin naisellinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nainen tarvitsee kengät joka tuulelle ja vielä muutamat lisää ;) Kiitos, Eila :)

      Poista
  5. oojoijoi, onpas herkkiä kuvia vahvasta riipuksesta <3

    VastaaPoista
  6. Tuossahan korkokenkä onkin parhaimmillaan. Ainakin minulla oikeatkin korkokengät päätyvät koristeiksi, kun en niillä osaa kuitenkaan kävellä (jostain syystä pitää silti aina välillä ostaa...). Hyvin kaunis koru sekä kenkä, sopii kenkäfriikille eli aika monelle naiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastan korkeakorkoisia kenkiä, ne antavat olemukseen ryhtiä.. Mitään huimankorkeita en silti voi pitää minäkään. Kiitos, sole :)

      Poista
  7. Todella ihana kenkä, ja niin kaunis koru!

    VastaaPoista
  8. Olalalaa, ihastuttava. Ranskalaiset korot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalaiset korot, nuo naisen toiseksi parhaat ystävät ;) Kiitos, Niina :)

      Poista
  9. Aivan ihana kenkä! Kaunis koru:).

    VastaaPoista
  10. Tässä sitä ihan ryhdistäytyy ja laittaa sievästi pään kallelleen katsellessaan tuhkimon kaunista
    hopeakenkää... ovatpa ne pienen pienet...<3 korut ovat kokonaisuudessaan säkenöivän upeat<3

    VastaaPoista
  11. Se on tämä...meidän Merille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.