Kaupunkikopot vaihtuivat villasukkiin ja kumisaappaisiin

In The Forest

 Olipa ihana päästä pitkästä aikaa metsään!  Saavuin eilen Kirkkonummelle ja iltasella nautiskelin jo huuhkajan ja kurkien konsertosta...


... Ja tänään lähdin pienelle kierrokselle, jolla tapasin muun muassa tämän maastopukuisen kaunokaisen. Tuskin häntä tuolta ruohikosta edes huomasi. Tästä otoksestakin tuli varsinainen piilokuva!
Pieni, utelias valkohäntäpeura ei pelännyt lainkaan lähestymistäni, vaan tuli jopa kohti, tutkimaan yhtäkkiä eteen pöllähtänyttä ihmisilmestystä. Minä lähdin tästä omaan suuntaani ensimmäisenä, hän jäi seuraamaan kulkuani.


Täällä Porkkalan niemen tyvellä kevät vasta aloittelee. Vihreätä ei ole näkyvissä nimeksikään, ruskean ja harmaan eri sävyt hallitsevat maisemaa. Luntakin riittää vielä pohjoisrinteillä ja lammet ovat vielä osittain jäässä. Joutsen etsiskeli pesäpaikkaa nopeasti umpeen kasvavalla Storträskillä, joka onneksi silloin tällöin saa pienen pieniä suolavesiterveisiä mereltä, Naturaan kuuluvan Saltfjärden-kosteikon kautta.
Tulipa mieleen taas senkin, että pitäisi vihdoin viimein hankkia luontokuvaamiseen soveltuvampi kamera...


Muualla kukkivat jo vuokot, täällä ei näy vielä edes valkovuokkojen lehtiä :) Kiurunkannukset sentään ovat uskaltautuneet ponkaista maanpinnalle ja kukkivat kohta.


Tällaisia tunnelmia tällä viikolla!
Toivottelen ihanaa viikonalkua myös Sinulle ! :)

~~~~~~~~~~~~~~

I'm visiting  my parent's house, at the Southern coast of Finland.  It's nice to get away from the town for a while. Spring is late this year. The main colors in nature are grey and brown.
 I met one of my favorite frieds in forest today: an unafraid, curious little white tailed deer. She was absolutely fabulous!







Kommentit

  1. Rohkea tuo pieni kaunis kauris. En ole luonnossa kertaakaan tavannut. Taitaa meri vielä viilentää siellä niin paljon, ettei kevät ole oikein vauhtiin päässyt. Mutta ihanaa, että pääset näistä odotuksen hetkistä nauttimaan.

    VastaaPoista
  2. Oih, sinullapa kävi tuuri!
    Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Upeat ja niin ihanan keväiset kuvat, mukavaa vapun aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Uskalikko tuo uusi tuttavuutesi :) ehkä et ollutkaan niin pelottava. Tai villasukissa ja saappaissa kulkeva kaupunkilainen herätti sisäisen humoristin metsän eläimessä ;) Ihania kevätkuvia täällä blogissasi:)

    VastaaPoista
  5. Hienon kuvan saitkin peurasta. Hyvin kaunokainen piiloutuu tuonne ruohikkoon.
    Vielä on aika yksväristä, mutta pian luonto puhkeaa ja värit lisääntyvät.

    Mukavaa vappuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Olipas kiva postaus mielenkiintoisine
    kuvineen luonnosta. Olisikin mielekästä omistaa kunnon kamera ja vielä oppia käyttämään sitä. Mulla oli opiskelussa valokuvauskurssi, muttei siitä paljoa oppia päähän jäänyt...harmi. Nyt olisi sitten haluja kehittyä siinä hommelissa enemmänkin.Ei sitä nuorena tiedä,mitä vanhana päähän pälkähtää harrastaa:)
    Mukavaa Vappua!

    VastaaPoista
  7. Ihania otoksia maastopukuisesta kaunokaisesta,

    leppoisaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hieno kohtaaminen peuran kanssa! Muutenkin ihanaa käyskennellä luonnossa tähän aikaan keväästä, kasvukauden kynnyksellä.

    VastaaPoista
  9. Tiitsa.. Niin, hän oli todella rohkea pieni otus.. Taisin nähdä tämän saman yksilön tänäänkin.. Kiitis kommentistasi!:)

    Kiitos, Korukopan Eija :)

    Kiitos, Sarppu :)

    Marjo, siltä se vähän vaikutti... Meikäläisen ilmaantuminen sai sen nauramaan. Ei olis eka kerta kun näin tapahtuu ;) Kiitos kommentista! :)

    Kiitos, Sirpa :) Kovin yksiväristä on vielä..mutta värit ryöpsähtävät kohta!

    Eila.. Päätin juuri, että jonkinlainen kamera on pakko hankkia. Saa nähdä hankinko täysjärkkärin vai jotain kevyempää.. Niiden putkien kanssa en ole tottunut kuvia ottamaan.. ehkä täytyy vaan totutella. Kiitos kommentistasi! :)

    Kiitos, IhanHelmee :)

    Kiitos, Rita :) Totta, melkeinpä mikään ei vedä vertoja keväiselle luontoretkelle! :)

    <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.