tiistai 19. helmikuuta 2013

Kevättalvi!

Hopeakorut, kaulakorut, brioletit. 
Drips and brooks



 Nämä on niitä hetkiä, kun illat pitenevät kukon askelin ja päivisin jää ja lumi sulavat pisaroiksi ja puronaluiksi. Onneksi Turkuunkin satoi vielä lunta, joten myös täällä saadaan nauttia kunnollisesta kevättalvesta.  Mustarastas luritteli ujoja, kristallinkirkkaita säkeitään jo viime viikolla Auranjoen suistossa.  Se jos mikä on varma kevään merkki.

Hennoin ottaa esiin kauan odottamassa olleen taivaansinisen kvartsibrioletin. Kieputtelin brioletin hivenen boheemilla tyylillä sterling-hopeaan. Ruusuke toimii paitsi koristeena, myös 'kaksinkertaisena kiinnitysmekanismina'.
Hohtavan kirkas, hienosti hiottu brioletti on kuin sulavaa jäätä...  Annoin korulle nimeksi  'muutos' kuvaamaan veden ikuiselta tuntuvaa kiertokulkua: Vesipisara, joka tänään tipahti räystäältä nenänpäähän, voi tulla ensi talvena takaisin, upeaksi, uniikiksi lumihiutaleeksi kiteytyneenä.


Siro sterling-hopeinen ketju on pituudeltaan 42 cm ja riipuksen pituus pidikkeineen on noin 3 cm.

12.3. kirjoitettu ps: Myytävien korujen rasiaa järjestellessäni ja tutkiessani huomasin, että haluan tehdä tähän koruun vielä muutoksia. Koru saa pidemmän ketjun, johon kaavailen lisäksi muutamaa helmeä. Nimi oli siis enne, tässäkin tapauksessa :). Kvartsibrioletti  palaa pieneen korukauppaan uudessa muodossaan kevään aikana.


~~~~~~~~~~~~
Spring is just around the corner. Days are getting longer every day  and snow and ice start to melt during daytime. 
My necklace is inspired by the everlasting transformation of waterdrop to ice and snow and back to water...
Necklace is made of quartz briolette and sterling silver. 

кварца и серебра.

16 kommenttia:

  1. Oi mikä kaunotar.
    Olet jo kuullut mustarastaan laulua. Tässä 50 km päässä ei vielä tuota kauneinta ääntä ole kuulunut.

    VastaaPoista
  2. Vallan upea tuo ensimmäinen kuva kauniin sinisestä korustasi.

    Ei meidänkään mustis ole vielä laulullaan meitä ilahduttanut.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvänen aika, miten kauniiksi hiottu kivi! Vaikka ensin luinkin "kvartsibroileri", hmm...
    Vai onneksi satoi lunta :-D Onneksi joku on noin optimistinen! Minun tekisi mieli ampua taivaalta satavia hiutaleita, jos pystyisi. Näin jo unta, että kaikki lehdet olivat puhkeamaisillaan, ja kun sitten heräsin ja katsoin ikkunasta ulos niin... no, teki mieli ampua niitä hiutaleita.

    VastaaPoista
  4. Onpas mahtava koru!
    Todella onnistunut ja riipus on aivan ihana!

    VastaaPoista
  5. Hengästyttävän hieno! Kevät, jääpuikot ja Aurajoki näkyvät tässä taustavaikuttajina. Riipus pääsee kauniisti loistamaan hopean kehystämänä.

    VastaaPoista
  6. Herkkä kaunokainen. Sieltä se kevät keikkuen tulevi.

    VastaaPoista
  7. Miten kaunis tuo brioletti onkaan, suorastaan hengästyttävä. Täällä pk-seudulla lunta onkin sitten muidenkin tarpeeksi :) Ehkä sekin sulaa vedeksi aikanaan.

    VastaaPoista
  8. Ihana sinisen sävy, kaunotar!

    VastaaPoista
  9. Kauneuttaa ja sulavuuttaa korussa. T:) Koralli

    VastaaPoista
  10. Voi kun upea kvartsipisara :)!

    Kyllä saa muuten postinkantajana olla varovainen ettei jääpuikot tipu päälle kun jakaa ihmisten pihoihin postia. Joissakin paikoissa on ihan mielettömä kokoset jääpuikot...

    VastaaPoista
  11. Mustarastaan huilukonsertti on kauneinta heräävässä keväässä.

    VastaaPoista
  12. todella jäätävän kaunis sininen pisara, johon kaunis kieputus sopii just eikä melkein :)

    VastaaPoista
  13. Tiedätkö minulla on vastaavanlaisia saman sävyisiäkin rasiassani. Siitä on jo vuosia, kun ostin niitä lamppuuni roikkumaan.

    Korusi on kaunis kuin jäätanssija juuri sataneella jäällä, johon kauniit kimaltelevat hiutaleet ovat juuri sataneet. Tämä On nyt kauneinta talvea...

    Katselen tässä just nytkin mustarastaita toinen on ikkunalaudalla kukka purkissa ja toinen pöydällä ja yksi kurkistelee ovesta sisään.

    Nautitaan vielä tästä talven kauneudesta, pian se kevät koittaa...ja kauniista lumisista maisemista ei sitten ole enää kuin muistot vain...

    Kiitos kauniista kuvistasi sanoineen, toivotan kristallin kirkkaita ajatuksia päiviisi<3

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Marita :) Mustarastaan laulu on niitä ihanimpia alkukevään merkkejä.

    Kiitos, Sirpa :) Kuulin kotipuolesta, että sielläpäin ei tosiaankaan ole vielä helissyt...

    Kiitos, Saila :) Ja juu, minä tiedän, että moni haluaisi hypätä tästä hetkestä suoraan kevään lämpöön, mutta minä oikeasti tykkään talvesta... Se tulee ihan kohta, kevät! :)

    Kiitos, Eija :) Kaksi kyläilijää näki korun tänään ja he hämmästyivät, että eihän se ollutkaan niin suuren suuri tuo pisara, kun kuvat antavat ymmärtää..

    Kiitos, Akvamarin :) Aurajoen vuodenajat toimii yhtenä suurena inspiroijana kun teen koruja. Se kun on melkein jokapäiväinen 'kävelykohde'..

    Kiitos, Amalia :) Kevät tulee, valo ja lämpö lisääntyvät.. Ensi viikolla kevät kuulema oikein humahtaa. Aika ihanaa!

    Kiitos Henna :) Pääkaupunkiseudulla kuulema lunta riittää.. ehditte hankiaisille <3

    Kiitos, Irmastiina :)

    Kiitos, Mags :) Tykkään itsekin kovasti tuosta brioletin sävystä!

    Kiitos, Koralli :)

    Kiitos, Jaana :) Totta, postipojat ja -tytöt on nyt vaarassa. jääpuikkoja ja isompiakin jäärakennelmia roikkuu katoilta täällä Turussakin.

    Anja, totta! Mustarastaan laulannassa on taikaa...Kiitos kommentistasi :)

    Kiitos, outiriina :)

    kiitos, Sirkka :) Tämä todellakin on sitä kauneinta talvea! Lisääntyvä valo saa lumen ja jään kimmeltämään. Kauneus ja ilo ihan humahtavat sieluun... Nautitaan tästä ihanasta kevättalven ajasta <3



    VastaaPoista
  15. Moikka! Eksyin tänne sinun blogiin Mustikkatytön blogin kautta! Heräsi heti kiinnostus kun koruja teet. Olet aivan älyttömän taitava, annat kivien puhutella ihmistä ja olla se katseenvangitsija, muu osa korusta toimii täydellisenä täydentäjänä. Tämä koru varsinkin on älyttömän upea, jopa suussasulavan näköinen. :-)

    Olisiko sulla tämäntyylisiä koruja myytävänä? Itselle ehkä liian naisellinen koru, mutta naiselle olisi upea lahja... toivottavasti vastaat!

    Terv, Vesa.

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.