keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ruusukvartsia ja hopeaa

- Rose Quartz And Silver



Pehmeäsävyisen ruusukvartsin sanotaan olevan ‘ehdottoman rakkauden kivi‘. Sen on aikojen saatossa uskottu muun muassa parantavan sydäntä poistamalla pelkoa ja surua. Kivi opettaa meille anteeksiantoa, myötätuntoa,  itsetuntemusta ja myönteistä elämänasennetta. Jos näihin vanhoihin viisauksiin on uskominen,  kätkeytyy tähän hennon ruusunsävyiseen kiveen melkoisesti piilotettua voimaa. 



'Ruusun voima' -rannekorussa viistehiotut ruusukvartsit saivat seurakseen hopeaa. Joukkoon pujahti lisäksi  yksi mystinen kvartsi. Korun linkit, välirenkaat, viuhkakuvioinen lukko, suurilenkkinen jatkoketju ja kieputukset ovat sterling-hopeaa. Ruusukvartsien välihelminä käytin Hill tribe-hopeisia 'lumihiutaleita'. 



Korun jatkoketjua koristaa mystinen kvartsi ja sen seurana kaksi pikkuruista, sterling-hopeista avainta muistuttamassa korun kantajaa siitä, että avaimet huimimpienkin unelmien toteuttamiseen ovat ehkäpä jo olemassa ja odottavat vain sitä, että joku uskaltaisi ottaa ne käyttöön...

Korun pituus 4,5 senttisen jatkoketjun kera noin 21 cm. Ruusukvartsien koko noin 10 x 8 mm. Koru ei ole enää vapaa.

~~~~~~~~~~

According to old myths rose quartz is a very powerful stone, symbolizing unconditional love. It heals our  hearts and teach us forgiveness, compassion and self respect. So, the mild pink hue of the stone seems to hide a lot of secrect power. 
'Rose Power' Bracelet with rose quatrz, mystic quartz, sterling silver and hill tribe silver.

20 kommenttia:

  1. Ihana seesteinen ja samalla hempeä koru, kiva idea tuo välihelmi systeemi:)

    VastaaPoista
  2. Ruusukvartsi on niin kaunis!
    Olet taas tehnyt todella ihanan korun. Voisko sulta ostaa sen?

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on ihanainen ja romanttinen koru <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis, hempeä koru romantikolle.

    VastaaPoista
  5. Tämä koru tuo mieleen jo kevään ja jäiden sulamisen. Todella kaunis koru.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Eila :)

    Kiitos Tibs :) Koru on vapaa ostettavaksesi. Kaikki myynnissä olevat koruni löytyvät hintatietoineen sivun oikean reunan 'vapaat korut' linkin takaa.

    Kiitos, Helinä :)

    Kiitos, Ninni :)

    Kiitos, Tanja Marita :)

    Kiitos, Sirpa :)

    Kiitos, Marita :)

    VastaaPoista
  7. onpa upea koru, ihanat linkit ihanien helmien seurana :)

    VastaaPoista
  8. Onpa herkän suloinen ja samalla voimakas. Kiva, kun kirjoitit myös ruusukvarstin merkityksestä!

    VastaaPoista
  9. On kyllä todella kaunis! Jamoot niin taitava kuvaajakin.. Täytyy taas kaivella kameran opaskirja esiin... Huoh.. :)

    VastaaPoista
  10. Tämä on huiman kaunis ja herkkä!

    VastaaPoista
  11. Juu, kyllä on kokemusta ruusukvartsin parantavasta vaikutuksesta :).
    - Kaunis koru :)!

    VastaaPoista
  12. Tyylikäs ja herkkä, tykkään.

    VastaaPoista
  13. Kiitos, outiriina:)

    Kiitos, Akvamarin :)

    Kiitos, Sara :)

    Kiitos, Henna :)

    Kiitos, KAISU :)

    Kiitos, Mags :)

    Kiitos, kuparikukka :)

    Kiitos, Jaana :)

    Kiitos, Rita :)

    VastaaPoista
  14. TÄYDELLISTÄ! Jos mulla ei olisi ennestään "muutamia" koruja, niin tää olisi niin mun.

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.