torstai 26. huhtikuuta 2012

Lumme -hopeakoru kaulalle ~ Silver necklace

Hopeakorut, kaulakorut, lime.

Sisareni kertoili talven pahimpien pakkasten seutuihin haaveilevansa pitkän pitkästä hopeakorusta kevääksi. Eikä haittaisi, jos korun sävy olisi hieman tavanomaista räväkämpi. Ajateltiin siinä materiaaleja miettiessämme,  että ollaankohan tässä vähän etuajassa..



Toiveissa oli löytää koruun läpikuultavia, limeen vivahtavia korukiviä.  Hakuahan toiveen toteuttaminen hiukan vaati, mutta nämä liukuvärjätyt kvartsihelmet löytyivät vihdoin kauppanimen 'sitriinikvartsi' alta. Epäilin saavani kotiin kvartsin sijaan lasihelmiä, mutta onnekseni huomasin joissakin helmissä kvartsille tyypillistä vaaleata samentumaa.. Joskus helmissä näkyvät virheet ovat siis ilonaihe ;)




Onnellinen sattuma oli, että tein helmitilauksen tammikuussa. Kvartsit nimittäin seilailivat/lentelivät maailmalla kolmen kuukauden ajan ennenkuin löysivät tiensä oikeaan osoitteeseen. Yläkuva on otettu ennen työn lopullista siistimistä, kuten huomata saattaa...



 Helmien liukuvärjäys tekee niihin jännittävän efektin.. helmissä häilyy oranssinen vivahde... mutta toisesta kulmasta katsoen sama kohta hohtelee värittömänä. 




 Työ alkoi valmistuessaan ja pöydälle levittyessään muistuttaa lummelammikon pintaa, joten koru sai nimen 'Lumme'.



Kvartsien lisäksi korussa on myös vuorikristallia ja muutama hopeahelmi. Pituudeltaan koru on noin 160-senttinen, joten sitä voi pitää kaulalla jopa kolminkertaisena. Ketju ja kieputukset ovat sterling-hopeaa.

~~~~~~~~~~

'Lumme' (Waterlily), a custom-made necklace. I was asked to make a long silver necklace with lime colored, transparent semi precious stones.  Gradient hue quartz, rock crystal and sterling silver.







22 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan ihanan kauniin värisiä kvartseja! Koru on kuin rauhoittava lummelampi, toden totta.

    VastaaPoista
  2. Kakkoskuvassa näkee hyvin kvartsihelmen
    kauneuden, tosi eläväinen.
    Hieno lopputulos ja oikea nimi korulle.

    VastaaPoista
  3. Kevääksihän se valmistui :-) Aivan ihana ♥ Ei tässä sanat riitä. Mitkä helmet, mikä sommittelu! Niiin täydellinen, jota voi pitää tyylikkäästi 20-luvun henkeen pitkänäkin.

    VastaaPoista
  4. Niin voimakas ja samalla niin kepeä. Todella upea, ja kiitos että kerrot laajasti korusta, materiaaleista jne.

    VastaaPoista
  5. Tämä taitaa olla kauneinta vihreää mitä tiedän!
    Ihanan rauhallinen kun on käytetty vain yhtä sävyä ja muunnltavuus on vielä plussaa. Erittäin kaunis!

    VastaaPoista
  6. Onpa kaunis koru hurmaavine helmineen. Sillä on osuva nimikin!

    VastaaPoista
  7. On kyllä todella kauniin sävyisiä helmiä. Ja upea koru kaikkineen!

    VastaaPoista
  8. Kaunis on, todellakin kuin lummelampi! Kivasti kerroit, varmasti korun saaja osaa siitä iloita ja sitä arvostaa.

    VastaaPoista
  9. Uskomattoman upea ilmestys, väri on niin kaunis. Lummelampi on ihanuus :D Yksi kaunemmista!

    VastaaPoista
  10. Valtavan ihana! Omistaja tulee onneliseksi.

    VastaaPoista
  11. Kaunis koru ja nimi. Varmasti Onnellinen Omistajakin.T:) Koralli

    VastaaPoista
  12. Blogissani on sinulle tunnustus, kivaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  13. Onpa kaunis! Kerta kaikkiaan ihana.

    VastaaPoista
  14. i8hana, kesän ja rlämän väri, suoraan luonnosta. tämä koru henkii voimaa ja toivoa, maa antaa taas satoa

    VastaaPoista
  15. Valtavan kaunis sävy ja Lumme on juuri oikea nimi! Mukavaa toukokuun odottelua;)

    VastaaPoista
  16. Helmet on sitten kiertänyt maailmaa ihan kunnolla. Hiirenkorvalla tuli ekasta kuvasta mieleen, mutta kun pääsi pidemmälle niin lummehan se on ihan selvästi. Ja mielettömän kaunis sellainen.

    VastaaPoista
  17. Mags..., sirpa..., Saila..., IhanHelmee..., Vikki..., Akvamarin..., Henna..., Anja..., Niina..., mimon mami..., Koralli..., outiriina..., Elina..., Tanja..., Aikatherine..., Hyvä Mieli..., Amalia... Kiitokset ihanista kommenteistanne :) <3

    VastaaPoista
  18. Moi! Olen antanut sinulle Hyvän mielen haasteen. Eli haetaan 10 asiaa, joista tulee hyvä mieli. Ajattelin, että se sopisi sun blogiin :)
    http://hyvaatanaan.blogspot.com/2012/05/hyvan-mielen-asioita.html?spref=fb

    VastaaPoista
  19. Ihan hillittömän kaunis !!!
    Minulla on melkoinen fobia vihreää kohtaan, mutta tämän nähtyäni minun teki mieli mennä heti tilaamaan vihreitä helmiä :-))

    VastaaPoista
  20. Ihania kiviä! En ole tuollaisiin ennen törmännytkään, joten pupillini kokivat pullahduksen. Kaunis korukokonaisuus.

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.