torstai 26. tammikuuta 2012

Kevään värejä ~ the Colours of Spring

Olis yks korukin valmis kuvattavaksi, mutta laiskuus iski. Valojen ja taustojen laittelu ja kuvien käsittely ei inspaa nyt yhtään. Meninpä sen sijaan ihailemaan värejä muun muassa colourlovers-sivustolle. Pantonellakin kävin...

Eletään keskitalvea, mutta kevät on tulossa. Pantonen uudet kevät/kesä 2012 värit hehkuvat energiaa ja aurinkoa! Näitä värejä tulee keväästä lähtien näkymään niin kaupoissa kuin kaduilla.  Paletti näyttää ainakin näin katsottuna oikein kivalta.


Pantonen  vuoden väriksi valitsema Tangerine Tango (Pantone 17-1463) hehkuu dramatiikkaa ja energiaa. Näytti ensialkuun hurjalta, mutta toimii varmasti esimerkiksi juuri tehostevärinä, niin asuissa kuin sisustuksessa.

 Solar Power (Pantone 13-0759). Aurinkovoimaa! Voiko sen paremmin enää sanoa. Olen joskus miettinyt, miksi näitä valoisampia värejä ei tuoda vaatekauppoihin pimeinä vuodenaikoina. Juuri silloin, kun niitä eniten kaipaa. Olisiko se liian uskaliasta pukeutua talvella näihin väreihin..ehkäpä talvenkalpea iho ei olisi paras tausta näin kirkkaille sävyille.

 Bellflower (Pantone 18-3628). Niittyjen kellokukkiin vivahtava violetti.

 Cabaret (Pantone 18-2140)  Melko tymäkkä vaaleanpunainen. Tämä väri joutui oman suosikkilistani häntäpäähän. Tai sitten tätäkin pitäisi 'katsoa uudessa valossa' ilman ennakkoasenteita.. Esimerkiksi tuon alla olevan sodaliitin tai muun viileämmän sävyn seurana tämä taitaisi vähän kesyyntyä.


Sodalite Blue (Pantone 19-3953) Sodaliittikiven siniseksi nimetty väri antaa palettiin viilennystä.  Ei kyllä kylmin sininen tämäkään. Sodaliittia taitaisi jostain helmikätköistä löytyäkin. Pitäisi ehkä kaivaa ne esiin tämän kevään aikana...

 Margarita (Pantone 14-0116) Hento vihreä kuuluu aina kevääseen..



Sweet Lilac (14-2808).










Driftwood (Pantone 18-1210). Ajopuun harmautta.










 Cockatoo (Pantone 14-5420. Sähäkkä sinivihreä kakadu.






Starfish (Pantone 16-1120)


                                                                ~~~~~~~~~~~~~~

I finished my newest jewellery today, but instead of photografing it, I just surfed color pages.. e.g.  colourlovers.com, one of my favorite colour pages....

Pantone colours for spring/summer 2012 are very inspiring!



                                                                                          

8 kommenttia:

  1. Ihania värejä! Varsinkin tangerine tango ja tuo keltainen piristävät kummasti :-)

    VastaaPoista
  2. Niin... miksei tähän vuoden aikaa ole enemmän kirkkaita värejä vaatteissa.
    Pieninäkin annoksina ne piristäisivät
    kummasti mieltä.
    Ruskean ja mustan eri sävyjä ovat kaupat pullollaan.

    Nuo kaksi ensimmäistä väriä tuovat pirteyttä tähän perjantaihin!

    VastaaPoista
  3. Hei! Onneksi meillä on kivissä ja helmissä myös raikuvärejä, joita nyt kaivataan! Miksi me ei tarjota niitä koruissamme asujen tehosteeksi?? Pelottaa...?
    Kyllä tuo tangerine on aika vahva, ja vaikea :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun laitoit nämä värit, täytynee mennä helmilaatikoille tekemään katsastuksen :)

    VastaaPoista
  5. Näin tuota ensimmäistä väriä olevan torkkupeiton juuri kaupassa. Ja väri upposi heti! Ihana! Väri kyllä myös yllätti, poikkesi niin paljon totutusta.
    Hyvää viikonloppua Sinulle:)

    VastaaPoista
  6. Kyllä kyllä, kaikki värit on ihania!
    Etenkin oranssi, keltainen ja pinkki ja kaikki kelpaa minulle :)

    VastaaPoista
  7. Saila..., Helinä..., sirpa..., Mags..., Vikki..., Hyvä Mieli..., seijastiina... Kiitokset kommenteista! :)

    Värien vaikutus on kyllä uskomaton! Ja juuri niin, Mags, koruina nämäkin värit tuovat asuihin kauvattua piristettä.. mikssi näitä raikuvia sitten ei tule enemmän käytettyä... Pitäisi haastaa itsensä.. Tehdä asialle jottain :D

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.