Kaksi kuuta ~Two Moons

Hyvin yksinkertaisen, hopeisen  riipuskorun taustalla on tarina kahdesta kuusta, jotka ovat yhdessä kiertäneet  kotiplaneettaamme muinaisina aikoina.... Viehätyin kovasti tuosta uudesta, tänä syksynä julkaistusta teoriasta. Tutkijoiden mukaan toinen kuu oli pienempi ja kulki taivaankantta isompansa perässä. Nykyinen kuumme syntyi kahden kuun yhteentörmäyksestä noin 4 miljardia vuotta sitten.



Teoria kiinnitti huomioni myös siksi, että olen lapsesta asti nähnyt unia kahdesta, joskus useammastakin taivaalla lipuvasta kuusta. Uni on aivan varmasti universaali ja kummunnee kollektiivisesta piilotajunnasta. Minulle itselleni  uni edustaa päiväsaikaan tapahtuneiden uusien ja yllättävien asioiden kohtaamista ja käsittelyä. Unelle on annettu mystisempiäkin selityksiä... Niiden mukaan kahden kuun näkeminen merkitsee muun muassa onnellisuutta, menestystä ja hyvinvointia.


Simppelin korun riipusosa syntyi kahdesta kevyestä sterling-hopeahelmestä. Suurempi, noin 16 mm kokoinen helmi on kauniisti satinoitu. Pienemmän pinta sen sijaan oli tylsän 'semikirkas'. En ryhtynyt helmeä vesihiomaankaan (mikä olisi tuonut riipukseen  mukavaa kontrastia), vaan päinvastoin himmensin sitä kunnolla.
Suuri filigraaninen riipuspidin ja rodinoitu ketju tuovat sitten hivenen kontrastia kuiden himmeään hohtoon. Kaikki osat ovat sterling-hopeaa. Korun piti tulla blogiin vapaana, mutta sain kyselyn, olisiko minulla mitään valmiina...  Koru meni syntymäpäivälahjaksi, joten voin laittaa kuvat blogiin jo nyt, ennen joulua.

Tykkään sen verran paljon tästä teemasta, että kahden kuun tarina saa varmasti jatkoa...


Käväisin Ursan sivuilla tätä kirjoitellessani, ja huomasin, että koko suomessa 'näkyy' tänään täydellinen kuunpimennys!  Täällä länsirannikolla taivas on paksun pilven peitossa, mutta missä vain on kirkasta, niin kannattaa kipaista katselemaan taivaallista näytelmää...

Toivotan ihanaa, rauhallista viikonloppua!

~~~~~~~~~~~

Two Moons necklace was inspired by the new theory that the Earth may once have been orbited by two moons. Also my own dreams gave me some inspiration to do this little piece of jewellery. Short, simple neklace is made entirely of sterling silver.







Kommentit

  1. Olen ihan sanaton tämän korun ja tekstisi äärellä. Suorastaan maaginen tuo riipus, siis aivan -- ei, olen vaan ihan sanaton! Kirjaimellisesti taivaallisen kaunis :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis, puhutteleva koru jälleen!!!

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis koru ja mielenkiintoinen tarina!:)

    VastaaPoista
  4. Hurjan kaunis koru, riipus ja riipuspidikekin. Mielenkiintoinen juttu toisesta kuusta, en ollut tuota kuullutkaan.

    VastaaPoista
  5. Kertakaikkisen ihastuttavia koruja!

    Mielenkiintoisia ajatuksia kuusta, taiteellisuutesi ilmenee hyvin, myös korujen lisäksi, teksteistä.

    Olen itse ihan "koru-hullu", ja vaikka ystävien puheitten mukaan omistankin niitä yhden koru-liikkeen verran, en omasta mielestäni voisi koskaan saada/hankkia, niitä liikaa:D

    Kiitos kun saamme aina nähtäväksi kauneutta blogisi välityksellä.

    Suloista lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis, ajaton koru.Ihana teema ja tarina korun takana :)

    VastaaPoista
  7. Yksinkertainen ja hyvin kaunis koru. Jos tuollainen tulisi kaupassa vastaan, kokeilisin kyllä heti kaulaani:)

    Sting on suosikkini, olen kuunnellut hänen talvilevyään päivästä toiseen. Tuo Sister Moon on todella ihana, mutta minulla ei ei kyllä aukea.

    VastaaPoista
  8. Korua katsellessani huomaan, että olet nähnyt lapsesta asti kahden kuun unia...toivon sinun näkevän niistä jatkossakin...<3

    Kaunis sileäpintainen harmaanvaalean sävyinen, kuin luonnon koskettava kivi sateen jäljiltä on onnellisten kätösesi aikaansaannoksia<3

    VastaaPoista
  9. Ansku..., sirpa..., Johanna..., sole..., Aana..., Sari..., Katriina..., kuparikukka..., Sirkka... Kiitokset mieltä lämmittävistä kommenteista :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis, yksinkertaisen kaunis :)

    VastaaPoista
  11. Hei vielä Kati! Voitit juuri kaulurin arvonnassani! Lähettäisitkö osoitteesi sähköpostiini annavee(at)mail.com niin postitan sen sinulle. :)

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis koru ja mielenkiintoinen juttu :).

    VastaaPoista
  13. Kuin kaksi kuuta, toden totta. Tässä korussa on mystiikkaa! Upea koru!

    VastaaPoista
  14. Häkellyttävän kaunis koru ja hieno teksti sen takana!

    VastaaPoista
  15. Upea! Tuossa korussa on kaikki niin sopusoinnussa. Ketjukin on niin nättiä. Oliko se valmista vai oletko tehnyt itse?

    VastaaPoista
  16. Wau. Tästä korusta näkee, kuinka se on muhinut alitajunnassasi jo pitkään. Tai ainakin luulenkin niin.

    Kuujutut olleet minullakin kovasti mielessä juuri päättyneen täysikuun takia, ehkä. Missasin pimennyksen mutta sain kuvattua kuun. Enkä edes ihan tavallisena vaan juuri tuollaisena maagisena kuten korussasi.

    Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä muuta kuuaihetta alitajunnastasi kumpuaa.

    VastaaPoista
  17. hyvin kaunis koru, salaperäistä taikaa.. odotan innolla tilaamiani,postissasi on viestini .ihanaa joulua kaimalle

    VastaaPoista
  18. Oih, kaunista. Sinun korut ovat pieniä tarinoita täynnä. :)

    VastaaPoista
  19. Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua sinulle ♥

    VastaaPoista
  20. Katille oikein hyvää rauhallista joulua juhlaan on aikaa enää pieni hetki ilmassa ei leiju lumihiutaleet vaan vesipisarat, jonne lähden pian astelemaan, mutta pisarat eivät haittaa vaan koskettavat poskiani kuin pehmeät hiutaleet,
    joulu on sydämessä<3
    kynttilän valoa ja iloa Sinulle Kati<3

    VastaaPoista
  21. Mielenkiintoinen tarinasi kuusta .
    Hyvin olet aiheeseen sopivan korun loihtinutkin, ja ihastuin siihen "ikihyviksi".
    Oikein Hyvää joulunaikaa Sinulle, ja kiitos mielenkiintoisesta blogistasi !

    VastaaPoista
  22. Aivan valtavan kaunis koru, ihana tuo matta pinta tuossa riipusosan hopeaosissa ja mielenkiintoinen tarina! Ihanaa joulua myös sinne

    VastaaPoista
  23. Huikaisevan kaunis koru kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
  24. Tanja..., Antsu (kiitokset <3)..., Jaana...,henna..., I'm Lacking..., Matjo..., Akvamarin..., Katri..., Marissa..., aikatherine..., Vino pino..., seijastiina..., Sirkka..., katri..., marimeri..., Helinä..., Amalia... lämpöiset kiitokset <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.