lauantai 19. maaliskuuta 2011

Rebel 2

Korunteko alkaa taas pikku hiljaa maistua. Tarkoituksenani oli tehdä jotakin keväisen herkkää, mutta syntyikin hieman toisenlainen koru.
Kaulakorun sydämeksi pääsi voimakastunnelmainen, kaiverrettu tiikerinsilmäriipus. Vaikka mielessä ja työpöydällä on muutamia muitakin koruaihioita odottamassa, täytyi tämän Rebelin syntyä jostain syystä ensimmäiseksi.




Riipuksen  ilmeessä on mielestäni sanoinkuvaamatonta periksiantamattomuutta, kapinallisuuttakin.  Juuri sitä hiljaista voimaa, jota joskus tarvitaan viemään asioita ja ajatuksia läpi vuorien.  






Riipus tarvitsi mielestäni ympärilleen jotakin hiukan tavallista rouheampaa. Miettiessäni sopivaa näkökulmaa,  muistin viime syksyisen Rebel- rannekorun.  Siitäpä sitten  lähdinkin  muokkaamaan tämän korun ilmettä.
Savukvartsi valikoitui ketjun päämateriaaliksi vähän niinkuin itsestään myös värinsä puolesta.  Lisäsin ketjuun muutaman akvamariininugetin valaisemaan korun yleisilmettä. Ketjun 'kieputtelut' on tehty korumetallista. Riipuspidin on yllättäen sterling-hopeaa. Korostin korun rebelmäisyyttä suhteellisen rajulla patinoinnilla, jonka tein luonnonmukaisella kananmunamenetelmällä.
Koru on saanut kodin.






Huomasin juuri, että tänään on Minna Canthin päivä. Hänkin taisi olla aikanaan melkoinen rebel, kapinoija, ajaessaan muun muassa naisten asemaa ja koulutusmahdollisuuksia. Canth toimi myös monien kansainvälisten kulttuurisuuntausten ja aatteiden välittäjänä.  Hyvää tasa-arvon päivää!

Korua tehdessäni kuuntelin muun muassa  tätä Slow Train Soul'n ihanaa 'Twisted Cupid'-kappaletta. Siinäkin  asiat  taitavat asiat olla hieman kiemurallaan ;)



                                            

Necklace with tiger eye, smoky quartz, aquamarine, silverplated metal and sterling silver. The tiger eye pendant has a very rebellious appearance, silent, powerful face .. As if she had power to overcome any kind of barrier...

26 kommenttia:

  1. Oikea voimanaisen koru! Entisajan magiaa. Upea kokonaisuus!!

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni voit vieläkin enemmän irrotella. Älä palvo meitä lukijoita, vaan anna mielikuvituksesi virrata.

    Uudessa korussa oli jo lupausta mitä kaipaan... todellista taidepaukkua. Riko rajoja. Olet taitava käsistäsi, se on plussaa...älä ujoile :)

    VastaaPoista
  3. Todella, todella kaunis koru! Aivan innolla odotan näitä päivityksiäsi, olet hirmuisen lahjakas "koruilija" :)

    VastaaPoista
  4. Todella kiehtova koru, tykkään!

    VastaaPoista
  5. Ninni, kiitos :)

    Tsupukka..Tiedän itsekin, että minun täytyy rohkaistua vähän enemmän irrottelemaan. Yksi 'tulevista teemoista' onkin omien rajojeni rikkominen. Osasitpa antaa kommenttisi oikeaan aikaan!:) Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ansku..kiitos!:)

    Amalia... kiitos! :)

    VastaaPoista
  7. Kaunista, nuo kieputtelut on hienoja, patinointi sopii mainioisti niihin.

    VastaaPoista
  8. Mahtavat väri, voimaks tunnelma. Tykkään oikein kovasti, tässä korussa on niin voimaksa tarina , kivet ovat ihania, kiemurat ja kaikki.

    VastaaPoista
  9. Erilainen, upeaa 'rouheutta'...jatka samoilla linjoilla !

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Amalia :)

    Kiitos, Niina :)

    Kiitos, Mona :) Tarkoituksenani onkin tänä keväänä harrastella enemmän tuota 'oman linjan' etsimistä ja ehkä löytämistäkin... Voipi mennä sivupoluille ja metsään, mutta mielenkiinnolla odotan, mihin päin tämä kallistuu :)

    VastaaPoista
  11. Jopas kolahti! Ja näkyy kolahtaneen moneen muuhunkin, kiva.
    Tämä on voimanaisen koru, minunkinlaiseni hiljaisen! Postaus myös täydellinen musiikin kera, kiitos!

    VastaaPoista
  12. Onpahan upeita sävyjä, vaikka en itse suurikokoista riipusta tykkääkään kantaa, mutta ottaisin nuo pelkät helmet ;-) Meitä on niin monenlaisia korunkantajia. Nuo tekemäsi koukuttelut ja kiemurat ovat aivan mahtavat, ja mielestäni keskustelevat tuon savukvartsin (hööh, sitäkö se oli, unohdin jo! Nää on vähän hankalia nää omalla sivullaan olevat kommenttilaatikot kun ei pysty samalla vilkuilemaan kirjoitustasi).
    Tulin uteliaana Saaripalstalta kurkkaamaan, kun olit tullut lukijaksi.

    VastaaPoista
  13. Uh, uh! Upea vahva riipus, aivan mieletön kateus iski! Olen samaa mieltä Tsupukan kanssa, irrottele Kati, irrottele!

    VastaaPoista
  14. Wau! Tosi upea!
    Upea riipus ja upeat kuvat!!!

    VastaaPoista
  15. Rita, kiitokset :) Juuri hiljaisuudessa on useinkin sitä suurta voimaa..

    Saila, kiitos :) Tämä koru on tällä hetkellä varattu, mutta toki jotakin samantyylistä voi tehdä myös ilman riipusta. Ei identtistä kuitenkaan, sillä kaikki koruni ovat yleensä uniikkeja yksilöitä.

    Mags, kiitos :) Lupaan irrotella ;)

    Jaana, kiitokset :)

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia, Henna :)

    Ja sekoilin näköjään nimissä tuolla aiemmin, eli kiitokset, Manteli :)

    VastaaPoista
  17. Kyllä se sieltä löytyy, oma tyyli! Näyttää jo kurkistelevan kovasti;)

    Jaksan uskoa, että vain tekemisen (ja pieleenmenojen...omalta kohdalta) kautta se oma tyyli voi löytyä. Oma ihan henkilökohatinen mielipide on, että sitä alkaa aika helposti, tietoisesti ajattelemattakaan, tekemään koruja muille, juuri tätä lukijoiden miellyttämistä tms. Ja silloin menee helposti metsään.
    Että terveisiä metsänreunalta, pitää päästä äkkiä takaisin, älä sinä tule tänne:)!

    VastaaPoista
  18. Kiitos kommentistasi, Marissa :)

    Totta..tuo asia on tärkeää pitää mielessä.. mitkä ovat motiivit sille, että tekee juuri sellaisia koruja kuin tekee. Nykyään mietin paljon sitä, voiko korulla olla myös muita kuin ns. 'kauneusarvoja'. Minkälaisia tarinoita korulla voisi silloin kertoa.. Se on kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  19. Todella hieno! Musta tuossa linkittelyssäkin on jotain kapinallista :)

    VastaaPoista
  20. UPEA koru :) voimaa ja suuruutta, kuitenkin niin kauniissa muodossa, tykkään!

    VastaaPoista
  21. Tämä on vahva ja voimakas. Riipus erikoinen, ketju ja helmet sopivat siihen täydellisesti :)

    VastaaPoista
  22. "Voimanainen" riipus on nyt omani, Kiitos!

    Pidin sitä jo perjantaina töissä, koska minulla oli haastava iltapäivä edessä. Kaikki meni paremmin kuin loistavasti.

    VastaaPoista
  23. Rita, hienoa :)

    Tämä on parasta palautetta, mitä voi saada, kiitos!

    Riipus on niin poikkeuksellinen, että sellaiseen voimaan ja sanomaan törmää todella harvoin. Olenpas iloinen, että juur sinä sait sen :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.