perjantai 15. lokakuuta 2010

Syyskulta


Syksyn värit tuntuvat tunkevan nyt ihan väkisin koruihin. Yritin tänään välttää tietoisesti tietyn sävyisiä helmiä, mutta ei... Syyspaletilla viivyn yhä, tällä kertaa hivenen  kullanhohtoisemmissa sävyissä. Löysin korutarvikekätköistäni sinne tyystin unohtamiani  kultaan, vihreään ja ruskeaan vivahtavia makeanveden helmiä sekä sitriiniä, joista muutama pääsi nyt rannekoruun.


Koru muistuttaa viime postauksessa esittelemääni kaulakorua, mutta on sävyiltään hiukan siitä poikkeava. Koru koostuu makeanveden helmistä, sitriinistä, vesimelonikvartsista, pyriitistä ja soocho-jadesta. Välihelminä käytin taas pieniä hopeoituja renkaita, jotka mielestäni suoriutuvat tehtävästään ihan hyvin : ne erottavat helmet toisistaan ollen samalla kuitenkin melko huomaamattomia. Roiskin renkaita sinne tänne myös suurempina erinä. Lukko on balinhopeinen.






Sitriinimöhkäleeni, joita tähän koruun päätyi vain yksi kappale, vaikuttavat jotenkin puolivillaisilta. Pidän niistä kuitenkin, en vähiten siksi, että koska kivet eivät ole  tasavärisiä, voin olla (melko) varma, että se, mikä tuossa keltaisena hohtelee, on luonnollista sitriiniä, eikä esimerkiksi  kuumakäsiteltyä ametistia.

'Kuvausrekvisiittana' toimi kävelyretkellä taskuun poimimani ja sinne unohtamani tammenterho, joka oli jo muutamassa päivässä kuivunut ja haljennut. Palannen 'tammiteemaan'  vielä jossakin vaiheessa...

Autumn theme continues.
Bracelet with freshwater pearls, citrine, soocho jade, pyrite, watermelon quartz, silverplated metal and bali silver.

10 kommenttia:

  1. Hyvin lokakuisia värejä tässä kauniissa rannekorussa. Nuo hopeoidut renkaat keventävät kivasti.

    VastaaPoista
  2. Kaunis koru ja tosi kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
  3. Taitaa tuo värimaku kanssasi mallata yhteen kun taas niin omanväriseni korun löysin täältä. Kauniita utuisia ja lämpimiä sävyjä hivenen metallisen kiillon kekellä. Kuin syysmaisema usvan takaa. Koru minun makuuni, täydellinen kokonaisuus!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Marjo :)

    Se on jännä, miten sitä tykästyy joihinkin sävyihin ja yhdistelmiin.. Syksyn värit ovat niitä minunkin suosikkejani, vaikka pidän myös sellaisesta vaaleasta keveydestä, jopa viileydestä..

    VastaaPoista
  5. Hei, tulin vastavierailulle. Onpa Sinulla täällä kauniita koruja. Todella, todella kauniita. Tuo ruskean sävy on muotoutunut pikkuhiljaa omaksi lempivärikseni vaatteissa. Täytyy tutustua koko sivustoosi. Toivotan Sinulle värikästä ja luovaa syksyä!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia piipahtamisesta ja kauniista sanoistasi, Hyvä Mieli :)

    VastaaPoista
  7. Upea, harmoninen koru! Nuo väriyhdistelmät ovat kuin suoraan lokakuisesta metsästä. Sulla on kyllä mahtava taito yhdistellä muotoja ja värejä. Ja kuinkahan monta kertaa mä jo olen sanonut näistä kuvista, että tooooooooosi taidokkaita ovat!

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtavat syksyiset värit tässä!

    VastaaPoista

Kommenttisi on päivän ilo! Kiitos :)
.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.