lauantai 7. joulukuuta 2013

Lukijat ja kommentoijat tekevät bloggaamisesta ilon!


Sain jokin aika sitten ilon osallistua pieneen blogijuttuun, jossa muistettiin ahkeria kommentoijia.
Päätin omalta osaltani tehdä jutun niin, että arvoin kaksi nimeä kaikkien blogiini viime kuukausina viestiä jättäneiden joukosta. Arvonta suoritettiin tänä aamuna rakkaan äitini toimiessa onnettarena. Hän nosti hatusta nimet:  

Liplatus ja
Irmastiina

Laittaisitteko osoitteenne tuohon Korun ajan sähköpostiin (korun.aika@gmail.com), niin lähetän teille jonkin pienen muistamisen tässä ennen joulua! 
 

Kiitos vielä kaikille teille ihanille, jotka jaksatte blogiani seurata ja kommentoida. Olette todella tärkeitä!





tiistai 3. joulukuuta 2013

Kiirettä, muka...

Blogihiljaisuus on tällä puolella jatkunut jo niin pitkään, että oli pakko tehdä tikusta asiaa ja tulla toivottamaan teille mukavaa joulukuuta! 




Olen tässä siivoilemassa ja pakkailemassa, siirryn pian metsän siimekseen pitkästä, pitkästä aikaa. 
Otan tuon pikkuruisen vapaiden korujen rasian mukaan, se kun ei paljon paina, joten puoti pysyy auki vaikka maille lähdenkin.

Pari uutta korua tulee blogiin torstaina, keskiviikkoillan ajattelin rauhoittaa blogikierrokselle, blogivierailujen tekeminenkin on ollut viime aikoina harvinaista herkkua... Itsenäisyyspäivän seutuna suoritan viime kuussa mainitsemani pienen lukija-arvonnan <3

Toivottelen piipahtajille ihanaa tiistai-iltaa! 
Minä jatkan vielä hetkisen verran siivoilua ja 
sitten onkin Downton Abbeyn aika <3

maanantai 18. marraskuuta 2013

Talven valoa ~ Hopeaa ja ametisteja

Silver and amethyst

Uusia koruja on syntynyt parin viikon hiljaiselon aikanakin. Ensimmäisenä ehti paikalle pieni hopeinen ametistisetti...



Minulle ametisti edustaa jostakin syystä vahvoja talvisia tunnelmia. Näen kivessä häivähdyksen pakkaspäivien sinisistä hetkistä: lumi narskuu askelten alla ja ihan pian tuon sinisen tuikahduksen jälkeen taivaalla tuikkivat jo illan ensimmäiset tähdet. Nämä ovat hetkiä, jotka eivät unohdu. Jotakin taianomaista ja rauhoittavaa tuossa hämyillan sävyssä on.

Ametistin sanotaankin värähtelevän korkeatasoista voimaa, joka johdattelee kiven kantajaa sisäiseen rauhaan. Ametistin uskotaan poistavan myös stressiä ja unettomuutta.


 Korut syntyivät kaunissävyisistä, viistehiotuista ametistihelmistä. Kaulakorun helmi on kooltaan 10 x 8mm, rannekorun pienokaiset 5 x 4 mm.
Korujen kaikki metalliosat ovat jälleen sterling-hopeaa. Kaulakorun ketju on pituudeltaan 45 cm ja se on rodinoitu tummumisen estämiseksi. Korun riipusosan pituus on filigraanikoristeinen riipuspidike mukaan luettuna 2,5 cm.


Rannekorun pituus on jatkoketjulla säädeltävissä 18-22 cm välillä. Lukko on jälleen tuollainen hyväksi havaittu, vankka rapulukko (kooltaan 1,4 cm).  Ametistien seurassa on myös pari vuorikristallia, sekä sileänä että viisteisenä. Rannekoru ei ole enää vapaa.
Kaulakoru vapaa.

Toivottelen mukavaa viikonalkua! 

 



lauantai 16. marraskuuta 2013

Enkeli takinliepeeseen à la Eija

Postipoika toi tänään iloisen yllätyksen: Korukoppa-blogin Eija muisti aktiivisia lukijoitaan ja minulle tupsahti tämä Eijan itsensä suunnittelema, suloinen heijastinkoru.
 Täytyypä tunnustaa, että tänä syksynä nämä heijastinasiat ovat olleet kohdallani melkolailla retuperällä, joten tämä tuli todella tarpeeseen! Siispä sydämellinen kiitos, Eija!


Blogi ilman lukijoita olisi kuin... puuro ilman suolaa tai taivas ilman tähtiä! :) 
Juuri siksi te ihanaiset, jotka blogissani pistäydytte ja puumerkkinne kommenttilootaan jätätte (elämäntilanteen mukaan enemmän tai vähemmän aktiivisesti), olette tärkeitä! On ihanaa tietää, että blogia ei tarvitse päivitellä niinsanotusti 'tyhjille seinille'. En halua laittaa tähän erityistä listaa kommentointiaktiivisuudesta, vaan kiitän ihan kaikkia teitä, jotka olette jaksaneet minua kommenteillanne muistaa. Te saatte blogini elämään!


Mietiskelin tässä, miten muistaisin teitä minua kommenteillanne ilahduttaneita ja päätin, että arvon kaikkien parin edellisen kuukauden (15.9. -15.11.) aikana kommenttia jättäneiden kesken 2 pientä kiitoslahjaa. Koska nimien kerääminen kestää kaiken muun touhun ja tohinan ohella hetkisen, niin uskallan luvata arvonnan ajankohdaksi joulukuun alkupuolta. Ilmoittelen asiasta sitten tarkemmin :)

~~~~~~

Blogini on ollut päivittämättä yli 2 viikkoa. 
Kesällä aloittamani uusi, kirjallisuuspainotteinen blogi on vienyt nyt hetkellisesti enemmän aikaani, mutta tasapaino näiden kahden 'maailman' välillä löytyy toivottavasti pikku hiljaa. Viikonloppuna aion kuvata tänne taas jotakin uutta. 

Siihen saakka toivottelen oikein mukavaa viikonloppua! 



 



tiistai 29. lokakuuta 2013

Karnelia ~ Hopeaa ja karneoleja

Silver And Carnelian


Kauniit viistehiotut karneolit saivat keralleen hopeaa. Lämminsävyisen karneolin sanotaan antavan kantajalleen muun muassa elämänvoimaa ja rohkeutta, enkä sitä kyllä yhtään ihmettele, tässä kivessä on ripaus 'sitä jotakin'...



Rannekorun välilinkit ovat kierrekuvioitua filigraania. Jatkoketju sai koristeekseen kaksi Swarovskin himmeästi hopeaan vivahtavaa kristallia, sävynä 'silver shadow'. Jatkoketjun ansiosta korun mitta on säädeltävissä 18,4 -22 cm välillä. Helmen koko: 18 mm x 12 mm. Lukon pituus : 14 mm.  Korun kaikki metalliosat ovat sterling-hopeaa.


Karneoleja jäi jäljelle vielä kaksi, joten tein niistä rannekoruun sointuvat, yksinkertaiset korvakorut. Korvisten karneoleissa on kummassakin erikoinen raitakuviointi, jota ei rannekorun kivissä esiinny. Lisätwistiä koruihin tuo koukkujen kierrekoristelu. Korujen metalliosat luonnollisesti tässäkin sterling-hopeaa. Korujen pituus koukkujen kierreosa mukaan luettuna on n. 3,5 cm.
Korut eivät ole enää vapaana.


Yritin tänään saada päivitettyä myös toista blogiani kera erittäin mielenkiintoisen kirjan, mutta teksti kaipaili vielä jotain...

Tunnelmallista tiistai-iltaa toivotellen :)

~~~~~~~~~~~~

Bracelet and earrings with carnelian, Swarovski crystals and sterling silver.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Karkkeja ja haaveilua

New Candies

Olin kuvaamassa uutta rannekoru-korvakorusettiä, mutta päivä oli niin sumuinen ja pimeä, ettei kuvaamisesta pelkällä päivänvalolla tullut mitään, eikä karneoli tykännyt yhtään käyttämästäni kirkkaasta kuvausvalosta... Korut jäivät odottelemaan parempia säitä...


Kun kuvaussysteemit olivat siinä valmiina, kuvasin maailmalta vastikään minulle tulleita korukivikapusseja. Toivon hartaasti, että nämä kivet muuttuvat vielä jonain päivänä koruiksi. Kieputteluharjoitukset ovat viime aikoina olleet tauolla, mutta jatkuvat taas pian. Yläkuvassa Sardonyks, kivi, jonka sanotaan houkuttelevan puoleensa hyvää onnea. Tämä yksilö tuo minulle mieleen meren kuohut...


Tuossa yllä  azuriitti-malakiitti... Kiven sanotaan olevan vahva muutoksen aloittaja ja energian johdattaja.


Ja vielä herkkä serafiniitti, joka on saanut nimensä enkelinsiipiä muistuttavasta kuvioinnistaan. Kivellä sanotaan olevan vahva yhteys luontoon ja olevan hyvä meditaatiossa. Sen sanotaan myös luovan enkeliyhteyksiä.

Kylläpä tämä taas antoi uutta potkua harjoituksiin. Voi kunpa oppisin muuntamaan nämä kaunokaiset koruiksi. Sitä ennen tänne ehtii varmasti ilmestyä koru jos toinenkin...
Toivotan kaikille blogissa piipahtajille ihanaa viikonloppua! :)

¤ Lokakuussa mietin jonkin sorttisen arvonnan järjestämistä, mutta päätin, että en enää järjestä omia blogiarvontoja. Sen sijaan lisäilen tuohon sivupalkkiin linkkejä muihin mukaviin koruarvontoihin. Ensimmäinen 'klikkaa korublogikamun blogiin ja voita'-kuukausi oli pian päättyvä lokakuu.

~~~~~~~~
  
Few of my new semi precious cabochons... Sardonyx, azurite-malachite and seraphinite.




sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvi saa tulla

Welcome Winter ;)


Nyt teki mieli laittaa väripaletti räiskähtelemään :)
Halusin tehdä korun, josta löytyisi vahvoja värejä, voimaa ja lämpöä. Tämänkaltaisten 'voimakorujen'  tekeminen taitaa muodostua jokasyksyiseksi perinteekseni...


Vihreän, oranssin ja tummempien kuvioiden koristaman seittiakaattiriipuksen seurana on raita-akaatteja sekä karneolia monessa muodossa. Koruun päätyi muun muassa kaksi viistehiottua karneolihelmeä, joista on suunnitteilla rannekoru hopeaan, mutta en voinut olla lisäämättä niitä tähänkin koruun, niin kauniita ne ovat...



Kieputtelin korun emalipäällysteiseen Vintaj-kuparilankaan. Niskaosuutta keventää samalla langalla kieputtelemani vuorikristalliketju. Etuosan väliosaset tein paksusta Vintaj-neliölangasta. Koru on pituudeltaan noin 80-senttinen, markiisimuotoisen riipuksen pituus on 6 cm.
Koru ei ole enää vapaana.



Toivottelen mukavaa alkavaa viikkoa! 

~~~~~~~~~~~~~~~~

Necklace with web agate pendant, agate, carnelian, rock crystal and coated Vintaj copper wire.

torstai 26. syyskuuta 2013

Charlotten syksy

Charlotte's Autumn


Nyt kun valo alkaa pikkuhiljaa vähetä ja ilmat viiletä, minussa herää vastustamaton halu tuoda koruihini pikkuisen säihkettä. Se johtuu varmasti siitä samasta syystä, miksi haluan iltaisin sytytellä kotosalla paljon valoja, sekä sähkövaloja että luonnollisesti tuikkivia kynttilöitä.
Koruissa haluan kuitenkin aina jollain tavalla kesyttää tuon sädehdinnän. Tässä rannekorussa yhdistin Swarovskin kristalleihin poltettua akaattia ja maanläheisiä sävyjä. Korun muutoin rauhallinen, syksyinen värimaailma saa pientä kontrastia sinisestä, jota löytyy sekä kyaniitti-kivestä että Swarovskin kristalleista.


Sain tätä korua tehdessä päätökseen Andreï Makinen Ranskalainen testamentti-romaanin, joka lennättää lukijan haikealle ja kauniille matkalle venäläisyyden ja ranskalaisuuden ytimeen.  Sen sivuilta voin aistia niin poltetun akaatin tuoksun kuin kristallien keveyden! Eihän tuollainen lukukokemus voi olla vaikuttamatta tekemisiin... Tämä koru sai nimensä romaanin toisen keskushenkilön mukaan. Upea, upea lukukokemus! Kirjasta tulee jossain vaiheessa enemmän juttua tuonne toisen blogin puolelle.




Korussa on 2 litteää, 19 x 11 mm kokoista, golden shadow-sävyistä Swarovskin kristallihelmeä. Akaattinen keskushelmi on kooltaan 20 x 15 mm. Mukana raita-akaattia, poltettua akaattia, Swarovskin pikkuruisia kristalleja ja kyaniittia. Keskushelmen vieressä keikkuu sterling-hopeinen lehti kirkkaansinisen kyaniitin kera. Korun kaikki metalliosat ovat sterling-hopeaa ja sen pituutta voi säädellä 18-21,5 cm välillä. 
Koru ei ole enää vapaana.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Bracelet with agate, Swarovski crystals, kyanite and sterling silver.  The atmosphere of the bracelet is inspired by the novel Dreams of My Russian Summers written by Andreï Makine, a Russian-born French author.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Puutarhan syyspirskeet

Autumn Garden Party

Vaikka kesä vielä maistuu, niin syys saapuu, ainakin kalenterin mukaan! :)
Illat pimenevät aikaisin ja puutarhoissa vietetään värikkäitä syysjuhlia.


Käynnistän iloiset syysjuhlat kevyin, kuultavin sävyin: Rannekoruun löytyi tunnelmaan sopivia lasilehtiä ja viistehiottuja pyöreitä lasihelmiä, raikkaan limen sävyistä jadea ja kaiverrettuja vuorikristalliruusuja. Ja Swarovskin pikkuruiset, kristalliset 'lyhdyt' valaisevat syksyistä korupuutarhaa...



Korun kaikki metalliosat ovat sterling-hopeaa.  Koru on pituudeltaan noin 19,5 cm, kiinni ollessaan hivenen lyhyempi. Suurimmat helmet ovat kooltaan 10 mm.  Koru ei ole enää vapaana.


Olen viime aikoina harjoitellut reiättömien kiviriipusten eli kapussien kieputtelua. halvinta mahdollista kuparilankaa on kulunut aikamoiset määrät. Kiinnitys toimii kyllä jo, mutta se työn jälki, sitä on työstettävä yhä vaan...

Toivottelen kaikille blogissa pistäytyjille mukavaa uutta viikkoa  <3

 ~~~~~~~~~~~~~~

Bracelet  with jade, rock crystal, glass, Swarovski crystals and sterling silver






perjantai 6. syyskuuta 2013

Kaksi pientä elefanttia...

Two Little Elephants


Sinisävyinen hopearannekoru syntyi lapis latsulista, kristallein koristellusta shamballa-helmestä ja sinisestä kultakivestä.


Korun pienet, noin 10 mm korkuiset elefantit ovat hill Tribe -hopeaa, jonka hopeapitoisuus on 97%, muut metalliosat ovat tuttua 92,5 prosenttista sterling -hopeaa. Sininen kultakivi tuossa keskushelmen ympärillä ei itse asiassa ole kiveä, vaan lasia, jonka sisällä hohtelee himmeästi pieniä sinisen- ja kullankimaltavia hippusia. Lapis latsulia korussa on sekä viistehuottuna että sileänä. Jatkoketjun ansiosta korun pituus on säädeltävissä 18,7 -22 cm välillä. Koru ei ole enää vapaa.

Toivottelen mukavaa loppuviikkoa!


~~~~~~~~

Bracelet with lapis lazuli, blue goldstone, shamballa bead, sterling silver and Hill tribe silver.


torstai 29. elokuuta 2013

Kirsikkainen

Autumn Cherries


 Tutkin eräänä päivänä korukivivarastojani ja silmä osui näihin kauniisiin impressiojaspiksiin. Otin ne työpöydälle hypisteltäväksi ja pyöriteltäväksi, suunnittelinkin siinä jo jotain... Seuraavana päivänä minulta kysyttiin, olisiko minulla jotakin viininpunaista korua tulossa. Yhteensattumia siis tapahtuu :)
Jaspiksen seuraan löytyi hyvin tumman viininpunaista granaattia, jota on korussa monessa muodossa.


Tähän koruun päätyi tältä erää viimeinen hopeinen terälehtiriipukseni. Koristin sen pienellä granaattihelmellä ja hopeisella 'heteellä'. Korun metalliosat ovat sterling- ja Hill tribe-hopeaa.
Koru ei ole enää vapaa. 

~~~~~~~~~~

Yritin säätää kuvien sävyjä suunnilleen kohdilleen. Se olikin yllättävän vaikeaa, sillä valaistusolosuhteet näyttivät vaikuttavan siihen, miten tuo punaisen sävy kuvissa toistui.

Seuraavaksi vaihdan väriä ja tartun ihanan syvänsiniseen lapis latsuliin, josta syntynee ainakin rannekoru. Keväällä aloittamani kieputtelujutut huutelevat tuolla myös... 

Toivottelen blogissa pistäytyville mukavaa torstai-iltaa! 

~~~~~~~~~~~~

Bracelet with jasper, garnet, sterling silver and Hill Tribe silver.