maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kaupunkikopot vaihtuivat villasukkiin ja kumisaappaisiin

In The Forest

 Olipa ihana päästä pitkästä aikaa metsään!  Saavuin eilen Kirkkonummelle ja iltasella nautiskelin jo huuhkajan ja kurkien konsertosta...


... Ja tänään lähdin pienelle kierrokselle, jolla tapasin muun muassa tämän maastopukuisen kaunokaisen. Tuskin häntä tuolta ruohikosta edes huomasi. Tästä otoksestakin tuli varsinainen piilokuva!
Pieni, utelias valkohäntäpeura ei pelännyt lainkaan lähestymistäni, vaan tuli jopa kohti, tutkimaan yhtäkkiä eteen pöllähtänyttä ihmisilmestystä. Minä lähdin tästä omaan suuntaani ensimmäisenä, hän jäi seuraamaan kulkuani.


Täällä Porkkalan niemen tyvellä kevät vasta aloittelee. Vihreätä ei ole näkyvissä nimeksikään, ruskean ja harmaan eri sävyt hallitsevat maisemaa. Luntakin riittää vielä pohjoisrinteillä ja lammet ovat vielä osittain jäässä. Joutsen etsiskeli pesäpaikkaa nopeasti umpeen kasvavalla Storträskillä, joka onneksi silloin tällöin saa pienen pieniä suolavesiterveisiä mereltä, Naturaan kuuluvan Saltfjärden-kosteikon kautta.
Tulipa mieleen taas senkin, että pitäisi vihdoin viimein hankkia luontokuvaamiseen soveltuvampi kamera...


Muualla kukkivat jo vuokot, täällä ei näy vielä edes valkovuokkojen lehtiä :) Kiurunkannukset sentään ovat uskaltautuneet ponkaista maanpinnalle ja kukkivat kohta.


Tällaisia tunnelmia tällä viikolla!
Toivottelen ihanaa viikonalkua myös Sinulle ! :)

~~~~~~~~~~~~~~

I'm visiting  my parent's house, at the Southern coast of Finland.  It's nice to get away from the town for a while. Spring is late this year. The main colors in nature are grey and brown.
 I met one of my favorite frieds in forest today: an unafraid, curious little white tailed deer. She was absolutely fabulous!







lauantai 27. huhtikuuta 2013

Aurinkoinen

Oh, Sunny Day

Aurinko herätteli uniikin sateenkaarikalsiitin talviunestaan. Kivi on odotellut korukivikokoelmassani jo pitkään. Ja nyt, kevään koittaessa se muuntui hopeiseksi, aurinkoiseksi kaulakoruksi.


Kullanhohteisen kalsiitin sanotaan olevan yhteydessä mielen korkeimpiin voimiin, erityisesti älyyn. Kiven on uskottu parantavan kantajansa tahdonvoimaa, rentoutta ja energiatasoja. Uskokoon ken haluaa, mutta ainakin minun energiatasojani tämän korun tekeminenkin tuntui nostavan huimasti :)


Yritin liittää kiveä yhteen kuparin kanssa, mutta hyvin pian tuli selväksi, että tämä erikoislaatuinen kaunokainen haluaa seurakseen hopeaa ...



... ja viehättäviä, kullansävyisiä rutiilikvartseja. Noita kvartsin sisään jääneitä, kultaan häivähtäviä rutiilineulasia kutsutaan  osuvasti myös 'Venuksen hiuksiksi'.
 Korusta löytyy myös pieniä  'Golden Shadow'-sävyisiä Swarovskin kristalleja.


Tähän loppuun laitan hieman tietoja korun mittasuhteista:
Koru on pituudeltaan noin 50 cm, helmitetyn etuosan pituus noin 22 cm. Riipus on pituudeltaan 50 mm, rutiilikvartsien koko 8 mm ja rapulukko 1 cm pituinen. Kaikki korun metalliosat ovat sterling -hopeaa. Koru ei ole enää vapaana.

~~~~~~~~

Ja vielä: Sain 'Metallin kosketus'-blogin Jaanalta tunnustuksen. Sydämellinen kiitos!  Klikkaa ja kurkkaa Jaanan maailmaan :) Voit halutessasi ottaa tunnustuksen mukaasi ja jakaa eteenpäin!


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joyful necklace with rainbow calcite pendant, golden rutile quartz, Swarovski crystal and sterling silver.