torstai 29. marraskuuta 2012

Joulukaupunki valmistautuu jo juhlaan

The official Christmas City in Finland is preparing for holidays


Kävelin tänään lumisateessa kaupungilla ja piipahdin hetkeksi vanhoihin kortteleihin.
Täällä ootellaan jo joulua!
 Pikkuiset puodit pursuavat joulutavaraa ja perinteinen tuomiokirkon kuusi on valoja vaille valmis..


Tämä kuusi sen sijaan kätkeytyy korttelin suojiin...
 Hämärän hyssyssä ottamistani kuvista tuli - hämäriä, kuinkas muuten. Lisäsin kuvaan pikkuisen pilkettä, kun innostuin tutkimaan kuvankäsittelyohjelmien mahdollisuuksia.


Marraskuu meni ohi vauhdilla. 
Parin päivän päästä kaikuu Hoosianna.
- Joulun aika tuntuu tänä vuonna jostain syystä erityisen odotetulta.



maanantai 26. marraskuuta 2012

Metsän viisaus

Wisdom Of The Forest

Hopeakorut, rannekorut, luontokorut.



Metsä on äärettömän viisas. Kun kesä vaihtuu syksyyn ja edelleen talveen, metsä hyväksyy vallitsevat olosuhteet. Se tietää, että on levon aika. Toisin kuin meillä ihmisillä, jotka osin olosuhteiden pakostakin yritämme pysyä kesäterässä vuoden ympäri, sillä ei ole vuoden pimeimpinä kuukausina kiire minnekään. Metsä tietää, että talven hiljaisuus päättyy aina - kevään saapumiseen.
Metsältä voisi oppia tämänkin:  Olemaan armollisempi itseään kohtaan ja levätä kun on levon tarpeessa. Vaikkapa sen ihan pienen, päivittäisen hetken.



Tuosta ajatuksesta syntyi tämä hopeinen rannekoru. Korun muoto noudattaa metsän loppumatonta vuodenkiertoa. Kasvun aikaa seuraa talvi ja lepo ja toisinpäin: lepovaiheen jälkeen energia ja monet elintärkeät yhdisteet palautuvat juurista puiden käyttöön ja uusi kasvu alkaa. Kaikella tuntuu olevan oma aikansa.



Korun kasvun aikaa kuvastavalle runsaammalle puolelle kieputtelin metsän eri sävyjä toistavia, luonnolliseen muotoon hiottuja sammalakaatteja ja hopeisia 'neulasia'. Lepokauden puoli koostuu kirkkaista vuorikristalleista. 



Korun muut osat ovat sterling-hopeaa, kevyesti patinoituna. Pituudeltaan koru on 19,7 cm (kiinni ollessa hivenen lyhyempi).  Mittasuhteista  kerron taas sen verran, että nuo vuorikristallit ovat kooltaan 1,2 -1,4 cm.
Koru ei ole enää vapaa

~~~~~~~~~~~~

This bracelet is inspired the idea of how enormous wise forests are: When winter and darkness come, trees adapt and dash to rest. They know that spring will come - eventually.
  At the same time we, who consider ourselves intelligent human beings, seem to refuse to slow down. We think that 'the show must go on' with the same intensity troughout the seasons.  I think that we should take a good lesson from nature and admit that we also need a bit more rest in wintertime. After all, we are a part of nature.

'Wisdom of the forest' bracelet is made of moss agate, rock crystal and sterling silver.