torstai 16. elokuuta 2012

Elokuinen iltapäivä ~ Afternoon In August



 Ollaan jo puolivälissä elokuuta ja kesä tuntuu vain jatkuvan.
Ihan kuin se olisi herännytkin vasta nyt, kalenterisyksyn lähestyessä huimaavaa vauhtia.



Toivottavasti lämpöä riittää kukkuramitoin pitkälle syksyyn ...







keskiviikko 8. elokuuta 2012

Savitehtaan tyttö ~ The Ceramics Factory Girl

 Kaulakorut, tiilenpunainen, jaspisbreksia.

 Poltetun punaisen eri sävyjä, joukossa hiukan vihreää ja vaaleita häivähdyksiä... Muutaman ajan panttaamani jaspisbreksia on kuin se olisi kasattu vanhoista tiilen - ja keramiikanpalasista.  Riipus ei kaivannut seurakseen muuta kuin tiilenpunervaa akaattia. Korusta tuli reipassävyinen 'Savitehtaan tyttö'.



Korua tehdessäni mieleen muistui näky entisen Kupittaan Saven tontilta täällä Turussa, kun tehtaan perustuksia ja maaperää möyhennettiin uusien rakennusten tieltä. Traktorit nostivat maasta kasoittain särkyneitä tiiliä, keramiikan palasia, rautaromua. Kaikkea sitä, mitä kunnon savitehdas saattoi jälkeensä jättää. Näky oli minusta kovin mielenkiintoinen...  Kupittaan Savi lopetti toimintansa 60-luvun lopussa, mutta moni varmasti  muistaa/tietää ne iloiset 'Matti ja Maija'-veistokset, kauniit maljakot sekä muut käyttö- ja koriste-esineet, jotka nykyisin ovat suosittuja  keräilykohteita. Toiminnan alussa raaka-aineena  käytettiin punasavilietettä, jota tuotiin tehtaille aurajoesta, omaa raidetietä pitkin :).





Mieleen putkahti myös kuva tytöstä, keramiikan- ja tiilenkappaleista tehty koru kaulallaan... Mielikuvieni tyttö oli toimessa tehtaan 'koristeluosastolla',  loihtien astioihin kauneimpia asioita, mitä tiesi: kukkia, lintuja, ornamentteja, maisemiakin. Joskus valmistumassa oleva astia särkyi ja siitä tuli tietenkin nuhteita, mutta pieni murhe unohtui viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö sai maalattavakseen  uuden maljakon ja pintaan alkoi syntyä jälleen mitä mielikuvituksellisempia kuvioita...

Näistä mielikuvista syntyi tämä, jaspisbreksiasta ja akaatista koostuva kaulakoru.  Kieputukset ovat  emalipäällysteistä vintaj-kuparilankaa. Sekä lanka että korumetallinen salpalukko ovat nikkelittömiä. Riipuksen toisella laidalla on n. 1,5 mm  pituinen, luultavasti hiontavaiheessa tullut särö (kuvassa 2 vasemmalla). Riipuksen kauneuteen tuo pienoinen särö ei mielestäni vaikuta.  Koru on pituudeltaan noin 60 cm. Riipus on pituudeltaan noin 5,5 mm, akaattihelmet 8 millisiä.
Edit.: Koru ei ole enää vapaa.



Katselin tuossa tämän kesän korusatoa.. Kokonaista 2 korua on valmistunut! Toisaalta tuntuu, että pieni tauko on ollut ihan hyvästä. Uusia ideoita putkahtelee ja ne vanhatkin odottelevat toteuttamistaan... 
Toivottelen iloista viikonjatkoa, myös uusille lukijoille :)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Reddish necklace's name is inspired by the feelings I got when I saw this beautiful brecciated jasper pendant. It looks like it's made of old, broken bricks and pottery pieces. Brecciated jasper, agate, vintaj copper wire and jevelry metal.