sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Metsä kipinöi~ Sparks of Forest

Lämmin joulunalus meille tänä vuonna suotiin, ainakin säiden suhteen. Selailin viime joulukuun alussa kirjoittamiani postauksia.. kyllä sitä lunta silloin riitti, ihan melkein liiaksi asti!  Tätä kirjoitellessa vesisade rummuttaa kattoa ja tuuli on hurja. Tänään en meinaa nenuani ulos laittaa :).  Eilen paisteli aurinko ja sai maan kipinöimään vielä ihan syksyisissä väreissä.





Syntymäpäivälahjaksi tekemäni koru syntyi erikoisesti hiotuista tiikerinsilmäkiehkuroista, joiden ympärille keräsin luonnollisen ja lämpöisen sävyisiä kivihelmiä.  Tiikerinsilmässä on pikkuisen samaa hiljaista hehkua kuin joulukuun auringossa...



Tein korun sekatekniikalla: nahkanauhaa, kuparilankakieputusta, ketjua...  Itse asiassa tämä taitaa olla ihan ensimmäinen koru, jossa olen nahkaa tällä tavoin käyttänyt. Avoimet kiehkurat oli todella hankala kiinnittää koruun. Kiven pinta on hienoksi kiillotettu ja siksi erittäin liukas..  Korun pitävyyden varmistamiseksi päädyin kiinnittämään nahkanauhan kiehkuroihin kaksoiskomponenttiliimalla.




Korussa on erilaisia jaspiksia, poltettua akaattia ja tiikerinsilmää, päällystettyä kuparia, messinkiketjua ja nahkaa. Koru on lyhyt ja lukko sijoittuu sivulle.

(Kuvien taustalla muinaista taidetta Aasiasta). 


Necklace with swirly tiger eye pendants, jaspers, agates, leather, copper and brass.


Aanan ajatuksia -blogin Aana on muistanut minua tunnustuksella.... Lämmin kiitos! Ojennan leivoksen kaikille teille, joiden blogeja käyn kurkistelemassa...  Kiitokset ihanista tuokioista  inspiroivien kuvien ja tekstien parissa :)

 
~~~~~~~~~~~~~~~~



torstai 1. joulukuuta 2011

Ihanaista joulukuuta!

Toivotan teille kaikille
lämpöistä ja rauhallista joulukuun  alkua!


 
Postaukset ovat viimeaikoina keskittyneet luonnon ihailuun...Korujakin syntyy, tilaustöinä tai omiksi lahjoiksi, jotka pääsevät kuviin vasta Joulun jälkeen. On mahdollista, että saan tehtyä muutaman vapaankin korun vielä ennen joulua. Kovasti eräs teema viehättää ja mietityttää.  Toivottavasti saan materiaalit kasaan hyvissä ajoin ennen h-hetkeä..


~~~~~~~~~~~~~~~~

Wish You all a very happy december !