Olen kuulkaa höyrähtänyt taas ihan uuteen juttuun: kirjontaan! Tai pikemminkin olen vasta tutustumassa aiheeseen, mutta kyllä minut on nyt hurmattu. Tämä uusi 'tutkimuskohde' on vienyt aikaa koruntekemiseltä, mutta vain väliaikaisesti. Kirjontatyöt tulevat aikanaan näkymään täällä Korun ajan puolella. Korustelu jatkuu taas tällä viikolla! ♥
Aloitan tänään uuden, korukivikokoelmaani esittelevän sarjan. Ensimmäisenä framille pääsee lempeä angeliitti...
Angeliitti on mattamaista kalsiumsulfaattia. Kiven väri voi olla sinivalkoinen, violetinsininen ja usein siinä on näkyvissä punertavia tai täysvalkoisia hiukkasia.
Uskomusten mukaan kivi toimii sekä fyysisellä että mentaalisella tasolla:
Kiviterapiassa angeliitti liitetään kurkkuchakraan. Sen ajatellaankin tasapainottavan kilpirauhasen toimintaa. Kiven sanotaan edesauttavan myös korkeamman tietoisuuden kehittymistä ja toimivan hyvänä auttajakivenä erityisesti
niille, jotka haluavat keskittyä rauhaan ja etsivät yhteyttä enkelioppaaseensa. Olipa edellä kuvailtu totta tai tarinaa, kivi on äärimmäisen kaunis ihan omana itsenään.
Angeliittia kutsutaan toisinaan myös enkelikiveksi, mutta silloin se sekoittuu helposti selestiittiin, jota kutsutaan myös nimellä enkelikivi. Tämä minun angeliittikapussini odottaa pääsevänsä joskus koruksi (pitääkin taas pitkästä aikaa tehdä parit kieputteluharkat...)
Ihana nimi, enkelikivi.
VastaaPoistaOotan mielenkiinnolla kirjontatöitäsi.
Iloista iltaa :)
Kiitos Seijastiina :) Kirjontatöitä alkaa varmasti pikkuhiljaa tupsahdella blogiin ...
PoistaLempeä onkin oikea sana kuvaamaan tätä kaunista korukiveä.<3
VastaaPoistaHarmi, jos sinulla vaan jatkuvat nämä roskapostiongelmat :(
Kiitos, Sirpa :)
PoistaKiitos muuten hyvästä neuvostasi, jonka annoit tuolla toisen blogin puolella, siitä oli siellä suuri apu! :) Tänne korun aikaan oli tullut yllättäen pari törkyviestiä, joihin tuo rekisteröitymättömien kommentoijien blokkaaminen ei tehoa. Ko. kommentoijalla oli nimittäin käytössään googletili. Ennakkotarkastus on siis tässä tapauksessa se toimi, joka puree.
Upea pinta ja komea nimi, odotan innolla millaisen korun taiot tämän ympärille <3
VastaaPoistaKirjontaa?? Vau, näitähän inspiraatiokuvia ;-)
Kirjonta voisikin olla kiva riipusratkaisuissa, mutta tämän kiven ajattelin saavan ympärilleen hopeaa...
PoistaKiitos, Eija :)
Enkelikivi♥ voi miten kaunis!
VastaaPoistaNiinpä, ihana se on :)
PoistaKiitos Irmastiina kommentistasi :)
Kaunis kivi todellakin. Pitäisiköhän tuo valvontajuttu ottaa käyttöön, törkyviestejä ei ole tullut mutta kerrankos niitä ilmaantuu
VastaaPoistaNiinpä, ihmetellä sopii, miten ihmeessä suoranaisen töryn lähettelijät näihin blogeihin löytävätkään. Koskaan en ole törkypostia saanut, mutta kerta se on ensimmäinenkin...
PoistaKiitos kommentistasi, Helinä :)
Tämä kivi olisikin hankittava, kärsin kilpirauhasongelmista ja enkeleihin on aina hyvä olla välit kunnossa<3
VastaaPoistaKiva, kun esittelet:)
Ja kirjonta on kyllä näppärille sormille hyvä harrastus. Mielenkiintoista nähtävää siis odotettavissa!
Ja kiitos niin kauniista kommenteistasi aina. Hyvää viikonjatkoa:)
Eila, Ehdottomasti hankintalistalle siis :)
PoistaHauska juttu tuo kirjonta muuten: Sorminäppäryyteni ei ole kummoinen (itseasiassa se on SURKEA:) , mutta jostain syystä täytyy mennä juuri sinne, missä aita näyttää olevan riittävän korkea... siis järjellä ajatellen: järjetöntä ;)
Kiitos kommentistasi :)
Minäkin odotan innolla kirjontatöitäsi :-) Itsellä ei (enää) silmät niihin riitä...
VastaaPoistaAngeliitti on aivan omanlaisensa hurmaava kivi, olet löytänyt kyllä poikkeuksellisen kauniin yksilön!
Enkelikiven nimityksen on saanut aika moni kivi, mm. vaaleanpunainen Perun opaali, serafiniitti, kunziitti, morganiitti, tietenkin selestiitti ja angeliitti :-)
Kiitos Mags :)
PoistaEnkelikivi-nimen on saanut moni kivi, totta, tuo perun opaali oli tässä yhteydessä minulle uusi nimi :)
Niin, oikeastaan se vaaleanpunaisen opaalin lempinimi taitaa olla 'angel skin' ;-)
PoistaKiitos Mags, opin taas uutta:) <3
PoistaIhana angeliitti <3 !
VastaaPoistaOsaatko sanoa, miten tämä eroaa selestiitistä? Täähän on ihan saman näköinen :). Minähän olen tehnyt selestiitistä koruja ja niinkuin kirjoitit sitä sanotaan myös enkelikiveksi.
Jaana, angeliitti on tosi ihana kivi :)
PoistaSelestiitti on eri kivilaatua, se on muistaakseni strontium-mineraali (otin aikoinaan selvää siitä, että selestiitissä strontium on inaktiivisessa muodossa) kun taas tämä angeliitti on kalsiumsulfaattia. Kiitos kommentistasi! :)
Ok. Kiitos vastauksesta :).
PoistaJaana, ole hyvä :)
PoistaEnkelten varjelusta tarvimme, mukava kun löytyy kivestäkin.:)
VastaaPoistaHarmoninen kaunis kivi.
Jouduin myös ottamaan hiljattain sana varmenteen käyttöön, kun roskaposti määrä kasvoi huikeaksi.
Hyvää keskiviikkoa!
Kiitos Liplatus :)
PoistaAngeliitin sinisessä sävyssä on jotakin, joka vetoaa...
Mistähän johtuu, että moni bloggaaja on viime aikoina joutunut häirinnän kohteeksi. Minä kokeilin sanavarmennetta kirjablogissani, mutta se ei lopettanut roskakommenttien tulvaa. Kun otin vaarin Kuvien tarinaa -blogin Sirpan neuvosta ja poistin anonyymikommentoinnin mahdollisuuden, roskapostien tulo loppui.
Tosi kiva idea tämä viikottainen korukiviesittely. Mielenkiinnolla jään odottelemaan seuraavaa ja seuraavaa ja... Tuntuu, että kivet tulevat koko ajan tärkeämmiksi ja tärkeämmiksi.
VastaaPoistaKiitos, MiunMaun :)
PoistaNyt saan itsekin perehdyttyä korukivien saloihin vielä vähän perusteellisemmin. Ja vielä mukavammaksu sarjan tekeine käy, jos tietää, että joku muukin tykkää :)
Minulle käy täällä usein niin, että menen aivan sanattomaksi nåiden kivien ja korujen kauneudesta;) Nytpä menin taas aivan 'hiljaiseksi' tästä kivestä. En osaa edes kuvailla, kuinka kaunis tämä mielestäni on. Varmaan värikin vaikuttaa minuun;) Tuli mieleen, kuinka kaunis kivi tämä olisi sormuksessakin.
VastaaPoistaHyvä Mieli, tuo angeliitin sini on ohan kuin jostakin toisesta maailmasta, oikeasti! En siis ihmettele sitä vaikutusta, jonka se sinuun teki!
PoistaAngeliitti olisi ihana sormuksessakin, totta! Kiitos kommentistasi! :)
Minä hurmaannuin kauniisiin sanoihisi ja kun katselen angletiittiä voin nähdä sen upean herkät värisävyt...ja niin sileän sametin pehmeä pinta. Kaunis pari kuvassa, jotenkin niin koskettavan kaunis.
VastaaPoistaKatsellessani viimeistä kuvaa aivankuin angeliitti kelluisi veden pinnalla tai lumen, josta sen upeat sävyt heijastuvat ympärinsä. Todella kaunis!
Hyvää Ystävänpäivää ihanalle Kaisa Reetalle!<3
Oi, kiitos Sirkka! :)
PoistaTuon viimeisen kuvan tullessa kamerasta ulos, minäkin näin siinä taustalla vettä - tai ilmaa. Oli pakko laittaa se tähän postaukseenkin..:)